keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Ensilumi

No viime yönähän sitä sitten tuli lunta tännekin päin Suomea. Viime vuonna ensilumi tuli (päiväkirjan mukaan) vasta 21.11. Nyt on talvi aikaisessa.


Aamu oli aloitettava lumen kolauksella. Satanut oli noin 10 cm lunta, vaikka radiossa sanottiin että kyllä se sulaa loppuviikosta pois, otettavahan se oli lumikola seinältä. Eihän tuota ole pakkasta nytkään, jotta sohjoa on odotettavissa.
Liukkaus on tullut kuitenkin. Ihme kyllä traktori kävi auraamassa meidänkin tienpätkän jo päivällä. Yleensä lumisateen jälkeen aura tulee vasta seuraavana yönä auraamaan.
Ja postinhakureissulla oli tie liukas kuin peili. Eipä uskalla ottaa reippaita askelia, ilman liukuesteitä kengissä.
Virittelin kenkiin ostamani kumiset "jääkengät", ja kas kummaa vähän aikaa kun niillä käveli, ne tuntuivat ihan hyviltä. Eikä livetä enää. Näillä ei vaan voi sisällä kävellä yhtään, niinkuin entisillä kävelin kaupassakin. No jospa ne kauppojen pihat olisivat hyvin hiekoitettuja. Toivoa sopii.

Linnut ainakin näköjään ovat tulleet pihoihin ruokaa etsimään. Kyllä kelpasi kaurat ja auringonkukan siemenet. Oli tali-, sini- ja hömötiaisia, pikkuvarpusia, pari viluisen näköistä peipposta, punatulkkuja, harakatkin kävivät maasta nokkimassa siemeniä. Voikun olisi parempi kamera, jotta saisi kuvia, olen kyllä päättänyt jo hankkia uuden kameran. Sitä täytyy mietiskellä ja etsiä sopivaa ja sopivan hintaista.


Siinäpä on viimeisenä norjanangervossa vielä lehtiä.

Huomenna onkin jo marraskuu. No hyvää marraskuun alkua !!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti