Täällä ollaan vielä

Näinpä tämä kuukausi vaihtui ihan huomaamatta. Ajattelin eilen kirjoittaa mutta tuli taas jotain muuta puuhaa.

En ole lukenut enkä käynyt kenenkään blogeja lukemassa pitkiin aikoihin, valitettavasti, enkä paljon muutenkaan tietokonetta avannut kuin pakollisissa hommissa.
Eli tieto miehen sairaudesta tuli jo heti tuosta edellisestä kirjoituksesta seuraavanna aamuna, tosi järkyttävänä. Siitä on alkanut hirveä härdelli. On soiteltu omaisille ja kaikki he ovat käyneet, on käyty tutkimuksissa ja hoidoissa useammassakin sairaalassa useita kertoja. Lapset ovat olleet täällä useita viikkoja.
Välillä tuntui ettei jaksa kaikkia kävijöitä, mutta kun mies tuntui haluavan että joku käy keskustelemassa.

Ystävänpäiväkukka

Kukkia on tullut naapureilta ja itsekin ostanut. Naapurit ovat aivan ihania, pitäneet meistä huolta ja kuljetelleet autolla kaupassa yms.

Niin se elämä muuttuu äkkiä, kaikki muut asiat häviää, on vain tämä hetki ja päivä kerrallaan.

Aurinkokin on paistanut jo monena päivänä, alkaa olla keväistä. Tämä kevään odotus menee minulta nyt täysin ohi, on niin paljon muuta ajateltavaa ja murehdittavaa.

Lunta on niin paljon että siihen hautautuu, katolta pudonneet lumet yltävät ikkunaan asti.

Aivan valtavan paljon kiitoksia teille kaikille kannustavista kommeteista. 

Tähänastisista talvista tämä on ollut raskain.

Pyydämme rukoilemaan mieheni puolesta!

Kiitos teille!