torstai 23. huhtikuuta 2020

Mietteitä aurinkoisen päivän jälkeen

Kiitoksia taas kommenteista edelliseen kirjoitukseen ja tervetuloa uusille lukijoille! 
Näin se taas alkaa olla yksi yksinäinen viikko taas loppupuolella. Enpä ole tainnut sanaakaan vaihtaa kenenkään kanssa, vastaantulijatkin ovat hiljaisia olleet.  No kaupassa käydessä olen tainnut sanoa  Moi ja kiitos. Tällä viikolla tulikin oikein repäistyä ja käytyä kolmesti kaupassa ja varmaan huomenna pitäisi käydä neljännen kerran.  Piti käydä Tigerissä, koska alkaa päiväkirja olla loppupuolella, eikä ajatus anna rauhaa, että uusi pitäisi saada.  Vaikka onhan noita entisiäkin. 

"Mitä kauemmin odotat tulevaisuutta, sitä lyhyemmäksi se käy" Positiivareiden Hyvän mielen kalenterista

Lenkkeillessä on tullut kevätkukkijoita kuvattua, mutta ei nuo kuvat kyllä onnistu, liian kirkas aurinko paistoi tässäkin. Mutta kyllä ihan hienosti täällä on puistoissa sipulikukkia istutettu
Mietin aina kävellessä, että mihin laittasin omat narsissin sipulit kasvamaan. Joskus otan pikkulapion mukaan ja tuikkaan ne sipulit johonkin penkkiin, kunhan nyt tuossa ruukussa ensin kuihtuvat. Viime kesänä vein ystävän puutarhaan ja kuulemma kukkivat siellä. Nyt ei viiti lähteä turhaa matkailemaan sinnekään.

Sinivuokotkin melkein ehti kukkia metsässä, ennenkuin tuli käytyä niitä katsomassa. Ne ovat yksiä mun lempikukkia. Jostainsyystä ei ole usein näkynyt leskenlehtiä, paitsi nuo kaksi tuossa kuvassa. krookuksia kukkii monessakin paikassa. Tulppaanit alkaa kukkia erään talon seunustalla.

Tänään tuli käytyä vain kerran kävelyllä. Loppupäivä tuli katsottua vain televisiota. Ja neuloin sukan loppuun.



Rannalla oli aivan ihana keli tänään. Aurinko paistoi hienosti.

Tässä kukkii joku pajun sukuinen puu, mutta ei tietysti kuvaan oikein saanut niitä kukintoja.



Kylläpä nyt alkaa pelottaa, jos alkavat purkaa korona-rajoituksia, ja tavoitteena on sairastuttaa enemmän ihmisiä. Vähänpä kuullosti pahalta HUS;n ylilääkärin jutustelu tänä aamuna, että epidemiaa pitäisi vauhdittaa jotta sairastuminen lisääntyisi. Eipä uskalla sitten Tämänkään vertaa liikuskella ulkona. Onneksi taitaa toiset asiantuntijat olla toista mieltä tästä.

Mutta toisaalta kuitenkin kiellettiin kaikki kesän tapahtumat, niinpä tuli suuret menetykset monille paikkakunnille. Oli mullakin hienoinen ajatus, että mitä jos lähtisi Savonlinnaan Oopperajuhlille, jos sinne olisi tehty bussimatkoja. Sekä toinenkin musiikkitapahtuma entisen kotiseudun naapurissa, sitten olisin saanut käydä miehen haudallakin samalla.  Sinnepä ne siirtyi hamaan tulevaisuuteen, jos tästä koronasta jotenkin selviäisi vielä. En tiedä pääseekö ollenkaan käymään Joensuussakaan. Siis uskaltaako lähteä bussilla matkustamaan.

Kirjaston kiinniolo alkaa vaikuttaa, koska ei nuo mun loput kirjat oikein kiinnosta lukea. En mielelläni ostaisi kirjoja, koska en halua niitä kerätä. Mutta pakko kai on jotain ostaa, kunhan koetan nuo olemassa olevat kahlata läpi. On Anne Frankin päiväkirja vielä hyllyssä ja Kiltteydestä kipeät :)
Koettanut olen kuunneella myös äänikirjaa (Kissani Jugoslavia), mutta nihkeää on.

Moi vaan taas ja koetetaan selvitä tästä päivä kerrallaan!


7 kommenttia:

  1. Minullakin loppui jo lainakirjat, aloitin yhden oman lukemattoman kirjan "Romu mutta maksettu", kertoo Lähetystyöstä ja Jaakko Romusta, sitä alakerrassa ollessa luen joskus pätkän, makuuhuoneessa ylhäällä luen uudestaan erästä hengellistä kirjasarjaa ennen nukahtamista.
    Olen kyllä samaa mieltä noista uusista corona-puheista.

    VastaaPoista
  2. Veljeni soitteli Tokiosta ja kertoi, kuinka tylsistynyt hän alkaa olemaan 32 neliön kerrostalokämpässään. Ulkona liikkumista on rajoitettu. Kyllä kaupungeissa varmaan alkaakin tekeminen väkisinkin loppumaan ja päivät toisiaan toistamaan. Itselläni kun ei tekeminen lopu ja liikkuakkin voi vaikka kuinka tässä ympäristössä. Ajatukset siitä, että joskun vanhempana muuttaisin kaupunkiin, ovat saaneet kyllä toisenlaista suuntaa tänä aikana. En usko, että tämä pandemia rajoituksineen olisi ainut laatuaan!

    Jaksamisia sinulle ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Onneksi sinulla on kauniita maisemia, joissa ulkoilla vaaratta. Iäkkäät vanhempani ovat neljän seinän sisällä päivästä päivään. Parvekkeeltakin näkyy vain muutama katu ja kauppoja.
    Ratkaisin lukemisongelman tilaamalla kirjakaupan nettisivuilta muutamia alennuskirjoja. Näin jonkun antikvariaatinkin mainostavan alennusmyyntiä. Kirjat voi laittaa myöhemmin kiertoon, jollei halua niitä omiin hyllyihinsä kerätä.
    Koitahan kestää, kyllä tästä selvitään. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Tiikeri on kiva kauppa, joskin sieltä tgarttuu matkaan lähes aina jotain ylimääräistä. Kivaa krääsää halvalla=)
    Jos jaksaisi väistellä tämän vuoden tuota koronaa niin ensi vuoden alkuun mennessä on jo ehkä rokote, niin paljon sitä nyt tutkitaan ja siihen keskitetään varjoa. Vointeja ja voimaa yksinoloon, minähän suorastaan nautin erakkoilusta=)

    VastaaPoista
  5. Kuvaamissasi kauniissa maisemissa on varmasti mukava lenkkeillä:)

    VastaaPoista
  6. Onneks ulos pystyt menemään ja kuvailemaan kauniita kohteita. Meillä on harmi kun omaisia on hoitolaitoksissa ja ei näkemään piästä. Onneks soitto onnistuu!

    VastaaPoista
  7. Sinun lenkkeily maisemat ovat kauniita.
    Ja kuvat!
    kiitos !
    ..niin päivä kerrallaan ..eteenpäin....
    Nyt on ulkoilu tärkeää,jos mahdollista.Oman psyykkeenkin kannalta....nähdä kuinka kuitenkin luonto herää..tuoden meille suuren ilon.
    Aurinkoisia,ja Kevätpäiviä ,Sinulle,Emilie!

    VastaaPoista