lauantai 27. kesäkuuta 2020

Varjosta varjoon

Alkuviikolla läksin käymään pitkästä aikaa entisellä kotiseudulla Joensuussa. Kun lopultakin edes Vr myi lippuja jokseenkin järkevällä hinnalla.

Joensuuhan on Pielisjoen värittämä kaupunki siitä ei pääse mihinkään, joki ja sillat joen poikki.

Sirkkalan puistosta kuvattu Itäsilta
Oli niin kuuma auringonpaiste, että piti vaan kuljeskella varjoisasta paikasta seuraavaan varjoon, jos oli mahdollista ja lipitellä jäätelöä joka reissulla. Käveltyä tuli monena päiväna jotain 10 km:n matkat kuitenkin.

Joensuun kaupungintalo, jossa sijaitsee myös Kaupunginteatterin näyttämöt. #Tuohi patsas sijaitsee liikenneympyrässä.


Viimeksi kun kävin Joensuussa, oli tämä Vapaudenpuisto remontissa ja aidattuna. Nyt se oli jo valmis, mutta ah niin kamalan aukeaa oli. Eipä juuri varjopaikkaa ollut. Mutta Vapaudenpatsas soittaa torveaan ja Antin ahvenpatsas suihkuttaa vettä. Lapsuudesta muistan, että piti käydä kesällä katsomassa tämä Antin ahvenen patsas aina. Se sijaitsi suurinpiirtein samassa paikassa torin vieressä silloinkin.

Keskiviikkona kävelin Ilosaaressa, auringonotossa ja uimassa oli useita ihmisiä.
Silloin tuntui vähän viileämmältä koska oli pilviä vähän ja tuulikin vilvoitti.
Ilosaarikin oli pitkään remontissa ja nyt olisi uusi esiintymislavakin valmiina, mutta ei siinä ilovaarit esittele rokkia tänä kesänä.

 Torin reunalle on tullut Kosiosuden "morsian" Morshukka istuskelemaan myös sitten viime näkemän.  Itse Kosiosutta en tullut kuvanneeksi tälläkertaa. Aika monille kuvaajille tämäkin sai poseerata.

Morshukka
Lierihattu tarkasti silmiä varjostaa.

Carelicumissa sijaitseva Pohjois-Karjalan museo Hilma
Sain oikeastaan käytyä melkein kaikki paikat mitä ajattelinkin käydä. En ajatellutkaan nyt tavata ketään vanhoja tuttuja, koska on tämä koronatilanne vielä ajatuksissa.

Museoissa kiertelin taas Museokortilla. Vaihtuva näyttely  Kadonnut kinnas ja muita tarinoita olisi vienyt enemmän aikaa perehtyä.

Taidemuseo Onni tuli käytyä. Siellä on se Edelfeltin Pariisitar,Virginie jota pitää käydä katsomassa aina kun voi siellä käydä(ei kuvassa sitä ole vaan pari Werner Holmbergin maalausta, sekä Aukusti Uotilan Lohipato vallinkoskessa)
Toinen paikka siellä on tuo kolmannen kerroksen ikoninäyttely, joka vetää puoleensa. 
Päättymättömät tarinat näyttely on vaihtuva näyttely tällä kertaa ja kyllähän sieltä se lempi teos löytyi :) alempi oikealla

Taidemuseo Onnin ikkunasta kuvasin näkymää torille

Oli myös ohjelmassa käynti Botaniassa, koska siitä on aikaa kulunut edellisestä käynnistä.
Onneksi Botania aukesi torstaina klo 10, ja ehdin käymään siellä.



Kukkivia kasveja

Tuttuja kasveja jättikokoisina, mm ehkä joku begonialajike, seepramaija, kohtalonköynnös, köynnöskustaankukka
 tuo reunassa oleva vaaleanpunainen ei tule mieleen nyt

Yksityiskohtia oli mm viulunkoteloon laitettuja kasveja 
Papukaija Juusolla on nyt uusi eläkekoti ja instagram tili, josta voi nähdä Juuson kuulumisia, 
kopioi linkki jos kiinnostaa
 
https://www.instagram.com/juuso_neiti/

Botanian  kasvit kaipaisivat hoitoa. Olisipa joku sademetsien kasvien tuntija joka voisi auttaa niiden hoidossa. Tila oli nyt yhtenä, koska siellä ei nyt ollut perhosia (koronatilanne, koteloiden saanti estynyt) Botaniasta oli myös uutinen lehdessä, että yritys on hakenut yrityssaneeraukseen pääsyä. 
Monet kävijät tuntuivat puhuvan, että kyllä tämä paikka pitäisi saada säilymään, 
ja itsekin olen sitä mieltä. Mikä tai kuka avuksi?

En  jaksanut kaikkia kuvia nyt muokata.Siellähän oli valtavasti kaikkea muutakin, esim kaktuksia, monta minunkin ostoslistallakin olevaa. Jättimäisiä puita ja isoja kasveja, jotka kotona ehkä kasvavat metrin mutta tuolla olivat tosi suuria.

