Joulu on nyt virallisesti alkanut täälläkin!
Lunta ei ole mutta ei se tahtia haittaa.
Kahtena päivänä ovat täällä olleet joulun avajaiset. Molempia kävin katselemassa.
Lauantaina Joulutorin avajaiset
Joulupukki oli jo silloinkin ja tonttuja iso liuta.
Mieskuoro ja Anne Mattila oli laulamassa.
Oli tosi kylmä, enkä ollut tarpeeksi pukenut vaatetta ylle.
Paljon myyjiä on pienissä punaisissa kojuissa, varmaan jotain ostettavaa sielä löytyy toisella kerralla kun käy katselemasa.
Eilen puin sitten paremmin vaatetta päälle eikä enää palellut.
Jouluparaati, täällä perinne, mulle ensimminen
Oli tonttuja, sambaajia, poni, kaverikoiria yms
mutta sitten lopulta ne syttyivat
Tori oli täynnä porukkaa
Mulla jäi adventtikynttilät yms kokonaan unohduksiin. Tänään lopulta löysin pitkään etsimäni paristovalot, olin ihan varma etten ollut niitä hävittänyt ja viimeisestä purkamattomasta laatikosta ne löytyivät.
Paljon hävitin joulukoristeita, täytyy katsoa mitä niistä jäi jäljelle.
Joulu tuntui silloin syyskuussa niin kaukaiselta, nyt se on jo kohta!
Iloista joulun aikaa!
Lunta ei ole mutta ei se tahtia haittaa.
Joulukaktuksena tämän ostin, kukat aukeaa varsin sopivasti joulukuussa |
Kahtena päivänä ovat täällä olleet joulun avajaiset. Molempia kävin katselemassa.
Lauantaina Joulutorin avajaiset
Joulupukki oli jo silloinkin ja tonttuja iso liuta.
Mieskuoro ja Anne Mattila oli laulamassa.
Oli tosi kylmä, enkä ollut tarpeeksi pukenut vaatetta ylle.
Paljon myyjiä on pienissä punaisissa kojuissa, varmaan jotain ostettavaa sielä löytyy toisella kerralla kun käy katselemasa.
Eilen puin sitten paremmin vaatetta päälle eikä enää palellut.
Jouluparaati, täällä perinne, mulle ensimminen
Oli tonttuja, sambaajia, poni, kaverikoiria yms
Joulupukki saapui vaunuilla |
Tässä ei vielä joulukuusessa valot palaneet |
Tori oli täynnä porukkaa
Mulla jäi adventtikynttilät yms kokonaan unohduksiin. Tänään lopulta löysin pitkään etsimäni paristovalot, olin ihan varma etten ollut niitä hävittänyt ja viimeisestä purkamattomasta laatikosta ne löytyivät.
Paljon hävitin joulukoristeita, täytyy katsoa mitä niistä jäi jäljelle.
Joulu tuntui silloin syyskuussa niin kaukaiselta, nyt se on jo kohta!
Iloista joulun aikaa!
Kiitos samoin sinne!
VastaaPoistaSiellähän on ollut kovat joulun avajaiset.
Siellä onkin ollut isot ja värikkäät joulun avajaiset. Ihsn samaa ajattelin, aika menee hurjaa vauhtia. Ykskaks on joulu ja kohta taas kylvetään tomaatteja.
VastaaPoistaHyvä, että löysit jouluvalot. Niillä saa piristystä pimeään iltaan.
Hienot joulun avajaiset siellä näyttää olleen. Nuo Jouluvalot valaisee tätä pimeää aikaa,
VastaaPoistaHyvää Adventin-aikaa Teille,
Niin se aika menee hurjaa vauhtia ;)
VastaaPoistaIloista joulun aikaa myös sinulle.
VastaaPoistaViime päivinä ollutkin hyytävän kylmä tuuli, että ei ollut ihme paleleminen! Aina ei älyä pukea tarpeeksi päälle. Hyvää joulun odotusta!
VastaaPoistaValoja sitä kaipaa pimeään aikaan. Tosi nopeasti on mennyt tämä syksy.
VastaaPoistaMulle on jotenkin joka vuosi niin vierasta se, että joulua aloitellaan jo paljon ennen kuin se oikeasti on. Kai maar se on kotoa tullut perinne, joka vaikuttaa. Kuusi tuotiin sisään ja koristeltiin aattoaamuna ja loppiaisena kannettiin pihalle. Nykyään monella on kuusi täydessä juhla-asussa jo kuukauden päivät ennen joulua ja sitten heti joulupäivänä se heivataan.
VastaaPoistaJa sekin, että toivotellaan Hyvää joulunodotusta jo marraskuussa saa mut vähän ärsyyntymään, koska silloin en vielä odota joulua yhtään :)
Mutta yritän silti pitää mölyt mahassa ja olla pilaamatta joulunodotusihmisten iloa. Ja kaupungin jouluvalojen avajaiset käytiin kyllä täälläkin katsomassa.
Hyvää tulevaa Itsenäisyyspäivää <3
Joo, melkein sama se on kun aletaan odottaa kevättä ja kesää nyt, kun on sinne vielä ½ vuotta aikaa. Minne unohtuu se tässä hetkessä eläminen?
PoistaTämä kaupunkielämä on ollut kyllä hurjaa hössötystä, tuo blackFriday hössötys oli mulle ennenkokematonta. Sitä koko marraskuu toitotettiin, sitten alkoi tämä jouluhössötys.
Kai se johtuu osaltaa siitä, kun otan vastaan kaiken tämän mainostulvan, mitä postiluukusta tulee. Hurjat alennukset kaikesta! Siis en usko niiden loppuvan ollenkaan.
Aina tulee joku uusi synttäri-tms ale. Ennen joulua sitten taas talvi-ale. Ei tarvitse kiirehtiä mitään hankkimaan, kun se on ensi viikolla vielä isommassa alessa :)))
Enpä minä kyllä enää hyvin paljoa tarvitse ostaakaan, muuta kuin ruokaa!
Isolla kirkolla joulu on otettu näyttävästi vastaan.
VastaaPoistaKylymä tuuli,menee läpi vaatteitten,hui!!
Meillä täällä valakia-kaupunki:))ja lisää sataa....
Mukavaa joulun odotusta!!
Hienot avajaiset . Mukavaa joulunodotusta.
VastaaPoista