torstai 25. helmikuuta 2021

Miltä tuntui olla lapsi

Tervehdys taas! On tullut sellaiset harmaat ilmat, ettei ole mikään huvittanut. Niinpä taidan nyt laittaa tänne tämän  lapsuuusmuistojen postauksen.  Siihen sain idean Ruusun tuhkaa- blogista jossa Marja-Terttu oli muistellut lapsuuttaan.  Olen kirjoittanut näitä "muistelmia" koneelle jo monena päivänä.  1960 luvun lapsuutta muistelin näiden kysymysten perusteella.

Tämä rusakko? kerran tuli vastaa, sitä näytti paleltavan ihan hirveästi, joten en häirinnyt, vaan zoomailin kauempaa.

Lapsuusmuistoni ovat hyviä, vaikka eihän se mitenkään loisteliasta aikaa ollut, mutta maalaiskylässä kaikilla perheillä oli jokseenkin samanlaiset olot. Toisilla oli isommat perheet, joten niukkaa saattoi olla.

Missä synnyit? Joensuun keskussairaalassa

Onko sinulla sisaruksia? Ei ole, olen ainoa lapsi. Tosin mulla oli lapsena kasvatussisar, eli nykyisin sanotaan sijoituslapsi. Olin vanhoilla päivillä saatu ainokainen, jota oli odotettu ja toivottu pitkään.

 

Vaunu ei ollut enää silloin kun muistan, mutta tuo pallokuvioinen viltti oli

Olitko päivähoidossa? En ole ollut, vanhemmat olivat maanviljelijöitä, joten lapsi meni siinä sivussa. Meillä oli Anni-täti asumassa peräkamarissa, olin usein hänen luona kylässä, jos tarvisi jonkun ajan olla jonkun silmän alla.

Tämän kuvan ottohetkeä en muista vielä


Muistatko vielä aikaa, kun ei lapsilla ollut turvaistuimia? Hämärä muistikuva on, että äidillä oli polkupyörässä joku metallinen istuin. Autoa meillä ei ollut, joten henkilöautossa ei monesti kuljettu, niissä ei ollut edes turvavöitä. Autoja oli kylälläkin hyvin vähän. Isä kävi kaupassa mopolla ja kauppa-autosta ostettiin ruokia. Taksilla piti ajaa, jos piti mennä lääkäriin. Linja-auto kulki kylälle pari kertaa päivässä.

Oliko sinulla mielilelua? Nukkeja mulla on varmaan kymmenkunta, punainen vanerista tehty nukenvaunu oli.  On harmttanut kun olen nuket hävittänyt.


Muistatko mikä sinusta piti tulla isona? En muista, riippuu vähän kirjasta jota luin, joskus hoitaja, joskus lentoemäntä.


Muistatko ensimmäisen koulupäiväsi? Suurinpiirtein. Äiti vei kouluun pyörällä ja muistan että yksi poika itki, kun hänen äitinsä läksi pois. Minä en itkenyt. En muista sitä hakiko äiti poiskin eka päivänä, yleensä käveltiin koulumatkat, koska samaan suuntaan oli muitakin menossa. Toiselta luokalta asti kuljin polkupyörällä syksyin keväin ja talvella voi hiihtää kouluun. 
Jos oli yli 20 astetta pakkasta, niin saatoin kulkea linja-autossa kouluun, siinä vaan sitten myöhästyin ja piti koputtaa ovelle ja sanoa; Anteeksi että myöhästyin, ja se oli liikaa mulle kun olin niin ujo.


Oliko teillä lemmikieläimiä? Oli kissoja, meillä oli 3 tai 4 lehmää ja kanoja myös. Oli myös kani joskus. Kanat olivat kivoja, lehmiä pelkäsin, en uskaltanut opetella lypsämään. Niitä lypsettiin käsin.

 

tämän olen joskus jo julkaissut, tuo mekko oli yksi lemppari, jonka revin piikkilankaan, kun oltiin kylässä, ja mekko oli eka kertaa päällä...

