Näytetään tekstit, joissa on tunniste narsissit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste narsissit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Kesä aika...?

 Oli vähän kylmä aamu, mutta nyt on jo lämmennyt ja aurinkohan on tänään paistanut. +2 on parvekkeella lämmintä. Suurin osa kaduista ehti sulaa täällä, joten liukasta ei ole tässä lähistöllä kuin paikoitellen, vaikka olisikin pakkasta. 

toissapäiväisellä kävelylenkillä kuvattu, vettä satoi silloin

Tämä viikko meni taas miettiessä ja tutkiessa etuovesta taloja yms. En tiedä mitä tekisi, kannattaako pistää vähät rahansa taloon, vai tyytyä edullisempaan tai pienempään vuokra asuntoon. Mikäänhän ei sinänsä pidä tässä kaupungissa, kun jälkikasvukin haluaa muuttaa muualle.

Ostin narsissiruukunkin pari päivää sitten itselle

Toisaalta tämä maailmantilanne on vähän epävarma, että mihinpäin sitä muuttaisi, jokapuolella tuntuu olevan jotain uhkatekijöitä (joita en ala tässä selvitellä)

Maaliskuun alussa näin Youtubesta askarteluvideon, jossa joku teki suurista palapelin paloista hienoja maaleilla ja kuvilla muokattuja esineitä.En löytänyt suuria palapelejä mistään, niin oli ihan pakko tehdä vaan pahvista joku ja päällystää se ohjeen mukaan.

Liimataan rutistettu servetin ohuin kerros pohjaan, kun kuivuu niin maalataan se, tässä ruskea akryyliväri, kun kuivuu kultaväriä vähän päälle. Sitten joku kuva vaan, ite laitoin kultaisia tarroja vaan. Olisin halunnut rauhankyyhkyn, mutta tuo taitaa olla kolibri. Harvoin tulee nyt mitään intoa tehdä mitään askarteluja tai kortteja. Joskus vaan osuu Youtubessa jotain silmään, vaikka yleensä katson vain kasvien kasvatusvideoita, niin silloin piti kokeilla, vaikka en tällä mitään teekään...kai

Vaihdoin lopulta rupsottavan kultaköynnöksen isompaan ruukkuun, tästäkin on jo aikaa

Siinä oli syy, miksi rupsottaa, juuret yhdessä kiemurassa pelkästään pohjalle kiertyneenä. Nyt pääsi vähän isompaan ruukkuun.
Joku viikko sitten Marketta kertoi blogissaan Sitruunakakusta, heräsi heti halu tehdä sitä. Mulla oli jääkaapissa sitruuna, mutta kun olin jo mitannut aineet, niin se sitruuna olikin mennyt pilalle, enkä viitsinyt lähteä kauppaan. Niinpä laitoin vain puolikkaan appelsiinin mehun, vaikka eihän se maistunut yhtään. Muita aineksia oli, mutta minä sokerikammoisena en laita niin paljon sokeria, eikä tietenkään ollut oikeaa vuokaa. Tein vaan sitten laakeaan pannuun, niin jäi ohueksi.
Mutta erittäin helppo ohje, nopea valmistaa, ja hyvä. Kiitos Marketta ohjeesta.
Nyt otin pakkasesta pari palaa, kostutin niitä sitruunanmehulla ja laitoin kermavaahtoa päälle, hyvää tuli.
Nyt mulla on sitruuna ja -mehuakin, kun iskee taas halu tehdä kakkua niin teen. Mulla tuppaa jäämään kananmunat käyttämättä (jos en leivo), kun olen niin kolesterolikammoinen. Ei usein maistu munakkaatkaan. Mutta kolme kanamunaa menee tähän ja jos syön vaan vähän kerrallaan, ei haittaa.
 

Eilinen myrsky  ei ollut riepotellut näitä pressuja irti, vaikka kyllä siellä tuuli eilen. Koetin mennä eilen rannalle, mutta ei voinut. Oli liikennemerkitkin kaatuneet ja roskikset pitkin poikin levällään. Rakennuksilta lentelee kaikenlaista irtonaista tuulella. Luntakin on vielä paljon.

