Alkukuussa jo mun kirjekaveri sai lahjaksi tabletin ja sitten onkin viestitelty watsapilla, vaikka perinteisiä kirjeitäkin on mukava kirjoitella ja saada.
Aktiivimalli on sitten jo vähän aktivoinut hakemaan työpaikkoja, mutta ei niistä ole mitään kuulunut, vain montako (yleensä monta kymmentä) hakijaa on ollut. Eikä muuta. Maaliskuun puolenvälin jälkeen selviää vieläkö ottavat mut kurssille :)
Lunta on satanut kuitenkin aika vähän helmikuussa. Alkupäivinä oli kova pyry ja kerran taisin loppukuusta kolata n. 20 cm. Sensijaan on ollut pakkanen, ja viiltävä kylmyys, vaikka ei mittarissa olisikaan hyvin paljon pakkasta. Viime yönä oli ollut -27 tuossa meidän terassilla, joten toivottavasti siinä olisi maximi tälle talvelle.
 |
| paistaa se aurinko risukasaankin |
Varsinaisesti lenkkeily on jäänyt vähiin, jonkin kerran olen kävellyt kirjastossa ja kaupassakin. Siinä tulee lenkkiä 5-7 km. En ole mitannut paljonko tulee käveltyä kauppareissulla kaupungissa.
Yle Tv 1 Perjantai ohjelmassa 16.2. käsiteltiin aihetta: Kuka minä olen? Idenditeetin etsiminen? Olenko samanlainen nyt kuin ennen? Mitä haluan...Onko Elämä "Pidossa", pystyykö valitsemaan, pystyykö päättämään...Siitä tuli aihetta miettiä samaa asiaa ja mitä minä haluan tulevaisuudessa. Tuo elämä pidossa, ihan kuin olisi omakin elämä napsautettu "pitoon" niinkuin edellinen puhelu, toisen puhelun tultua...
 |
| joskus lähelle ei näe selvästi |
Luin sitten Surua käsitteleviä kirjoja ja oikeasti selvisi, että aikaa menee muillakin, eikä sitä voi nopeuttaa. Jotenkin monilla on se käsitys, että vuosi kun on kulunut puolison kuolemasta, pitäisi alkaa jo helpottaa. Eilen juuri eräs tuttu soitti ja kysyi tästä. Sanoin että eihän se ennalleen tule elämä enää koskaan, vaikka kesällä tulee kaksi vuotta...
Mutta eteenpäin on mentävä. Oman "minän" etsiminen jatkuu, uutta päin, entisestä on luovuttava. Kevään ja kesän tultua on todella luovuttava entisestä, tavaroista, talosta, tästä asuinpaikasta. Vähän kauemmaksi välillä, jos sitten näkisi paremmin.
Onneksi kevät alkaa tulla. Täällä oikeastaan sen huomaa vain siitä,
kun talitintit ovat alkaneet laulaa titityy.
Neulonut olen monia sukkia, ne aion laittaa hyväntekeväisyyteen. Entisiä lankoja koettanut kuluttaa, jotta joskus voisi ostaa uusia.
Kirjoja olen helmikuussa lukenut taas 10 kirjaa, niistä tosin oli monta hyvin ohutta, vaikka oli "painavaa" tekstiä.
Johonkin kukkiin on tullut uutta kasvua.
Limoviikuna on kyllä suihkutettu, kuvasta näkyi selvästi pölyisyys.
Herneenversot on jo syötykin.
Vanhoja siemeniä kylvin 17.2. ja tomaattia on taimella ja kesäleimua.
En osta enää siemeniä, ainakaan paljoa.
Vaikka isoon kauppaan tekee mieli mennä hipelöimään siemeniä.
Eteenpäin, sano mummo lumessa. Sopii mulle tämä vanha sanonta :D
💖 Kiitokset kommenteista edelliseen.
Puolison menettämisen tuskan ja kaiken siihen liittyvän uudelleen elämän rakentamisen voi täysin ymmärtää vain saman kokenut. Itse voin vain kuvitella, miten vaikeaa se on. Puoliso nimitys on kuvaava; itse on puolikas ja toinen täydentää sen, jolloin on kokonainen. Vuosi ei kuulosta itsestäni pitkältä ajalta siihen, että saisi itsensä ehjäksi, kun puolet on poissa. Päin vastoin, kuulostaa tosi lyhyelle ajalle. Ensimmäinen vuosi menetyksestä on se, jolloin kaikkiin juhliin ja ajankulkuun liittyy se; tämä on ensimmäinen joulu ilman rakasta tai ensimmäinen juhannus jne. En voi muutakuin toivottaa sinulle paljon voimia <3
VastaaPoistaSurutyö on tehtävä vaikka siihen ei voimia olisikaan. Kevään ihme lohduttaa varmasti ja lisääntyvä valo ja kaiken vihreyden puhkeaminen uuteen kevääseen. Voimahaleja sinulle paljon.
