torstai 22. elokuuta 2019

Helsinki ja Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

Helsingin reissusta juttu jatkuu. Yksi pääaihe johon haluttiin tutustua on Kaisaniemen kasviteteellinen Luomus puutarha, jonne suunnattiin heti sen jälkeen kun asetuttiin hotelliin.


Sattui vaan niin ikävästi, että oltiin liian myöhään liikkeellä, joten lipunmyynti oli jo lopetettu.
Sitten kun yritimme toisen kerran mennä sinne lauantaina, niin...kas se olikin suljettu. Joten oli pakko tyytyä kävelemään ulkoalueilla.
Pihallakin on niin paljon näkemistä, että tämä on kuin aarreaitta, jos vaikka tutkii mitä haluaisi hankkia omalle pihalleen. Mulla nämä ajat ovat ohi, joten ihan hirveästi en jaksanut tutkia kasveja, mutta jotain kuitenkin mielenkiintoista löytyi.

Kuvat ovat sieltä täältä, kun käveltiin kahteen kertaan alueella.
Kaksi ylintä kasvia ovat sellaisia joita en ole nähnyt ennen (niitä kyllä riitti muuallakin paljon)


Erilaisia alueita oli, mehiläisiä varten, tuoksuvia, kiipeileviä, matalia, korkeita ym

 Lampi kaarisiltoineen ja lumpeita

Kukkivia kukkia


En ole tätäkään nähnyt


Kuuma ja kuiva kivikko

 Opastustauluja


Paljon kaikkia erikoisia kasveja, tällaisissa omissa alueissaan.




 Viileitä ja vihreitä metsäisiä polkuja, kasvien vierestä löytyy nimilaput ja muitakin tietoja

Kukkia ja hyönteisille sopivia paikkoja, vanhoja kantoja yms

Tämä seuraava meinas unohtua, ihmeellisimpiä kasveja mitä oon nähnyt

Peruukkipensas 
kuvasin nimikyltin mutta en saa kuvasta selvää tieteellisestä nimestä.
Aivan ihana "pehmis"

Tämä on todellakin vain pieni kuvakierros,

Mutta oli kiva nähdä edes ulkoalue, koska sisätiloihin ei päässyt tutustumaan.
Seuraavaksi sitten taas muutama museokäynti  😊😍

4 kommenttia:

  1. Voi, tää kasvitieteellinen puutarha on sellainen, jonka haluaisin nähdä, mutta jostain syystä en silti ole saanut aikaiseksi sinne lähteä, vaikkei ole kuin parin tunnin matkan päässä.

    Kiitos näistä kuvista ja mukavaa loppukesän viikonloppua Emilie.

    VastaaPoista
  2. Sisä- ja ulkotiloja ei yhdellä käynnillä ehdi kunnolla katsella. Hienolla ilmalla ulkonakin on kiva kulkea. Tuo peruukkipensas on mahtavan näköinen. Enpä tiennyt siitä noin uhkean kukkiessaan tulevan.

    VastaaPoista
  3. Kaisaniemen puutarhassa oon kerran käyny. Ois kahtomista ussiimmaks kerraks. Ompa muhkea kukinto peruukkipensaassa!

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköinen paikka, ihanat kuvat! En ole montaa kertaa elämässäni Helsingissä käynyt ja tuolla en koskaan. Tuolla tosiaan olisi paljon näkemistä jo ihan ulkoalueellakin! Ja mitä ihmeellisyyksiä mahtaakaan olla tuon ihanan rakennuksen sisällä sitten... :)

    VastaaPoista