Olitko ns. näkymätön kiltti lapsi, vai jokapaikan apina? Olin  kiltti ja hiljainen, lasten piti olla vieraiden aikaan hiljaa. Usein kyselin äidiltä, että Mitä minä tekisin. Sitten piti ehkä käydä kitkemässä kasvimaalla tai jotain muuta ei niin kivaa. Muistan myös kiukunneeni joskus, ja sain myös piiskaa, jos en uskonut.

Kuljitko pihoilla leikkimässä,kotiavain kaulassa roikkuen?  En, kotiovi oli auki päivällä. Omalla pihalla ja rannalla juoksin itsekseni leikkimässä. Piti itse keksiä leikit, kiipeilin myös puussa, koska pihalla oli suuri kuusi, johon pääsi hyvin kiipeämään. Nukkien kanssa oli vintillä”huone”, jossa leikin itekseni niillä.

Nukuitko valot päällä?  Luultavasti pienempänä. En muista vedettiinkö verhot ikkunaan, ainakin ikkunan takana oli pimeää. 

 



Lempilastenohjelmasi? Piti ihan Guuklata oliko 60-luvulla lastenohjelmia - Sirkus papukaija, fakiiri Kronblom ja Onni klovni. Muistin nämä henkilöt mutta en ohjelman nimeä muistanut. Kylli-täti varmaan piirteli myös mukavia. Tuskinpa oli lastenohjelmia usein, edes päivittäin.

Meille tuli TV -60 luvun alkupuolella, muistan kun ”koko” kylä tuli sitä katsomaan alussa, kun muilla ei ollut sellaista.Isä ei antanut katsoa paljon TV:tä, eikä mitään hupiohjelmia.

Radiosta muistan KalleKustaaKorkin ja Pekka Lipposen seikkailut, joita kuunneltiin radiosta muistaakseni tuli joka päivä samaan kellonaikaan...

 

Noilla rannoilla tuli uitua, parhaina päivinä 10 krt päivässä

Keräilitkö jotakin? En varsinaisesti, vihkoon kyllä liimailin lehdistä leikattuja kuvia ja karkkipapereita. Anttilan kuvastosta leikkasin "unelmamekkojen" kuvia, joita olisin halunnut itsellenikin :)

Mikä oli lempiaineesi alaluokilla? Ei tule mieleen. Lukuaineissa pärjäsin tasaisesti. Liikunnassa en

Olitko koulukiusaaja? En muistaakseni, kyllähän siellä oli jotain kahinaa ainakin koulumatkoilla ja sain kerran turpaanikin yhdeltä pojalta.


Harrastitko jotain ?  Talvella koulumatkat hiihdettiin, toisilla oli n 5 km:n koulumatka, mulla kaksi km. Niinpä tein oman hiihtoladun omalle pellolle itse ja hiihdin sitä sitten lisäksi. Merkittiin hiihtomäärät koulussa seinälle, ja kellä oli pisin jana keväällä sai jotain palkintoa. Olin huono liikunnassa, kilpailuissa aina viimeinen. Kesällä uin mielelläni. Kesäloman kohokohta oli kylällä pidetty uimakoulu, siellä kai opin uimaan. Siellä oli muita lapsia ja kivaa tekemistä. Lukeminen oli myös talven harrastus, sitten kun opin lukemaan eka luokalla.


Ystäväsi? Kaksi Koulukaveria. Heidän kanssa leikittiin kotonakin ja olin heillä joskus yökylässä, tai heitä oli meillä yksi kerrallaan yökylässä.Heistä toisen kanssa ollaan vieläkin ystäviä.


Mieluisin muisto jostakin ensiluokkien tapahtumista? Ei oikein ole jäänyt mukavia muistoja, vaikka ei niin pahojakaan. Toisella luokalla ope vei kotiinsa poikansa synttäreille ja laulettiin Putte possun nimipäivää …ja saatiin kakkua ja mehua.


Minkälainen oli ensimmäinen opettajasi? Jo siihen aikaan vanhempi rouva, kyllä pidin hänestä, vaikka jotkut pitivät häntä ankarana. Oli kunnia olla hänen hoitajanaan sitten kun hän oli yli 90 vuotias.


Oliko vanhemmillasi tiukka kuri? Kyllä 60-luvulla pidettiin kuria, ei saanut kiroilla ja piti totella vanhempia. Isä ei antanut katsella Tvstä oikein mitään ohjelmia, jotka olivat hänen mielestään humpuukia. Sille ei vaan mahtanut mitään. Sunnuntaisin ei saanut tehdä muuta kuin välttämättömät työt.


