lauantai 19. syyskuuta 2020

Pelakuu muistoja

Etsin vanhoista postauksista vuodelta 2015 mitä pelargoneja silloin ostinkaan Puutarhamessuilta. Löytyihän ne sieltä. 

En vaan vieläkään oikein kärsi katsella vanhoja kuviani entisestä elämästä, tulee liian paljon muistoja ja ikävä. En juuri sitä taloa ikävöi, mutta niitä kukkia ja kasveja ja kasvimaata ja kaikkea entistä mitä oli.
Olen paljon kuvannut vain kukkia ja muuta mitä pihalla kasvaa, hyvin vähän löytyy sisäkukista kuvia.

Tämä on nyt mulla oleva pelakuu, jonka ostin täältä torilta viime vuoden keväällä 2019, tään piti olla punainen mutta olikin tämä. Epäilen että tämä on myös Prinssi Nikolai.

Kerro nimi, jos tiedät mikä lajike tämä on. On hieman vaaleanpunertava kun kukat aukeaa. 
Valkenevat sitten kyllä.

Omasta blogista kopsasin nämä seuraavat kuvat. 
Olen pienentänyt kuvat liian pieniksi, jossain on alkuperäisetkin kuvat, mutta niiden etsintä vie aikaa.


Silloin ostin Krp Maryn, Pr Gustavin ja Prins Nikolain. Kolme tainta ostin ja jostain syystä halusin valkeita vain ostaa. Vai oliko punaiset loppuneet!

 
Punainen saattoi olla itse siemenestä kasvattama lajike, vieressä Nikolai
tässä varmaan Mary       ja punertava Gustav

Olin vielä harmissani silloin  näiden kuninkaallisten hitaasta kukinnan alkamisesta.  En ollut koskaan oikein pelakuita kasvattanut silloin. Jostainhan se on alettava 😄

Tässä tuo Prins Nikolai vuodelta 2015. Annoin nämä kasvit tosiaan eräälle tutulle, ystävälle, joka auttoi silloin minua vähän kaikessa. Siellä ne kasvavat edelleen, olen saanut niistä kuvia 😍.

Jos vaan olisi paikat jossa säilyttää pelakuita talven yli, niin voisin hurahtaa näitäkin kasvattamaan.
Sitä odotellessa...
hyvää viikonlopun jatkoa!

perjantai 18. syyskuuta 2020

Vielä kerran viherkasveista

Tervehdys vielä näiden kasvien teemalla! Laitan nyt loput kuvat kasveista tänne, ovatpahan pois työpöydältä tällä erää ainakin. Joitakin uusia kasveja vielä olisi toivelistalla, jos sattuu tulemaan vastaan.  Tosin vielä parvekkeelta pitää mahtua 2 pelargoniaa sisälle. Nyt en säilö torilta ostettuja pelargoneja, kun viime talvena yritin, eikä onnistunut.

Mullahan ei ole mitään tarvetta kalliisiin, harvinaisiin, eikä isoihin kasveihin. Mun jokainen ostamani kasvi on maksanut vain 1-10 euroa /kpl. Eli ei suuria rahallisia menetyksiä tule jos eivät pysykään hengissä. Täytyy sekin pitää mielessä, että ehkä joutuu muuttamaan nämäkin toiseen paikkaan vielä. Ei ihan kuitenkaan ole tämä nykyinen unelmien asunto. Ainakin pieni on ja turkasen kuuma kesällä. Talvellahan tämä on ihan mukava muuten.

Viime tiistain kun kävin isossa marketissa, niin tuli tämä pieni kaktus taas ostetua, kääk.
Ei pitänyt ostaa kaktusta, kun en oikein niiden kanssa pärjää muutenkaan. Nyt en tätä kastele.
 
Tää nyt vaan näytti niin söpöltä :)

 Suoraan sanoen on todella terävät piikit jotka puhkaisivat repussa kermapurkin. Ei onneksi paljoa mennyt kermaa reppuun 😬

Näin hienosti meni kesä mun entisillä kaktuksilla. Aurinko poltti, Jostain syystä en älynnyt alussa suojata suoralta auringonpaisteelta, vaikka parvekelasi oli välissä. Kasvoivat kuitenkin nämä kaksi joita poltti eniten. Tuo taaimmainen ei ole kasvanut yhtään koko aikana, yli vuoteen, ja kaksi etummaista ovat varmaan kuivaneet kokonaan.

Tässä sitten mun ainoa kasvi, eli kaktus, josta en tykkää yhtään. 

Opuntia microdasys, ei niin kiva kaktus, järkyttävät pikkupiikit, jos vaan hipaiseekaan, väkänen tarttuu joka paikkaan, eikä lähde pois. Eihän tätä tiennyt ostaessa ollenkaan. On kyllä olemassa opuntioita, joissa on isommat piikit. Tämä tulee menemään roskiin varmaan. Olen koettanut kastellakin, jotta happanisi, vaan ei edes happane.