Joku oli yöllä käynyt siirtämässä kännykän kellon 👻 niinpä heräsin vasta 7:n maissa, eli oikeasti ihan entiseen aikaan. En yleensä nuku yli 6:een koskaan nykyisin. Valoisaa oli. Nyt sitten pimenee illasta aikaisemmin. Saa nähä mitä tästä kesästä tulee, toivotaan kuitenkin rauhaa ja ihan hyvää kesää.

Moi moi taas!

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kukkia kukkia

Laitanpa tänne kukkia, joita on avautunut.
Narsisseja
Ihana Thalia, pitäisi nämäkin siirtää parempaan paikkaan

Tässäkin on vain tämä yksi kukka, siirrettävä pois tästä!

Enpä muistanut ollankaan että tällaisiakin on kasvamassa

Narsissi Cheerfulness, nämä eivät oikein viihdy mulla
Kukkimattomia narsisseja siirtelin illalla toisiin paikkoihin ja kaivoin kukkimattomia tulppaaneita ylös kuivumaan.

Nämä kaivoin yhtenä kesänä ylös ja istutin syksyllä uudelleen, muutama kukkii vieläkin

Tulppaani White Liberstar (10 sipulia viime syksynä istutin)
 Tämä on pienempi ja tanakampi kuin Exotic Emperor, ne jo vähän aloittaa kallistella
Edellisen nuppu, vähän vaaleanpunaista väriä.
Viime keväänä saatu keltainen esikko.

 Näitä punaisia kaksivärisiä kasvaa joka puolella

Nämä punaiset tulppaanit nousee uskollisesti joka vuosi, ovat tosi räiskyvän väriset.


Pikkusydämet kasvaa myös uskollisesti

Varjoliljat kyllä kasvavat, eikä ole liljakukkoja, mutta joku on kellastuttanut lehtiä?

Tänne istuttelin ylöskaivamiani narsisseja
Kotkansiipisaniaiset alkaa olla kauneimmillaan :)

Kukkapenkkiä olen laajentanut ja siirrellyt kukkia sinne ja tänne. Taitaa se aiemmin tehty penkkikin tulla täyteen, vaan näistä sitten toisella kertaa.
Hyvää yötä!


sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Työkaluja :)

Ensin tietysti kukkakuva :) Aamulla paistoi vähän välillä aurinkokin, 
paitsi ei se taida näkyä tässä kuvassa.

Alkoivat aueta nämä viime keväänäkin kukkineet Tulppaanit Exotic Emperor

Sitten ajattelin esitellä tärkeimmät työkaluni kasvimaalla.
Ihan ykkösenä on talikko, kakkosena harava
Talikko on hyvä maan kääntämiseen ja samalla poistan rikkaruohoja penkkien reunoista.
Haravalla tasoittelen penkkien päällykset, katteet aina vähän hankaloittaa haravointia
Mies on maalannut haravan joskus, silloin ei tainnut olla muuta maalia kuin vihreää :)
Talikko on sen verran uusi, ehkä 4 vuotta vanha, ettei sitä ole vielä kerennyt maalata. Taisin sen ostaa jostain B??? kaupasta halvalla.

Vanhasta talikosta katkesi varsi, niinpä se palvelee kompostin kääntämisessä


Seuraavaksi lapio, jonka mies on maalannut keltaiseksi. Kottikärry on palvellut aikansa, esim. sementin teossa, ja nyt palvelee kasvatusalustana. Laitan siihen yrttejä tai jotain :)
Multa on sitten kotoisin sieltä sun täältä. Jos ei siinä kasva kasvit niin kippaan takaisin maahan.


Puutarhan apulaiset, nämä ovat erittäin tärkeitä kavereita
Näiden takia kaivelen mieluummin talikolla. Nämä lannoittavat painonsa verran maata joka päivä, ja pitävät mullan ilmavana. Pitää vaan muistaa syöttää näitä puunlehdillä ja ruohosilpulla. 
Ja näitä on paljon...