Miten perheesi lomaili? Ei varsinaisesti lomailtu koskaan. Joskus lähdettiin äidin siskon luokse postiautolla. Siellä oltiin aina yötä, koska oli matkaa n. 40 km sinne, postiauto meni ja tuli seuraavana päivänä takaisin. Isän sisaren perheen luona käytiin joskus kylässä päiväseltään, kun he olivat lähempänä.

Lempiruokasi natiaisena oli? Äidin tekemät karjalanpiirakat, lanttukukko ja ruisleipä voin kanssa. Olin huono syömään, eli ei ollut ruokahalua, epäiltiin raudan puutosanemiaa ja sain rautalääkettä.

Tupakoitiinko teillä vielä sisätiloissa? Vanhemmat eivät polttaneet. Jos isällä oli joskus omia(sota)kavereita kylässä, he saattoivat polttaa ja juopotella myös.

Onko sinulla nykyään omia lapsia? On, kolme. Koska olin ainoa lapsi halusin useamman lapsen itse. Nykyään he ovat isoja, mutta ei ole lapsenlapsia siunaantunut.

Tällaista muisteloa tällä kertaa. Olisi mukava lukea teidänkin lapsuusmuistoja!

10 kommenttia:

  1. Kiva juttu lukea :) Ennen oli kaikki toisin. Yksinkertaisempaa.

    VastaaPoista
  2. Paljon tuttua oli tuossa elämän menossa minullekin.

    VastaaPoista
  3. Tutulta kuulosti monin paikoin. Olet ollut eläinrakas, monessa kuvassa kissa ja pupukin. Harmi uutta leninkiäsi!
    Nämä on arvokkaita muistoja ja valokuvia:)

    VastaaPoista
  4. Nauratti tuo "hiihdettiin kouluun". Sitähän aina sanotaan, kun verrataan kuinka helpolla nykyajan muksut pääsee!

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siihen aikaan ei ollut autokyytejä kouluun, vaan kouluja oli joka kylällä. Joka pitäjässä oli useita kansakouluja, en nyt äkkiä osaa laskea paljonko oli siinä kunnassa. Yhdessä paikassa kansakoulun jälkeen yläluokat. Sitten saatiin keskikoulu, jonne menin 4:ltä luokalta.

      Poista
  5. Oli mukava lukea lapsuuden muisteluitasi ja samalla muistella omaa lapsuuttani. Hyvää viikonlopun jatkoa sinulle ❤

    VastaaPoista
  6. Olipa muistojasi mukava lukea ja suurilta osin ne olivat samanlaiset kuin minunkin lapsuudessani sitä kammarissa asuvaa tätiä myöten. Minulla oli kolme veljeä ja serkkujakin samassa pihapiirissä, joten leikkiseuraa riitti.Ihana postaus!

    VastaaPoista
  7. Kivaa muistelua. Kylläpä meillä -60 luvulla ja aiemminkin syntyneillä oli erilainen lapsuus, kuin tänä päivänä. Muistan että mekin pyöräiltiin kouluun ja käveltiin talvisin. Joskus kovimmilla pakkasilla vietiin autolla.

    VastaaPoista
  8. Kirjoitin tähän jo aiemmin kommenttia, mutta onnistuin jotenkin tyrimään homman ja se hävisi. En jaksanut uutta silloin alkaa. Mutta nyt uusi yritys. Paljon oli mulla samaa:
    Sun vaunukuva, samanlaisissa vaunuissa minäkin olen istuskellut. Minunkin äidillä oli polkupyörässä "pyörän istukas", kuten sitä pientä metallista istuinta, joka pyörän sarvissa oli, kutsuttiin meillä. Isällä oli mopo, ja minulla oli hänen vanerista tekemänsä nukenvaunut, sitä pyöreäpohjaista mallia kuin vaunut siihen aikaan muutenkin olivat. Koulusta myöhästyessä piti samanlaiset anteeksipyynnöt esittää. Minä myöhästelin ekaluokalla. Kanejakin meillä oli.

    VastaaPoista