Santut ovat kukkineet, sininen koko kesän, toinen onkin vasta ostettu.


Phalaenopsikset vaihdoin uusiin ruukkuihin, tai "multaan" Kukkia ei ole näkynyt. Vasemmanpuoleinen teki uuden lehden.

Tää kuva on nyt näin päin, kevätkaktukset (Rhipsalidopsis) ovat hyvin kasvaneet kesän aikana. Marraskuun kaktukset 2 kpl (ei kuvaa) vein parvekkeelle, toivoen että viilennysvaikutus lisäisi kukintaa. Vien sitten pimeään pesuhuoneeseen ne, kunhan menee parvekkeella liian kylmäksi ilma.


Näistä Echeverian lehdistä olen yrittänyt kasvattaa uusia alkuja koko kesän, ja näyttää muutama alku olevankin kasvamassa. 


Enkelinsiipibegoniaa on parissa ruukussa, yhteen pistokkaaseen on sievä pieni lehti  tullut, 😊 ja tähän on tullut kivat juuret vedessä. Voi kun onnistuisi tämän juurrutus multaan sitten, kun vielä juuret kasvaisivat.

Lopuksi tämä äitienpäivänä ostettu tulilatva, joka on kukkinut, mutta lehdet ovat aika repaleiset. Ehkä koetan tämän istuttaa multaan vielä, vaikka on syksy.


Tässäpä on toistaiseksi mun viherkasvit.
Etsin muuten vanhoista postauksista kuvia "kuninkaallisista"pelargonioista, joita ostin joskus v.2015 puutarhamessuilta.  Ne kuvat jäävät  seuraavaan kertaan, eihän mulla niitä enää nyt kasva.

Hei vaan, Hyvää viikonloppua! 
Kohta alkaa mielenkiintoinen Perjantai Tv-ohjelma!

torstai 17. syyskuuta 2020

Syysmyrskyä

Aamulla läksin kävelylle, kun ei näyttänyt vielä kovasti tuulevan. Mutta kyllä se vaan puhalteli pohjoisesta. Mietin että ei uskalla puistoihin mennä, joissa on vanhoja puita, kun ei niistä koskaan tiedä kaatuvatko tuulella. Hämeenpuistossakin on liian isoja puita välillä, jotka vois revetä.

Tiistaina eli toissapäivänä taas satutin kummallisesti kylkeäni, vaihteeksi oikealta puolelta. Jotenkin vaan kumarruin katsomaan onko pyörän kumissa ilmaa ja naps, kyljessä napsahti. Jotenkin vaan ottaa aivoon, miten helposti voikaan tulla kipeä. Olenko liian kipuherkkä ? Miten jos oikeesti kaatuu vaikka pyörällä tai joku törmää. Voi olla todella Kipeää!
Eilen kävin vaan kaupassa ja kävelykin koski joka askeleella kylkeen ja tuntui ettei pysty hengittämään. Uskon kuitenkin, ettei tämä niin vakavaa ole että lääkäriä tarvis. Viime syksynä kun oikeasti kaaduin, oli vielä kipeämpi ja kävin lääkärillä, eikä ollut murtumaa. Eli särkylääkettä vaan.  Voin syödä sitä itekki ja voidella voltarenilla.

Kumma kun yöllä olen nukkunut. Tänä aamuna tuntui, että voi käydä jo kävelyllä hissunkissun. Portaita en kuitenkaan vielä uskaltanut nousta, kun siinä yleensä hengästyy, eikä kärsi syvään hengittää.

Aamulla ei paljoa satanutkaan, nyt ei tee sateenvarjolla mitään, kun tuulee. 

Tekis mieli kuvata värikkäitä lehtiä puissa, vaan ei oikein pysty kun ne heiluvat niin paljon :)

Kyllä tämä tästä menee, nyt voi rauhassa katsella tv:tä tai lukea kirjoja. Aattelin myös kirjoittaa listan tietokoneella kaikki kasvit milloin hankittu, niiden nimet jne. Nyt pitää plarata kalenteria milloin olen minkäkin ostanut.

Tiistaina olin menossa katsomaan Ratikan ajelua, kun oli niin hieno  aurinkoinen päivä. Maanantaina alkoivat koeajot melkein keskustaan asti.  Näin sitten myöhemmin miten vilahti ohitse.  Kyllä se on hiljainen ja nopea, jos täysillä hujahtaa ohitse. 

Tässä oli seisokki, varmaan ruokatunti :)

Toivottavasti myrsky menee ohitse eikä aiheuta vahinkoja.
Moi moi taas!