perjantai 9. huhtikuuta 2021

tylsä ja sateinen päivä

 Tervehdys taas täältä sateen keskeltä. Tänään ei ole mitenkään huvittanut lähteä kauemmaksi kävelemään, onneksi eilen kävin senverran pitemmällä lenkillä. Tosin olen nimittänyt nämä lenkit vaan mielenterveyskävelyiksi, koska ei näillä kunto kohoa. Tuskin edes pysyy, mutta minkäs teet. Joskus menee pitempi ja joskus jo kilometrissä on kulkemista. Monesti kävely sujuu paremmin, jos on jonnekin menossa...ja sitten takaisin. Nyt on menopaikat olleet vähissä (kauppaan ja takaisin)

Näsinpuistossa eilen nämä lumikellot olivat avautuneet auringossa kallion vieressä.

Eilen kävin kysymässä tuolla yhdessä "hilipetööri"kaupassa olisi ollut mun lempi-plannerivihkoja, siis piti kysyä kun ei löytynyt. ei vielä olleet tulleet. Täytyy vielä käydä toisella kertaa, nimittäin mun päiväkirja alkaa olla lopuillaan, on kestänyt jo yli ½ vuotta, ja on ihan todella tarpeen kirjoitella päiväkirjaa joka päivä. Ei mitään ihmeitä vaan kunhan kirjoitan jotain, milloin käyn kaupassa ja millainen on sää yms. Usein kirjoitan että on tylsä päivä ja harmaa, kuten tänäänkin. 

Kävin vaan varattuja kirjoja kirjastosta noutamassa.

Nyt ei tosiaan vielä voi marssia kirjastoon ja etsiä sieltä hyllyistä kirjoja, en tiedä miten se olisi niin vaarallista koronan leviämiseksi.  Kirjaston nettisivulta pitäisi etsiä kirjat ja varata ne. Uudempiin ja suositumpiin kirjoihin on satojen tai kymmenien henkilöiden jono, joten pitää löytää vanhempia ja ei niin varattuja kirjoja. Mikä on kyllä vaikeaa, pitäisi olla ennakolta lista kirjailijoista joita on ennen tykännyt lukea

Kirjoja on niin valtavasti, ja vaikka onhan siellä sivulla vinkkejä...jospidät näistä, voit pitää näistäkin.. Sieltä voi kansikuvan tai kirjan selostuksen perusteella etsiä.  Muutamia tässä löysin ja pari niistä on jo kotona, ja lisää tulee varauksesta.  Varauksista saa sitten tekstiviestin, jos ne on siellä hyllyssä odottamassa.

Nopeasti sain kuitenkin nyt Sirpa Kähkösen kaksi kirjaa itelleni, sitä Kuopio-sarjaa on muutama kirja vielä lukematta.  

Tässä on sitten uusin Amigurumi, vähän vielä pääsiäistunnelmissa. 
Mutta nyt vein jo Amigurumikirjat pois kirjastoon, joten en tiedä teenkö enää näitä, vai mitä keksisi. 
Tvtä katsellessa olisi jotain kiva tehdä käsilläkin, kun ei oikein lukeminen onnistu tv:tä katsellessa, no on se virkkauskin vähän hankalaa, mutta ei se näissä oo niin tarkkaa jos väärin tekee.
 

Varsinkin jos on ilmat tällaisia kuin tänään, ei huvita mennä tuonne lumi-ja vesisadetuiskuunkaan.

Tämä päivä ollut jotenkin "tautista" oloa, kun valvoskelin yöllä ja sitten nukuin aamulla pitkään, tuntui että tuleeko joku tauti. Sitten tuli migreeni, ja omituinen olo siitäkin. Just nyt tuntuu aika normaalilta olo kuitenkin. 

Nyt on kirjoja taas luettavaksi ainakin, kun tuntuu että TV:ssäkään ei ole muuta mielenkiintoista kuin Perjantai, ne ohjelmat olen katsonut varmaan kaikki vuosien kuluessa.

Poikkeusolojen helpottumista odotellessa,  Kiitokset kommenteista ja
Hyvää huhtikuun jatkoa!
Moi Moi!


18 kommenttia:

  1. tosiaan tuntuu kevät vain viipyvän, on niin kylmää ja kovaa tuulta täällä päin, sääli lintuja joita on jo tullut pitkältä matkalta tänne kylmään.
    Mutta Aurinko välillä kuitenkin näyttäytyy, se kohottaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään jo aurinkoa, heti tekee mieli lähteä pyöräilemään. Monella näkyy olevan samoja ajatuksia, kun on enemmän liikennettä!