Tämä pieni puutarhalapio on oikeastaan tärkeämpi kuin iso lapio, ilman tätä ei tule mitään mistään ja kävelen vaan sikinsokin pihalla ja etsin tätä. Tällä kaivelen nuo riittoisat rönsyleinikit vähemmäksi. 
Sanko kulkee aina mukana, mihin voi leinikit laittaa. Se on uudiskäytössä oleva ravinneastia.


Lehtiharava on oikeastaa jo levossa nyt, aika tärkeä kapine keväälla aikaseen ja vähän syksylläkin.
Näitä on kyllä useampiakin, voisi palvella kesän ajan köynnöstukenakin.


 Tämä heilurihara oli joskus vuosikymmeniä sitten muoti-ilmiö. 
Tämä on kyllä aika vähän käytetty, vaikka ilmiselvää tarvetta olisi noiden käytävien haraamisessa.
Huomaa tässäkin kulunut kelta-vihreä väritys.

Meinas ihan unohtua yksi parhaista apuvälineistä.
Tällä voi myös käytävät kuokkia, oikeasti tämä on perunannostokuokka.


Käy ihan vaikka mihin työskentelyyn.

Tänään avautuivat nämä narsissitkin.

Kuulemma nyt pitää lähteä laittamaan ruokaa, pitsaa meinasin tehdä
Hauskaa puutarhaviikkoa!


maanantai 19. toukokuuta 2014

Puutarhajuttuja ja haastevastauksia

Näin se kesä saapui, ihanaa. Nyt vaihteeksi puutarhajuttuja. Olen myllännyt multaa ja kylvänyt päivän juurikasveja ja levitellyt taas yhtä kukkapenkkiäkin. Välillä alkoi tuntua, että pitää tulla sisälle, kun alkoi päähän koskea, olisko tuo aurinko vähän "puraissut" äkkiseltään. Mutta nesteitä juomalla ja ruokaa syömällä se meni ohi. Unohtuu syöminenkin touhutessa :)

Tulppaani exotic emperor

Sama kuin ed. vähän toisesta suunnasta
Viime syksyisistä sipuleista nämä ovat kukkineet parhaiten, illalla menevät supumpaan ja aamulla revähtävät auki auringossa. Muut tulppaanit ovat vielä nupuillaan, eikä narsissit tainneet kasvaa ollenkaan.

Haaste kysymykset Kruunu Vuokon Puutarhan Lumo-blogista
Jo aikoja sitten vastasin näihin, mutta unohtuivat julkaisematta.
1. Mikä on ollut antoisinta mielestäsi puutarhanhoidossa?
Nähdä kasvu, kun istuttaa jonkun juurakon vaikka, joka päivä katsoo miten se kehittyy, miten kasvaa ja kukkanuppuja kehittyy ja ne avautuvat. Se, että voi aina suunnitella jotain uutta pihalle, koska se ei ole koskaan valmis :)
Toisaalta on hienoa työntää kädet muhevaan multaan, vaikka perunoita kaivessa.

 2. Mihin aikaan kesästä puutarhasi on mielestäsi parhaimmillaan?
Silloin kun ruoho alkaa kasvaa ja puihin tulee silmut ja lehdet. Eli juuri nyt.. Mutta kyllä sittenkin kun alkaa perennat kukkia. Tavoite olisi, että jotain olisi kukkimassa koko kesän, mutta eihän joka penkissa ole koko ajan kukkivia kukkia.

3. Parhain ideasi, tai iloa tuottanut toteutuksesi puutarhassasi?
Liekö parhainta, mutta olen intohimoinen kateviljelijä. Haluan peittää mullan eloperäisellä katteella, antaa kastemadoille ruokaa, jotta ne muhentavat ja lannoittavat maata. Se lisää humusta, multaa, missä kasvit voivat kasvaa paremmin. Kummasti ovat katteet hävinneet maan pinnalta, madot ovat varmaan myllänneet ne multaan.
Vähävaraisena ei ole vara noinvaan ostaa multaa isoja määriä, joten kaikki konstit on käytettävä. Viime kesänä alkoi ilmestyä pieniä kotiloita puutarhaan, joten saa nähdä miten ne vaikuttavat kateviljelyyn. Ainakin ne viihtyivät hyvin katteeena olleiden sanomalehtien alla.
Kottikärryssä ensimmäiset kylvöt taimella, rukolaa
4. Oletko luonnonmukaisen vai enemmän hoitoa vaativan puutarhan ystävä?
Enemmän luonnonmukaisen. Käytän hyvin vähän ostolannoitteita, jos ollenkaan. Viljely tapahtuu aika luonnonmukaisin menetelmin, kompostilannoitus, vuoroviljely ja katteet.