Ulkopuutarha jäi nyt seuraavaan kertaan, sekin oli uudistunut kokonaan, mitä nyt ehdin kierrellä siellä.

Pois lähtöä odotellessa kuvasin tämän veturin, joka on nyt uudella paikalla aseman vieressä.

Junamatkat olivatkin sitten suurinpiirtein aika kamalia. Mennessä oli Paikallisjuna aivan täpö täynnä. Ei turvaväleistä ollut tietoakaan!  Poistullessa sitten oli siinä vaunussa niin kuuma kuin saunassa. Ihan kamalaa. Istu ja kärsi, kun oot lähtenyt. Tullessa ei ihan niin täyttä ollut.
Poistullessa IC junan veturi lopetti välillä toimimisen ja juna myöhästyi yli tunnin. Kuumuus kuulemma tekee vaivoja veturillekin. Onneksi oli kuski joka osasi sen saada kulkemaan lopulta. Muuten Ic junassa (mennen-tullen)oli hyvin väljää ja sopivan viileää, ettei siinä ollut moittimista.

Toivon todella, että bussit alkavat joskus taas kulkea, ei ole koskaan ollut näin huonoa matkaa busseissa. Toivotaan tietysti että korona ei taas ala leviämään, että itekin olisi säilynyt ilman tartuntaa tälläkin reissulla.

torstai 18. kesäkuuta 2020

Keskikesän juhla- ja juhannus

Huomenna on jo juhannus aatto. Lehdestä sai lukea jo tänään, että kaupunkilaiset pakenevat pois kaupungeista, ja maanteille on ruuhkia tullut. Saa nähdä onko huomenna jo rauhallisempaa kaupungilla. Itsellä ei juuri muutu elämä mitenkään juhannuksen takia, koska ei ole minne mennä sen kummemmin viettämään juhannusta. Sattuneesta syystä en edes kai paista piirakoita, vaikka niitä jäi joulusta paistamatta pakkaseen. Yhtään makkaraa, cocakolaa, tai oluttakaan en nauti, vaikka niitä lähikauppa mainostaakin. Jäätelöstä nautin kyllä ja jos hakis vielä huomenna sienisalaattia kaupasta ja  nauttisi perunoiden kanssa. Katsotaan!


Jostain syystä on nyt alkanut kuumuus vaivata, eli ulos ei oikein voi mennä päivällä jos on näin kuuma. Parvekekin on ihan mitääntekemätön päivällä. Tänään oli mukava ajella pyörällä, kun oli vähän viileaämpi päivä, toisin kuin monena edellisenä päivänä.
Kai sitä on tullut vanhaksi.

Ruusut kukkii nyt hienosti tuolla kaupungilla


Nämä Pimpinellat Hatanpään arboretumissa

Jos ei muuta keksi tietysti vois lähteä keräämään roskia kaupungille. On mulla kyllä käsityö ja kaksikin kirjaa luettavana.

Näitä päivänliljoja oli mullakin ennen omassa puutarhassa

Hyvää Juhannusta teille!

maanantai 15. kesäkuuta 2020

Kokeilen tätä uutta bloggeria?

Kokeilen nyt onko tämä kuinka paljon muuttunut tämä kirjoittaminen tänne. Eli tämä on koepostaus.

Luonnonkukkia

Kävin eilen Hatanpäällä Arboretumissa, ja vielä ehdin nähdä suuret alppiruusupensaat kukkimassa, Aivan fantastista.

 Otin näistä muitakin kuvia, mutta laitan tähän nyt vain tämän. Oli myös värikkäitä atsaleoita.

Tällä Telkällä oli aikaisemmin useita poikasia, ne ovat valitettavasti hävinneet jonnekkin


En kylläkään mitään muutosta tässä nyt huomannut, kirjoittaessa, kuvia lisätessä tai kuvien kokoa muuttaessa. Yleensä laitan kuvatkin aina keskelle mutta nyt kokeilin oikealle ja vasemmalle niitä.

Teen tätä aina vain läppärillä, enkä huomannut muutosta. 
Olihan siinä muuttunut se sivu jossa on alekkain vasemmassa laidassa tekstit, tilastot, kommentit, tulot, sivut jne, sivun asetukset. Niitä mun ei tule usein katsottuakaan.
Voihan se olla etten ole tajunnut miten tämä muuttuu, näissä tietokone jutuissa kun voi saman asian tehdä monellakin tavalla, ja mihin tottuu sen sitten osaa ja muut tavat ovat aluksi outoja :)

Heippa taas ja seuraavan kerran lisää!

Ps. Sitten kun avasin tämän kirjoituksen uudelleen siltä toiselta sivulta. Olikin jo erilainen näkymä.
erilaisen valikot tekstin yläpuolella, löytyi jopa ne kolme pistettä oikealta eli lisäasetukset. Näitä täytyy katsella joskus seuraavan kerran. Moimoi!