      Poista
  2. Hyvää viikonloppua!,Sinulle Emilie!🌞🤗🌷
    ihania nuo Amigurumit:))..(voi miten vaikea sana:))
    Ei tv-kiinnosta,samat naamat ,ja kun ei osaa noille tämänpäivän "ns.vitseille nauraakaan"🤣
    ..mutta hyviäkin uutisa pukkaa..jospa me vielä ,vielä vähän aikaa jaksaisimme 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle!
      Vähän samoja aatoksia mullakin, monet ohjelmat on sellaisia ettei viitsi katsella. Ulkolaisista ohjelmista formaatteja suomalaistettuna, ei ei ei .

      Poista
  3. Eilinen päivä ei tosiaan ulos houkutellut. Toivottavasti sää paranee ja kevät etenee.
    Amigurumisi ovat kivoja. Niihin saa varmasti käytettyä jämälankojakin.
    Meidän kirjastossa on nyt myös palvelu, jossa kirjastotädit tekevät lukuehdotuksia asiakkaille. Moni on sanonut olevansa iloisesti yllättynyt ja löytäneensä palvelun avulla mielenkiintoisia lukukokemuksia.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jo tänään vähän aurinkoa pilkistää :)

      Poista
  4. Vinkiksi kirjoista: käyn kustantamoiden sivuilla tutkailemassa, julkaisevat ajoissa aina kevään ja syksyn uutuudet. Sieltä löytämäni kiinnostavat laitan aina heti varaukseen kirjastoon, niin ei ole jono vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos vinkistä! Ei ole tuommonen tullut mieleenkään :))

      Poista
  5. Tänään satoi täällä kunnon lumikuuro, aika pian kuitenkin aurinko paistoi ja sulatti lumen. Ei tullut tänäänkään käytyä lenkillä, ehkä sitten huomenna. Tosin entinen naapuri tulee käymään, jos on hyvä sää, miehet aikovat paistaa ulkona makkaraa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin oli vaihtelevaa, kauniisti aurinkoa ja sitten kohta satoi lunta. Minäkin läksin pyöräilemään, ajattelin kuvata lintuja, mutta alkoikin tulla pilvistä.
      Mutta grillimakkarat onkin hyvää lauantai-herkkua :)

      Poista
  6. Muistutuksestasi kävin kirjaston nettisivulla katsomassa mitä kirjavaraukselleni kuuluu. Olen nyt jo 9. jonossa ;D
    Migreenikin on paikalla jo toista päivää, yllättävän "kevyenä" taustaalla vaanien. Päiväunet työpäivän jälkeen vähän helpottivat. Sateinen päivä olisi migreenissä mukavampi kuin tuo ärsyttävä aurinko, joka tänään taivaalla möllöttää. Pikkuinen valitus helpottaa vähän eloa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se tekee tuo migreeni jotenkin oudon olon. Vaikka mulla on päänsärky ollut onneksi hyvin lievää. Kaipa sitä pitäisi lääkärille valittaa, mutta välillä tuntuu että pitäisi valittaa varpaista hiustupsuun asti koko "mummoa". Eipä siitä mitään tule. Jotkut päivät on sitten ihan ok olo.
      Pitäs varmaan hankkia aurinkolasitkin.

      Poista
  7. Eikös jo kolme kertaa viikossa kävelylenkki kohota kuntoa tai muunlainen liikunta. Meillä on sivutiet vielä märkiä ja pehmeitä, joten kumpparit on oltava jalassa. Tänään oli jo aurinkoinen päivä ja ajoin pihassa puita pari tuntia ulkoliiteristä taloliiteriin. Käsivoimat ovat huonot, kun ei tule talvella nosteltua edes noita mun 3 kg puntteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhommissa kyllä käsivoimet lisääntyy. Kyllä niitä ennen tuli tehtyä.
      Puntitkin ovat saaneet olla rauhassa täälläkin, vaikka olisi sekin hyvä että niitä välillä liikuttelis :)

      Poista
  8. Kävely tekee aina hyvää, ihan vain ulkona pistäytyminenkin. Minulle ei ole kirjastosta tullut viime aikoina ilmoituksia. Yksi varaus oli vain poistunut. Nyt yksi lienee (???) noudettavissa. Pitää mennä joku päivä yrittämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on hyvä lenkittäjä siellä, mun pitää vaan ite lähtee, ei kukaan komenna, muu kuin sisäinen pakko. Aurinkoinen sää helpottaa lähtemistä.
      Mulle on kirjasto ollut ihan henkireikä siitä lähtien kun lapset kasvoivat. Lapsena ja nuorena samoin. En ole vielä kovin innostunut E-kirjoista enkä Äänikirjoistakaan. Ehkä sitten joskus!

      Poista
  9. Suloinen tuo amigurumi ja iloinen ilme hänellä.

    VastaaPoista
  10. Nilikuttaen se kevät etenöö tiälläkin, tosin nyt on lumet sulanu vauhilla.
    Mukavoo huhtikuun viikkoa sinne!

    VastaaPoista