torstai 18. huhtikuuta 2019

Hyvää Pääsiäisen aikaa!

Oikein hienoa pääsiäistä kaikille! 

Näyttää tulevan upea ilmakin pyhiksi, joten kaikilla pihan omistajilla alkaa olla puuhaa siellä yllinkyllin. 

Tuossa on toinen pikkuorkidea, minkä ostin messuilta. Jostain syystä ei onnistunut kuvat noista.

 Mulla ovat narsissit kuihtuneet jo, eikä tullut ostettua tulppaaneitakaan.

Tänään sain ensimmäiset orvokit, istutin ne vasta ruukkuun.
 
Muistakaahan välillä levätä ja nauttia auringosta ja linnunlaulusta.
Täälläkin kaupungissakin tuntuu niin kivalta kun linnut laulaa, vaikka autot huristaa, 
niin linnut jaksaa korottaa ääntä.
Vihreää ei puissa vielä näy, mutta jossain alkaa nurmikot hieman vihertää.

Jostain syystä nuo pikkumunat vähenivät tuosta kupista. 
Varmaan nuo tiput innostuivat syömään niitä :))) enhän minä...


 Kiitoksia kommenteista edelliseen postaukseen ja
Hyvää ja levollista pääsiäistä kaikille täällä piipahtaneille!

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Supermessufiiliksiä

Täällähän vietetään tänä viikonloppuna Supermessuja; Piha&Koti, Kotimaan Matkailumessut, Keräilyn maailma ja Tampere Wine Fest (pe-la)

Eilen minä riensin sinne pelargonit mielessä, mutta enpä löytänyt niitä mitä ajattelin. Nämä olivatkin laajemmat messut, eikä pelkästään vain  puutarhaan liittyviä juttuja.

 Edellisistä messuista "viisastuneena" pyörähdin ensin keräilymessujen hallissa, ja siellä olikin monenlaista vanhaa ja uudempaakin tavaraa. Olisi voinut tehdä löytöjä.

Kaikki mallit Muumimukeista olivat esillä, värien mukaisessa järjestyksessä.

Voi sanoa, että nämä keräily-esittelyt olivatkin mielenkiintoisempia asioita näillä messuilla. Katselin esim vanhoja postikortteja Tampereelta, niitä oli esillä paljonkin tällaisissa tauluissa. Samoin kuin postimerkkejä ja vaikka minkälaisia lappuja ja lippuja esim osakekirjoja. Keräilyyn voi kyllä hurahtaa jos sellainen kärpänen puraisee. Siellä olisi ollut monelaista vanhaa postikorttia ja postimerkkiä myytävänäkin.

Kauniita olivat nämä enkelipelargoniat, vaikka nämä olivatkin ainoita pelargonioita, joita siellä oli. Jätin sitten nämäkin ostamatta.

Suuri osa myyjiä oli ehkä sitä Koti- osastoa.

Enpä ollut kiinnostunut tälläkertaa näistä, enkä kylpypaljuista enempää kuin hirsi rakennuksista tai sähkö-, puhelin- yms liittymistä.
Eräs esittelijä alkoi minulle "rähjätä" kun en ollut kiinnostunut hänen tuotteistaan, huh. Oli päivä vasta alussa ja jo ennen puoltapäivää oli "hermot pinnassa" hällä.
Kyseli että mitä varten olen sinne messuille tullut?

Keskellä hallia oli tällainen pyöreä harsoilla eristetty Rinnakkain-näyttely. 
Oli rinnakkain ajateltu sisälle ja ulos sisustuksia.
Sieltä seuraavat kuvat



Kirjakeidas




Tämä Nuotiopaikka saattoi olla mieshenkilöiden mieleen.
 
Mielenrauhaa tietysti tarvitsee, mutta ehkä kivalta vaikutti tuo Kirjakeidas, näin lukutoukalle :)
 Eli tuo alue missä oli nuo kaktukset.


 Lapsille oli labyrintti-alue tehtynä, luolia, tiikereitä, leijonia ja apinoita.

Tampereen Puutarhaseuran alue minusta oli parhaita, siellä oli kukka-asetelmia, ja kaneja. 
Diy- alue oli suosittu. Siinä sai tehdä itse seppeleitä, kransseja, amppeleita ja koruja. 
Se oli aina täynnä, kun uuden aiheen opastus alkoi. 

