tiistai 9. lokakuuta 2012

Kukintaansa aloittavia

Vasta nyt näkyy aloittavan kukintaansa ruostekukka (Montbretia) yritin kuvata sen avautumassa olevia nuppuja, mutta en onnistunut :)
Onko kellään kokemusta ruostekukasta? Pitäisikö sen mukulat nostaa ylös talveksi?

Taitaa olla lämpimämmän ilmaston kasvi sekin, vaikka kyllä tämä kesä olikin tavallista kylmempi täälläkin. Eikä ne mukulat oikein ensin itäneetkään, joten viskasin itämättömät multineen kukkapenkkiin, niin kyllä ne sieltä sitten kasvoivat kuitenkin. Siis varret kasvoivat, ei kukkia näy muutakuin siinä yhdessä.

Nyt vasta hieman näkyy aloittavan kukintaansa myös syysmaksaruoho, johtuneeko sitten loppukesällä istuttamisesta sekin. Jättipoimulehti sensijaan aloittaa jo toista kukintaansa tänä kesänä. Ehkä se olisi kukkinut jo aikaisemmin, jos olisin älynnyt leikata entiset kukat pois aikaisemmin. Keväällä istuttamissani kevätesikoissa on myös kukkia.


Samoin ovat alkaneet kasvaa helmililjat. Onneksi niissä ei näy vielä kukkanuppuja. Toivottavasti jaksavat kukkia vielä keväälläkin.

Olen tässä parina päivänä puuhaillut tehden loppuja pihahommia. Nostin loput juurekset, punajuuret ja porkkanat. Leikkelin herukkapensaiden oksia ja osan pudonneista lehdistä olen haravoinut. Koivuista ja salavista ovat pudonneet jo kaikki lehdet. Kanukoissa ja syreenissä ovat vielä kaikki lehdet tallella.

Kasvihuoneesta tyhjensin tomaatit, paprikat ja munakoisot pois. Yhtään munakoison alkuakaan ei kasvanut.
Ei enää ole kasvimaalla kuin lehtiselleriä ja muutama heikosti kasvanut purjosipuli. Jokunen kaali voi olla vielä, mitä nyt lie madoilta jäänyt. Ihan turhaa työtä kaalienkin kasvatus, kun ne popsii joku otökkä ihan piloille. Ensi keväänä täytyy hillitä kasvatusintoa, tai sitten alkaa käyttämään jotain ötökäntorjunta-ainetta, jos mielii saada kaaleja ihan omaankin käyttöön.

2 kommenttia:

  1. Tuntuu,että monella alkavat olla syystoimet pihoissa meneillään ja joillain ahkerimmilla jo tehtynäkin. Mulla pakkaa aina jäämään viimetippaan;paljon mukavampi istutella kuin siivota noita ränsistyneitä pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hän se on. Suurin toivein keväällä ne kasvit aina istuttaa, surkeeksi vetää kun ne sit pitää nyhtää pois syksyllä. Kukkien varret jätän yleensä talventörröttäjiksi, mut kasvihuoneesta siivoan tomaatit yms pois, kun sinne pitää laittaa tavaroita talvisäilytykseen.
      En sit yhtään tykkää talven tulosta, pakko tunnustaa. Mut aina se talvi tulee vaan, ei voi kun hyväksyä ja yrittää kestää :)

      Poista