Kukkamaat vaatisivat enemmänkin lannoitusta, kompostia ei niihin paljonkaan riitä. Nurmikossa kasvaa monelaista heinää ja rikkaruohoja, pääasia on että se on vihreä :) Ei ole varaa eikä voimia laittaa hienoa sametti-tai siirtonurmea pihalle. Piha ei ole kovin säntillinen, ei viivasuora, tontilla on luonnollisempia alueita, jota niitetään muutaman kerran kesässä. Hoidan sen verran kuin kykenen ja on voimia ja varaa, joita ei ole paljon.

Haluan, että pihassa on jotain tekemistä, kukka-alueita voi suurentaa, laittaa uusia penkkejä. Joka kesä kasvit leviää ja joudun levittämään penkkejä ja jonkun penkin kaivan ja uudistan yleensä joka kesä.

5. Suositko itse siemenistä kasvattamista?
Kyllä kasvatan tomaatit ja muitakin taimia itse. Kurpitsat ja kurkuntaimet, basilikaa. Kukkia kasvatan myös. Yleensä samettikukkia. Jotain uutta välillä, tänä keväänä zinniaa, leijonankitaa ja kesäleimua.

Joskus olen kasvattanut myös monivuotisia kukkia, esim maariankelloa, punahattua, harjaneilikkaa ja ketoneilikkaa. Viime vuonna ne eivät vielä kukkineet, nyt odotan innolla ovatko selviytyneet talvesta. Ihan pienet alut näkyy olevan noista jommastakummasta penkissä.

Vuosia sitten kasvatin punapäivänkakkaran ja idänunikon siemenestä ja ne ovat menestyneet jo pitkään.
Joitain kukkia ostan keväällä valmiina, laitan niitä ruukkuihin, jotta kukkivat aikaisemmin. Monesti itse kasvatetut aloittavat kukintansa vähän myöhemmin.

Tulppaani fashion, nämä ovat jo kuihtuneet

 
Tämän 11-kohdan haasteen sain Salainenpuutaha-blogin Puutarhurilta  Vastailen nyt vain näihin kivoihin kysymyksiin. Välillä on tämän päivän kuvia kukista.

1. Montako eri kasvilajia pihallasi kasvaa? Puita ja pensaitaen ole laskenut ja perennoita olen kirjannut tuonne sivulle- Mitä pihalla kasvaa, niitäkin on vain 65 erilaista. Kyllä siitä puuttuu joitain, olenhan ostanut uusiakin viime vuosina lisää. Sipulikasvit puuttuu vielä lisäksi.

2. Lempikasvisi? Vaikea sanoa, vähän riippuu ajankohdastakin. Tänä keväänä ovat ilahduttaneet balkaninvuokot, joita istutin syksyllä. Pionit ovat upeita ja viime kesänä ilahdutti liljat kovasti. Näkyy siellä liljat nousevan penkissä :)
Mutta kyllä tämä pieni innokas kukkija on yksi parhaista :) Kukkii koko kesän, leviää sopivasti ja on kestävä.

pikkusydän, en tiedä tarkkaa lajiketta

3. Romanttinen, moderni vai siltä väliltä oleva piha, mistä pidät ja miksi? Mieluummin romanttinen. Sellainen luonnonmukainen. Pihalla pitää olla tilaa tehdä jotain. Jos se olis Valmis, valmiiksi laitettu jotenkin, vaikka kiveä, niin siellä ei olisi mahdollista laajentaa penkkejä, suunnitella uusia kasveja, niin ei olis kiva. Katso myös edelliset vastaukset kohta 4.