Myytiinhän siellä kukkiakin. 
Näiden lisäksi oli myös Pioneita ja perennoja, sekä hollantilaisia juurakoita ja kukkasipuleita, joita ei mulla ole mihin istuttaa tälläkertaa.
Tuollaiset pienet orkideat ostin minäkin, eihän niitä voi vastustaa. Moni muukin osti!
Ostin myös matalan dahlian juurakon...ja teatterilippuja :)))
Notre Damen kellonsoittajan vaate ja patsas siitä myös

Seurasin useita opastusesitelmiä esim Kaktusten hoidosta ja -lisäämisestä, kukka-asetelman teosta ja ITE-puutarhasta.  Olivat mielenkiintoisia.

KotimaanMatkailumessu-osastot kiertelin myös, pitihän ne entisen kotiseudun eli VisitKarelia-Pohjois-Karjalan  esittelijät nähdä.
Ja noita riipputelttoja kuvattiin myös tv-uutisiin (en nyt muista mistäpäin he olivat).

Ja loppuhuipennus olikin Madventures Tunnan ja Rikun esitys, joka ns. pelasti koko reissun.

He kuvaavat uutta ohjelmaansa Suomessa, eli Kotimaan matkailu on nyt kuumin matkailutrendi.
Teimme sitten yleisössä ns.reissulupauksen tälle vuodelle;
****Uusi matkakohde, uusi perinneruoka ja uusi tekeminen, jota et ole ennen kokeillut.
Näitä on mietittävä, mitä ne olisivat.
Tämän esityksen jälkeen ei ollut enää niin pettynyt mieli.

Huomenna sunnuntaina ehtii vielä käydä tutustumassa Piha&Koti, Keräilyn maailma- ja Kotimaan Matkailumessuihin. Viinit jäivät eilen minullakin tutustumatta.
 
Kiitoksia jos olet päässyt tänne asti ja kiitoksia kommenteista myös edelliseen postaukseen!
Hyvää Palmusunnuntaita!





maanantai 8. huhtikuuta 2019

Rupsahtaneet kukat

Viime viikko meni jotenkin vaan ihan väsähdyksissä, kummallinen olo on ollut, päänsärkyäkin melkein joka päivä. Mistä tämä johtuu, on mulla ajatus, mutta tällä viikolla se selviää olenko oikeassa.
Rupsahtaneet kukat

Yhtenä päivänä sain ajoiksi käydä Ikeassa, ja ostin sitten Kallax hyllyn ja pienen kirjoituspöydän, niinpä mun huonekalut on nyt hankittu, mitä tähän asuntoon nyt mahtuu. Onneksi "lapset"kävivät auttamassa niiden kasaamisessa, kun omat aivot ei raksuta niiden "palapelien" kokoamisessa.

Olen sitten tyhjennellyt pahvilaatikoista tavaroita pois ja järjestellyt niitä kaappeihin ja laatikoihin. Ja tuntuu hyvältä kun saa jaloista pahvilaatikot pois lopultakin. Tavaroiden paikkoja pitää  vielä vaihtaa ja laitella, jotta ne ois oikeilla paikoillaan.


Aurinkoiset päivät ei oikein tee hyvää päänsärkyiselle, vaikka kuinka tykkäänkin auringosta.
Tänään maanantaina ei sitten enää aurinko paistakaan.


Olen koettanut käydä kävelyllä joka päivä, vaikka kuivalla ilmalla katupölyä on paljon, pitää vaan koettaa kävellä vähemmän liikennödyllä paikalla.
Tuossa oli kaksi varista pulikoimassa vedessä. Ne olivat oikeasti heittämässä talviturkkia pois ,
toinen sitten lenteli jo pois.

Tuolla kävelyreissulla oli vielä Pyhäjärvessä jäitäkin, nyt ne ovat varmaan jo sulaneet.


Omat kasvatukset ovat nyt vähissä olleet. Kylvin kuitenkin muutaman krassin- ja tuoksuherneensiemenen.  Ja kadulta poimutut lehmuksen oksat ovat parvekkeella vähän vihertyneet.


Jo pehmenneestä ulkolaisesta minitomaatista laitoin kokeeksi siivuja multaan, enkä uskonut ollenkaan että ne itäisivät :) Todella helposti itivät!
Kaksi jätin vaan ja loput leikkelin pois, tuskinpa niistä ehtii kasvaa mitään. Mutta kun lehdessä ehdotettiin (tai jostain luin) niin pitihän sitä kokeilla :)

Jaaha, jospa tässä joskus vielä heräis tästä lamaannuksesta. Ainakin kävin jo äänestämässä, vaikka vaikeata on valita ketä äänestää, kun ei "tunne" täältä ketään. Mutta olen yleensä äänestänyt aina, niin ei nytkään siitä luovuta.
Sitten vois lähteä katsomaan oisko pimennysverhoa ikkunaan, jos se auttaisi nukkumiseenkin jotain.
Moi vaan!