perjantai 15. marraskuuta 2013

Marraskuinen kierros pihalla

Sain itseni senverran katselemaan pihaa, jotta sain muutamia kuvia otettua vielä. Ilmassa oli kyllä jo lumen tuntua ja kas...heti alkoikin sataa lunta. Eihän sitä tiedä pysyykö tämäkään lumi maassa, on jo kolmas lumisade tänä "talvena". Kauniitahan nämä eivät minun mielestäni ole nämä kuvat, mutta saa sitten keväällä katsoa millaiselta nuokin kukat näyttää.

Nauhus

Syyshortensia
Valamonruusun marjat

Syysmaksaruoho alkaa kasvaa jo uudelleen

Jalokärhöni on hieman ruskettunut ;)

Harjaneilikka

Sormustinkukka

Tänä keväänä istuttamani kuusi

Kymmenen vuotta sitten entiseltä kotipaikalta siirretty kuusi

 Siinä ne kurpitsat vielä möllöttää :)

Orvokit kukkii vielä ulkona ja virkatut kukat sisällä. Eilen oli vielä aurinkokin välillä näkyvissä

Kun pääsin sisälle, alkoikin sataa melkein "rättejä" taivaalta.

Kyllähän se olisi valoisamapaa ulkona (ja sisällä) jos olisi lunta maassa. Toisaalta en tykkää kuljeskella liukkaudessa ja loskassa. Sulalla kelillä on vielä mukava pyöräillä tuolla tiellä ja käydä kirjastossa. Kävellen sinne onkin jo hankalampi mennä. 

Marraskuu on jo puolivälissä ja tänään vietetään täällä jo joulunavajaisia, ensimmäiset joulukahvit on jo kaupassa tarjolla. Pitäähän ne käydä juomassa ja tarjoukset ostamassa. Kinkut ja lohet onkin jo pakastimessa valmiina. Pienen annoksen paistoin jo pipareita kokeeksi ja kerran torttuja jo maisteltiin. Muuten en kotona vielä ala joulua valmistelemaan. Jokainen taaplaa tyylillään ;)
Hei vaan kaikille ja pysykää terveenä!


6 kommenttia:

  1. Mukava puutarhakatsaus. On tosiaan vielä näin marraskuussakin paljon vihreää ja näyttää kasvavan. Onkohan kasvit jo menneet sekaisin vuodenajasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Senkin takia kuvasin vielä, että näkee keväällä miten ovat nuo selvinneet talvesta. Luulin jo että nuo harjaneilikat kukkisivat jo (tänä) viime kesänä, koska kasvatin niitä edellisenä kesänä jo. Mutta ei, ne vaan kasvoivat ja vahvistuivat ;)

      Poista
  2. On tämä erikoinen marraskuu, kaikki vihreää ja kasvit kasvavat edelleen.
    Lumi toki antaisi valoa, mutta jos sitä on paljon niin liikkuminen hankaloituu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se olisi valoisampaa, mutta vielä siitä lumesta kerkiää "nauttia", täällä ainakin yleensä sitä tulee melkein metrin verran. Joten nautitaan nyt vielä lumettomuudesta ;)

      Poista
  3. Samaa mieltä lumen valoisuudesta ja liukkuudesta.Maa vihertää täälläkin. Kiva vierailla puutarhassasi blogin välityksellä.Joulukahveilla käytiin mekin kaupassa. Jouluvalmistelut odottakoon. Jaksamisiin! T:marjalellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan! Olihan tuolla väkeä kahvilla ja tortutkin syötiin. Kuulin eilen ensimmäiset joululaulutkin tänä "talvena", hieman oudolta tuntui. Parempi kun ei tarviis käydä ollenkaan kaupoissa, näyttää siltä.

      Poista