torstai 17. huhtikuuta 2025

Hyvät Pääsiäisen toivotukset! 🐥🐣

 Aah ihana ja lämmin kevät tuli

Alkaa monelaista kukkaa löytyä puistosta

 Tällä viikolla löytyneet kukkijat samassa kuvassa 

Tämän viikon lainakirjat

Vielä on lukematta tuo keskimmäinen kirja, Melkein geisha. Aloitan varmaan sen tänään.

 Huomenna on pitkäperjantai. 

Tänään olisi ollut äitini syntymäpäivä, hän oli syntynyt 107 vuotta sitten. 
 
Lapsuudessani ei saanut tehdä pitkäperjantaina oikein mitään muuta kuin ihan pakolliset, kuten karjanhoito ja tietysti jotain ruokaa on pitänyt perheelle laittaa. Muuten vain kuunneltiin radiosta jumalanpalvelus, eipä juuri muuta saanut tehdä, ei käyty kylässäkään. Ehkä luin jotain kuitenkin.
 
 Niinpä tänään leivoinkin pääsiäiseksi kääretorttua. Kun en laita tarpeeksi sokeria, niin eihän se liian makeaa ollut. Muuten pääsiäiseksi en ole mitään sen kummempaa laittanut. Vanhat koristeet laittelin parvekkeelle ja yksi narsissi ruukku tuli ostettua.
🐥Hyvää Pääsiäistä!🐣

14 kommenttia:

  1. Hyvää Pääsiäistä myös Sinulle 🐣🐤🐥

    VastaaPoista
  2. Puistosta löytyy valtavasti erilaista kukkijaa.
    Hyvä, että tänä päivänä kaikki saavat viettää pääsiäistä haluamallaan tavalla.
    Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Puistoissa jo kukkii, täällä luonnon metsissä vasta leskenlehdet ja pari sinivuokkoa olen nähnyt.
    Minäkin olen lukenut Jokisen kaikki Koskinen-sarjan lähes 30 kpl kirjaa. Niissä on tuttua Tamperetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, huomasin että kohta tulee se 30. ja vain S- kauppoihin. Sitä ei koskaan tiedä onko se viimeinen. Niitä elokuvia ja sarjoja tulee uusintoina koko ajan tv;stä. On niissä paljon tuttuja paikkoja.

      Poista
  4. Palio on puistoos jo kukkivia kukkia. Hyvää pääsiäästä!

    VastaaPoista
  5. Tuo Melkein Geisha meni minulla Lukemattomien kirjojen listalle. Eikä "vähintään" sen takia, että Poika on saanut minutkin pikkuisen hurahtamaan mm. japanilaiseen kirjallisuuteen ym. Hän itse tekee tällä hetkellä ensimmäistä käännöstyötään japanista suomeksi - arvaat varmaan, että kunhan se aikanaan ilmestyy, pistän teidät lukemaan sen Lukupiirissä 😉😄 Edellyttäen tietysti, että se on vielä kasassa.
    Mukavia pääsiäispäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oioi, sattuipa kivasti. Voi olla ettei osaisi siellä käyttäytyä jos menisi vaikka turistiksi sinne. Mutta tuskin tulee lähdettyä,kun ei lähemmäksikään tule lähdettyä.
      Viime kesänä tuli alettua käymää sushi-ravintoloissa, jotka ei tietenkään ole ihan oikeaa japanilaisuutta. Mutta enverran että puikoilla olen opetellut syömään :D
      Alkaa tämä pääsiäinen olla lopuillaan, mutta kiitos vaan.

      Poista
  6. On aina yhtä hämmästyttävää nähdä keväällä kukkivia kukkia. Talven aikana ne tuntuvat katoavan ikuisiksi ajoiksi.
    Minä tein eilen pullaa ja tänään suolaisia muffinsseja. En edes muista, koska olisin viimeksi leiponut. Ei ollut sen kummemmin pääsiäinen mielessä, mutta tein varalle, jos joskus tulee vieraita. Muuten pääsiäinen menee töissä.
    Olen viettänyt kymmeniä vuosia pitkäperjantaisin soittokeikalla yhden urheiluseuran järjestämässä juhlassa. Nyt sitä ei ole, kun kaupunki ei enää anna juhlapaikkaa käyttöön.
    Muistan myös yhden pitkäperjantain, joka oli erityisen pitkä, koska minulla oli aivan hirveä migreeni.
    Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun ei nyt ollut migreeniä. Kiva se on leipoakin, varsinkin jos joku muu syö niitä. Itelle ei viiti, vieläkin on sitä kääretorttua, mutta tänään se menee.
      Kiva löytää puistosta uusia kukkia, en ole ennen tässä liikkunut näin paljon ja näin aikaisin keväällä.

      Poista
  7. Ihanat kevätkukkaset.
    Ihanaa ja nautinnnollista pääsiäistä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti siellä on ollut kiva pääsiäinen!

      Poista