tiistai 9. helmikuuta 2021

Helmikuun viikko sujuu sukkelaan

 Onpa taas viikko melkein mennyt, enkä ole edes joka päivä läppäriä avannut. Jonnekin se aika vaan soljuu, eikä huomaakaan. Mitään erikoista en ole saanut aikaan.  No joo, tässä tulee kuvia muutamalta päivältä viime viikolta.

Joululta uudelleen kukkiva Amaryllis, ei oikein jaksa enää säväyttää 3.vana

Yhtenä päivänä sain kuitenkin siivottua nämä ruokalaatikot. Siis mulla on niin pieni "keittiö" ettei mahdu ruokavarastoja kuin näihin laatikoihin. 

Ylärivi oli ennen siivousta

Alarivissä jälkeen siivouksen, jotain heitin pois ja sain ainakin parempaan järjestykseen näitä. Ja ainakin imuroitua laatikot. 
Vaatekaapin hyllyt vielä ovat sekaisin, jos joskus taas innostuisi niihinkin tarttumaan.

Olen saanut luettua jo pitkään lainattuna olleet kirjat Kaikki, jee. Mikä ihanuus, sain sitten aikaiseksi käydä kirjastosta uudet kirjat.

Näistä päällimmäinen pikaluettava Tommi Kinnusen kirja on jo viety pois luettuna.  JohannaVenhon Ensimmäinen nainen on menossa nyt, tai vasta alussa. Parina yönä tuossa viikonlopun paikkeilla en saanut nukutuksi, niin oli luettava kirjaa, siinä meni Kinnusen kirja sitten nopeasti. Nyt sitten olen taas nukkunut parina yönä ja päivällä puuhaillut jotain muuta. 

Yhtenä aamuna tuli mieleen, että kohta on pääsiäinen tulossa. Tein tuosta Pääsiäiskoristeet kirjasta  jotain neulepupuja vuosia sitten, ja niinpä päätin taas kokeilla. Kunhan saan jotain valmiiksi, sitten näytän.

Pitihän sitä kokeilla leipoa jotain Runebergin tortun tapaista itellekin, minähän en osta valmiina :))))
Hyvinpä tuo on kohta mennyt, taitaa loppua tänään.

Koetan kuitenkin jotain ruokaa joka päivälle tehdä, jotta tulisi syötyä oikeaa ruokaa, mutta itseasiassa viime viikolla söin peruna-sipuli-jauhelihalaatikkoa kolmena päivänä, muut päivät menivät huonommin, kerran spagettia (söin tyhjäksi yhden spagettipussinpohjan) ja kerran ostin pakastepizzan (en ole sitä kokeillut pitkiin aikoihin, ja saa olla ostamatta uudelleeen taas pitkän aikaa)

Pari yötä valvottuani, tulin siihen tulokseen, että uusi tyyny on hankittava, koska monesti piti yöllä kääntää entistä tyynyä ja niskat oli kipeänä. Entinenkin tyyny oli Mascot merkkinen, eikä ole kallis, niin ostin saman merkkisen. Ensimmäisen yön jo nukuin uudella tyynyllä hyvin, mikä oli ihmeellistä.

Pesin vanhan tyynyn, jotta käytän sitä vielä jossain, mutta sehän ei kuivukaan sisällä. Ennen olen pessyt peitot ja tyynyt kesällä, joten kuivuivat parvekkeella hyvin.

Kävelyllä tosiaan käyn joka päivä 1-2 kertaa. Joskus yhdellä kertaa ei meinaa millään askeleet kertyä, eikä minuutit kulua.  Mulla on kännykässä sovellus (FIT) joka mittaa itse laitetun tavoitteen mukaisesti askeleet ja  minuutit. Myös matkan (ja kalorinkulutusta) Mulla on hyvin pieni tavoite 50 minuuttia ja 5000 askelta. Joskus niidenkin saavuttaminen on työn ja tuskan takana. Paitsi jos käyn kahdesti päivässä jossain, vaikka kaupassa ja kävelyllä, sitten nuo tavoitteet ylittyvät helposti.

