maanantai 5. elokuuta 2019

Heinäkuun kollaasi ja eka kesä parvekkeella

Tervehdys taas teille kaikille, jotka täällä piipahdatte! Kiitokset kaikille kommenteista edellisiin kirjoituksiin! Aluksi vielä koostin kollaasin heinäkuun kuvista.
Kuun alussa olin vierailulla Helsingissä ja piipahdettiin Tallinnassakin. Siihen meni ensimmäinen viikko. Sitten oli totuttelua normielämään, kävelin ja pyöräilin taas järvimaisemissa. Kävin täällä museoissa Werstaan Työmiehen lauantai  ja  Vapriikin Drakula näyttely sekä Hatanpäällä ruusujen ihailua ja Sara Hildenin Taidemuseo. Sitten tulikin hellekelit ja pystyi ulkoilemaan vain aamulla aikaisin. Aloin sitten värkätä taas villasukkia, koska sisällä piti keksiä tekemistä. Nyt onkin viikko ollut helpompaa kun ei ole hellettä ollut.

 Olen miettinyt mitä teen parvekekasvien kanssa.

Minähän aloitin innolla, mutta varovaisesti parvekekasvatuksen, krassia ja tuksuhernettä. Ja kaupan kirsikkatomaateista muutaman siivun laitoin multaan. Todella hyvin itivät.

Kevätmessuilta ostettu Daalia alkoi kasvaa hyvin ja orvokkeja tietysti piti hankkia.

Kapeassa parvekelaatikossa aioin kasvattaa yrttejä ja salaattia kaupan yrttiruukuista.

Ostin sitten pelargoniankin orvokeiden lisäksi. Astioita haalin kirpparilta ja kaupoista.

 Tomaateille en enää aikonut panostaa paljon, ja laitoin ne vaan muovisankoon, jonka pohjalla on lecasoraa.
tässä vielä krassikin ova ihan kivassa vaiheessa.
Tuoksuherneet kuihtuivat itsekseen, ei tullut mitään.

Pelargoneja hankin kirpparilta ja torilta lisää. Tuo valkea piti olla punainen Bulgaria. Mutta olikin valkea, mut ei se mitään, niitä oli mulla ennenkin.
Tuo sininen lobelia ei pitkään juhannuksen jälkeen kestänyt.

tomaatteja on tullut ehkä 2 kpl. 
Heinäkuu onkin ollut taistelua kuumuuden ja kuivuuden, ja kastelemisen kanssa
Karsin tomaateista lehtiä ja varsia, jos hyvinkin tulisi muutama tomaatti. Mutta lähtee herkästi tämäkin kompostiin.

Daaliasta läksi ensin  varret roskiin, joku käpristävä tauti tai kirva tai mikä lie vei sen niin rumaksi. Muutaman kukan se teki kuitenkin. Nyt näyttää tulevan uutta kasvua juuresta.
Sitten krassit reikiintyivät niin rumaksi että leikkelin kaikki lehdet kompostiin, kukkia niissä on ollut n 3 kpl.

Orvokit laitoin myös kompostiin toisesta astiasta ja toisessa on hyvin pienet kukat. 

Ensin ostetut pelargoniat kukkimisen jälkeen ovat vetäneet henkeä ja nyt alkaa uudelleen kukinta. Myöhemmin kesällä ostetut 2 kpl/5 € ovat nyt kukkineeet siitä asti kun ostin.
Valkea monivuotinen pelakuu on kukkinut koko kesän.

 Huvikseni tupsutin siveltimellä pelakuiden kukkia ja Näitä on tullut kukkiin
Tuleeko näihin siemeniä? 
Oletteko kasvattaneet näistä kasveja?
Kuinka pitkään nämä on pidettävä kukissa, että kypsyvät?

Nuput aukeaa!
En ole vielä huomannut pelargoneissa ötököitä. Toivottavasti selviävät talveen asti.

Ei ollut kovin loistavasti onnistuneita tämä mun parvekasvatukset.
Ei voi näin kuumalla aurinkoisella parvekkeella, vaikka ikkunat oiskin auki, mitään oikein kasvattaa. eli tekokasveja vain hankittava :D

7 kommenttia:

  1. Paljonhan sulla on kukkia ollut ja kauniisti kukkineet!

    VastaaPoista
  2. Haasteellista on kuumalla parvekkeella kasvattaminen, Kauniita kukkia kuitenkin. En millonkaan oo siemenestä pelakuuta kasvattanu, siemenet ne varmaan noihin tikkuihin tulloo. Mukavoo elokuuta!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kukkia sinulla. Kuuma parveke kyllä haasteellinen kasvattaa. Hyvää elokuun jatkoa:)

    VastaaPoista
  4. Kyllä parvekkeestakin saa ihanan viherkeitaan....:)

    VastaaPoista
  5. Pelakuut taitaa olla hyviä parvekekasveja siemenestä en ole sitä koskaan kasvattanut.

    VastaaPoista
  6. Ruukkupuutarha minullakin ja se onkin kätevä. Ei tule rikkaruohoja ja kesän lopussa voi hulauttaa roskikseen koko sisällön. Suurimpiin ruukkuihin jätän kyllä pohjalle multaa ettei tarvitse seuraavan keväänä ostaa niin paljon uutta. Oma mielenkiintonsa siinäkin kun kerää siemeniä ja katsoo lähteekö ne kasvamaan seuraavan keväänä. Kokemuksesta voin sanoa että verenpisara ei ainakaan minulla lähtenyt, pelargoneista en tiedä.

    VastaaPoista
  7. Mukava kesäkooste-postaus! Hienosti olet saanut kasvit kasvamaan parvekkeella. Monipuolisesti eri kasveja. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista