keskiviikko 7. toukokuuta 2025

Toukokuun alkua, vähänpä viileää

Toukokuu toi alkuun viileän ilman, jotenkin olen taas ollut niin saamaton tämän bloginkin suhteen, eikä juuri  minkään kuvaaminenkaan ole onnistunut, koska tuuli. Onneksi ei ole lunta satanut maahan asti..

 

Vappuna kävin torilla ja kuvasin kirsikkapuita ja nautin munkin ja simaa. Vähän katselin vappukulkueen kokoontumista, mutta en nyt viitsinyt sitä seurata, eli katsoa, koska viime vuonna katselin, vähän tuli paha olo niistä iskulauseista vuosi sitten.
Ostin vielä muutaman munkin, koska en ala niitä paistamaan itse, mutta oli kyllä ostomunkitkin hyviä (ja kalliita) Mitään simaa tms ei huvita enää juoda eikä ostaakaan, senverran on sokerikammoa.
 
Toukokuun alun lukemiset on tässä 
 
Kuitenkin lukenut olen kirjoja ja niistä kirjoittanut jotain. 
 Toistaiseksi ei ole yksikään kirja ollut tosi kiinnostavaa luettavaa, kaksi ylimmäistä ohutta kirjaa on vielä lukematta näistä.
 
Tulppaanit kukkii talon seinän vieressä
 
Että voikin olla magnolia hankala kuvattava, varsinkin kun tuulee...
Kesyjä on sinitiaiset tässä puistossa

Palloesikko

Ruusuherukka

 Vähän on kevään jatko tai kesän alku saanut jäitä niskaan kun tuulee kylmästi ja ihan vähän välillä ripsii luntakin.
Näin kevääseen ovat vaahterankukat ainoita valopilkkuja puissa, tietysti on myös koivuissa jo viherrystä.
 Mutta kyllä tämä kylmä kausi vähän hillitsi liiankin aikaisin tullutta kevättä täällä pohjoisessa.

 

5 kommenttia:

  1. Koleaa on ollut. Saamme ainakin ihailla kevään kukkijoita tavallista pidempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mutta voi ollakin että vielä lämpiää. On taas ennustettu helteitä tulevaksi, joten saa sitten valitella niistä.
      Se on vain pukeutumiskysymys, tässä iässä voi pitää talvivaatteita vaikka koko kesän :D

      Poista
  2. Mikähän siinä onkin, että sitä tosi hyvää kirjaa saa aina odotella pitkään, kun välissä on sellaisia keskitason kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä yhden hyvän kirjan löytää kuukaudessa. Se on niin henkilökohtaista mikä kellekin tuntuu hyvältä. Tällä viikolla jätin yhden kirjan lukemattakin (se ei ollut tuossa kuvassa). Yritän lukea ainakin 50 sivua, jos ei siihen mennessä tunnu hyvätä, jätän lukematta loput. Nyt tuli otettua hyvin ohuita kirjoja lainaan, noin 100 sivuisia tai vähän yli, niin ne olivat vähän outoja :)

      Poista
  3. Ihanat kirsikkapuut 🌞 munkit ovat aina hyviä ihan kaupastakin 👍ihania keväisiä kuvia ja sinitiainenkin päässyt kuvaat, hienoa 👍🌞

    VastaaPoista