lauantai 17. marraskuuta 2018

Pientä reissua yms harmauden poistamiseksi

Näinpä se on tämäkin marraskuu käännähtänyt paremmalla puoliskolleen, eli loppupuoliskolle.
Kohta voi alkaa valmistella joulua, ja ainakin itsenäisyyspäivää.

Pistäydyin entisellä kotiseudulla tällä viikolla. Niinpä tämä viikko menikin nopeasti, vaikka oltiinkin "harmauden ytimessä"
Seuraavat kuvat Joensuusta, Siltojahan siellä riittää. Aika harmaa päivä, ei paljoa onneksi satanut.

Rakkaudenlukkoja oli sielläkin Rautatiesillan verkossa.
Ensimmäistä kertaa tuolla sillalla kävelin ja oli aika pelottava paikka, mulla kun on korkeanpaikan kammo. Karmeaa kävellä kun jalkojen alla lankkujen välistä näkyy joki.

Siltakatu on vaihteeksi suljettuna remontissa. 
Liikkuvan bussin ikkunasta napattu huono kuva
Ja pimeällakin liikuskelin siellä

Sirkkalan silta
Oli ihan kiva käydä nyt jo kuukauden päästä muutosta siellä, olihan siellä saatu teitä valmiimmaksi ja Linja-autoasema purettua. 

Marraskuun kaktus kukkii vieläkin, vaikka tuo kuva on kyllä otettu ennen reissua.

Villasukat sain valmiiksi. Jotenkin virkkaaminen on nyt mieluisampaa kuin neulominen, siksi tein nämäkin sukat.
Varret on isoäidin-neliöista. Idea tuli täältä
Tavaroiden taikamaailma-blogista.  Pitää vielä virkata yksi kerros varren reunaan.
Enkä vieläkään saanut yhtään lankanyssäkkä-kerää loppumaan noihinkaan sukkiin, vaikka kuinka yritin.

Tänään olikin sitten aivan ihana ja  aurinkoinen ilma 
Lenkillehän sitä oli pakko mennä
Orvokki kukki puistossa

Kylläpä hengästytti noiden portaiden kulkeminen.

suklaakakku maistui hyvin lenkkeilyn jälkeen 😁

Huomenna on vielä Suomen Kädentaidot- messut täällä.
Kaipa sinne on mentävä katsomaan mitä ihanaa on tarjolla.
💗 Kiitokset kaikille kivoista kommenteista edelliseen kirjoitukseen!




5 kommenttia:

  1. Kauniit lenkkimaastot! Minäkin olen käynyt muutaman kerran Pirkkahallissa messuilla, mutta tänä syksynä kävin Seinäjoella messuilemassa.

    VastaaPoista
  2. Kauniit on sinun lenkkipolkusi maisemat:)
    Messuilla en oo käyny ku yhen kerran.se väen paljous,joutuu johonki massa joukkoon puristukseen ,hui huuto pääsee.paremi kun mollotan vaan tätä nettiä:))
    Mielenkiinnolla odotan Messureissusta juttua:)?
    mukavaa sunnuntita!

    VastaaPoista
  3. Kaunis tuo rantatie kuva, meillä kaupungissa on vähän samanlaisia rantateitä...siellä asuessa tuli usein siellä käveltyä. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  4. Mulla jäi messut väliin tänä vuonna. Jos ensi vuonna sitten!
    Ihanat noi sukat ! 💕

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia olet ottanut. Minäkin olin Joensuussa eilen Mimosaa katsomassa. En ole tiennytkään, että rautatiesillalla on rakkaudenlukkoja :D
    Kauniit nuo sukat.

    VastaaPoista