Jos jollakin on joku vastaava sovellus, parempi, niin voitte vinkata. Minusta tuntuu ettei tuo mittaa kaikkia askeleita oikein.

Auringonlasku Pyhäjärven rannassa 6.2. 2021


Tänään olikin taas huurteiset puut, jopa vielä huurteisemmat kuin viikko sitten tiistaina.

aamulla jo näki että jostain on tullut huurretta puihin



Olgan kellari Näsinpuistossa


Olen myös yrittänyt kasvattaa herneenversoja. Mutta jotenkin ei vaan ole kunnolla onnistunut. Oliskohan nämäkin herneet jo niin vanhoja. En ole syötäväksi (hernekeitoksi) ostanut herneitä vuosiin, joten voi olla itävyys laskenut :)
Nyt ei ole muita kukkivia kuin tämä. 
Olisihan niitä jotain kukkia ostettava vielä loppuviikosta
 
Paljon kiitoksia kommenteista ja hyvää vointia kaikille!
Moi, Moi!

10 kommenttia:

  1. Minulla on kännykässä käytössä Sports Tracker, se on siitä kätevä, että näyttää kuljetun reitin kartalla. Seuraan sillä askeleita myös. Lumitöistä kertyi yhtenä aamuna yli 4000 askelta.

    VastaaPoista
  2. Minäkin käytän Sports Trackeria, ja se on jopa ollut oiva apua eksyttyämme Espanjassa vuoristossa. Sen kartan avulla löysimme takaisin oikealle reitille. En ole kyllä aina varma siitäkään, mittaako askeleita ja kilometrejä ihan oikein, mutta kohtuullisen hyvin kai.

    VastaaPoista
  3. Onpa kauniita talvisia kuvia. - Minulla on Polarin ranneke, josta näen kaiken mahdollisen! Hyviä kirjoja pinossa, olen lukenut noista Kinnusen, Venhon ja Koskisen. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Miekin yritän tuota ruokoo monesti laittoo, jotta syyvään ainakin kahtena päivänä. Kauniita kuvia luonnosta ja ei miulla oo mittään laitteita kävelyn seuroojaks. Ois toisaalta mukava tietee miten monta askelta päivässä tulloo, ainakin kesällä.

    VastaaPoista
  5. Minullakin keittiö järjestelyn alla :)

    VastaaPoista
  6. Saman havainnon olen tehnyt minäkin, että aika soljuu sukkelaan. Keittiönsiivousta olen suunnitellut, siis sellaista perusteellisempaa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - toivotaan näin :D Ajattelin laittaa tarpeettomat astiat ja keittiövälineet pois sekä vaihtaa kaappien järjestystä. Huhhuh! Hyvää viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Oliko tuo Johanna Venhon kirja se joka kertoo Sylvi Kekkosesta. Oli hyvä kirja.

    VastaaPoista
  8. Minul on Sports Tracker ilmaissovellus puhelimessa. Piti oikein kattoa, onko siinä askeleita, kun ei tuu niitä koskaan katottua. Pääasiassa seuraan käveltyä matkaa kilometreissä. Viime lenkissä tuli näköjään vaan 3000 askelta ja risat, kun oli lyhyt lenkki. Hyvin tuo sovellus on toiminut iät ja ajat. Miehen puhelimessa on kenkkuillut.
    Minullakin oli tyynyn osto, kun kyllästyin niihin päänsärkyihin ja niskakipuihin. Ostin liian matalan.. onneks mies tykästyi siihen, kun se tykkää matalammista tyynyistä. Miä pääsin ostamaan korkeamman. Nyt on aika hyvä.
    Pääsiäispupuja odotellessa... mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  9. Sukkelasti viikot viärii.....pian on jo oikiasti kevät :)

    VastaaPoista
  10. Kiitokset kaikille kommenteista ja käynnistä täällä. Kiitos tuosta sovellusvinkistä. Täytyypä katsoa tuota Sports Trackeria.

    on taas ollutkin pakkasia, joten lyhyet lenkin kerrallaan pitää riittää. Naama jäätyy ja sormet. Varsinkin kun on ihan Pakko kuvata jotain lumista puskaa, vaikka on näpit jäässä :)

    VastaaPoista