VastaaPoistaMeillä on ollut kovat pakkaset ja lunta todella paljon. Saapa nähdä sulaako lumi vappuun mennessä.
Löysin blogiisi Piipen Kylätiellä -blogin kautta ja kiinnostuin lukemistasi kirjoista. Olet kyllä ahkera lukija! Kirjoista saa varmasti myös lohtua surussa ja uusia oivalluksia. Molemmat vanhempani jo kauan sitten menettäneenä tiedän, että surutyölle on varattava aikaa, ja jokaisen kohdalla se ajan määrä on yksilöllinen. Puolison tai lapsen menetys on varmasti niitä suruista raskaimpia, varsinkin jos on ollut pitkä yhteinen taival takana. Toivon sinulle kevätauringon myötä voimia ja ilon pilkahduksia - elämä voittaa!
VastaaPoistaEi surua saa väkisin työstettyä pois. Se ottaa aikansa ja sitä ei kukaan tiedä, kuinka kauan se kestää.
VastaaPoistaEn voi kuin kuvitella, kuinka raskasta on menettää puolisonsa. Olla yht'äkkiä yksin.
Olet tosi rohkea ja vahva ihminen, kun jaksat kirjoittaa ja kertoa raskaista ajoistasi meille muille. Toivottavasti se auttaa sinua käsittelemään menetystäsi ja suruasi.
Mukavaa loppuviikkoa sinulle ja aurinkoa elämääsi! <3
Huomenta, pysähdyin lukemaan blogisi päivitystä ja ajattelin miten viisaasti kirjoitat tunteistasi. Todellakin, surutyölle ei ole aika rajaa olemassa, jokainen meistä kokee surun omalla tavallaan. Olen tukihenkilö ystävälleni, joka on pari kuukautta sitten menettänyt puolisonsa vakavaan sairauteen. Yritän auttaa häntä vaikeimman ajan ylitse olemalla läsnä ja kuuntelemalla. Pojan perhe tarvitsee myös tukea ja apua heidän surutyössään toisen papan poismenon johdosta. Tuntuu hyvältä, että voi jotenkin olla apuna.
VastaaPoistaOn tosi hyvä, että kirjoitat surustasi ja avaudut. En osaa kuvitella, miltä puolison menetys tuntuu, tiedän vain miltä isän poisnukkuminen tuntuu ja tuntui. Surutyö vei aikaa, kenellekään siitä en voinut avautua ja varmaan siksi se kestikin niin kauan, suru viimein loppui ja ikävä tuli tilalle. Voimia sinulle surutyössäsi, se on ainutlaatuista ja vie aina oman aikansa, vuosiakin.
VastaaPoistaPakkasta on pitänyt ja lunta tullut paljon, vanhan ajan talvi siis!
Kaikkea hyvää Sinulle ja aurinkoa päiviisi!
Ei noin iso suru varmasti hetkessä hellitä. Voin vain kuvitella. Aika kyllä tuntuu menevän kamalan nopeasti. Siis kohtako on kulunut kaksi vuotta? Kyllä välillä tuntuu itsestäkin, että elämä on vähän pidossa, vaikkei siihen varsinaista syytä löydy.
VastaaPoistaToivottavasti saadaan kaunis ja lämmin kesä. Aurinkoista viikonloppua Sinulle! Kiitos tuesta ja kauniista sanoista <3
Surutyö on jokaisella yksilöllistä miten sen tekee, kauanko se kestää. Toivottavasti kevät tuo sinulle voimia selvitä tästäkin. Hyvää alkavaa viikkoa .
VastaaPoistaItsekin olen pohtinut että miksi elämä on pidossa vielä tälläkin iällä. Ihan kuin ei olisi osannut elää kunnolla, täysillä, eikä osaa nytkään. Suru kulkee varmaan aina jollain tapaa mukana, muuttaa vain muotoaan. Toivottavasti keväinen aurinko piristää ja uudet tulevat muutto- ym asiat.
VastaaPoistaSurun työstäminen vie varmasti aikansa, eikä suru ehkä katoa koskaan kokonaan. Puolison menetys on varmasti todella vaikea paikka, voin vain kuvitella. Hyvä, että pystyt kuitenkin jakamaan ajatuksiasi ja tuntojasi. Voimia jatkaa tästä eteenpäin ja aurinkoisia päiviä maaliskuuhusi!
VastaaPoista