4. Mieleenpainuvin puutarhavierailu, missä ja miksi? En ole paljoa käynyt missään hienoissa puutarhoissa, joskus käytiin Mustilan Arboretumissa, mutta silloin ei ollut alppiruusut kukassa. Yksi kohde mikä jäi mieleen oli vuosia sitten käynti Mikkelissä Anjan Puistossa. Siellä oli valtavat nurmikot, erikoisia puita ja monia lampia, joissa pesi mm. joutsenia. En tiedä enää onko se puisto avoinna.

5. Minkä puutarha-aiheisen vierailun/matkan haluaisit vielä tehdä? Hollantiin tulppaanien aikaan.

6. Kuinka paljon käytät aikaa pihan hoitamiseen?  Nyt kylvöaikaan menee aikaa eniten kasvimaalla. Ainakin käyn joka päivä tutkimassa miten kukat kasvavat, jos olen kotona. Jos joku uusi idea putkahtaa, niin sitten siihen voi mennä enemmänkin aikaa.

vanha tete narsissi
7. Mikä on tärkeintä puutarhanhoidossa? Ilo kukista ja omin käsin kasvatettu ruoka.

8. Uskotko kuun vaikutukseen puutarhanhoidossa? Miksi? Oletko kokeillut? Oikeastaan hyvin vähän olen kokeillut. Viime keväänä kylläkin kylvin ihan kokeeksi väärään aikaan tillit, eikä ne itäneet ollenkaan. Saasnähdä tänä vuonna, kun olen nytkin jo kylvänyt osan sipuleista, herneitä ja porkkanaa. Pitäisi saada tästä enemmän tietoa, hyvin vähän tästä yleensä puhutaan missään.

Mistä lie tämmöinen tupsahtanut, olen unohtanut istuttaneeni
 9. Kasvatatko paljon taimia itse, vai ostatko valmiina? Katso edelliset vastaukset numero 5


10. Omistatko kasvihuoneen? Jos niin, mitä siellä kasvatat? On meillä sellanen miehen tekemä muovihuone, joka on kyllä parhaat päivänsä nähnyt. Tomaatteja siellä olen kasvatellut monena vuonna. Ihan hyvin on satoa tullut. Viime kesänä kokeilin kasvihuonekurkkuja myös ja ne kasvoivat ihan yli odotusten. Lisäksi olen kokeillut kasvatella persiljaa, basilikaa, munakoisoa ja paprikoita myöskin. Aika huonolla menestyksellä, paitsi persilja kyllä kasvoi yhtenä kesänä mainiosti. Munakoisolle täällä on varmaankin liian viileää.
Kaivoin viime kesänä olevinaan nämä pois ja tein polun tuohon penkkiin. Muualle ei noussut kukan kukkaa, vain polulle oli jäänyt näitä ja ne kukkivat.
 11. Paras puutarhavinkkisi? :) Katso edelliset vastaukset numero 3

Kiitos haasteesta. En nyt jatka tätä 11-kohdan haastetta koska se on ollut jo monilla.

Katja kysyi millaisia kukkia tulee tuohon ruusujuureen, tässäpä on kuva. Eipä nuo kukat tuon kummemmaksi taida tulla :)

Muuten hieno kasvi lehdiltään

Sammalleimutkin alkaa kukkia, vaikka luulin niiden kuivaneen kokonaan, kun keväämmällä näyttivät niin risuisilta.


Syksyllä istutin näitä kuvan mukaisia Narsisseja 27 kpl . Jostain luin että ovat vihkotasetteja Narsissus x medioluteus
Musta tuntuu ettei niistä ole noussut edes lehtiä :(
Kuvittelin etä mun etupihan penkki polkuineen on nyt ihan narsissimerenä, mut katin kukkua oo.
Oletteko te saaneet nämä kasvamaan? En muista mistä kaupasta ostin.

Tulipa pitkä juttu tästä. Hauskoja puuhailuja puutarhassa ja muistakaa nauttia juomisia sopivasti!