tiistai 20. huhtikuuta 2021

Kevät näkyy ja kuuluu

 Eilen tuli lähdettyä Pyynikille kävelemään, tarkoituksena katsella löytyykö sinivuokkoja...

Aurinkokin paistoi niin hienosti ja melkein paitasillaan olisi tarennut liikkua.
Linnut lauloivat ihanasti, ainakin peipposen viserrystä nauhoitin ja oli siellä monenlaista livertäjää.

Metsässä niitä kasvaa hienosti. Viime vuonna myöhästyin ja ne ehti jo vähän kuihtua, mutta kait nyt on vähän myöhäisempi kevät.


 

Samalla katselin vähän näitä ruttojuuriakin.

Tämä ei millään suostunut tarkentumaan, mutta tässä kohtaa näin ensimmäisen nokkosperhosen :)

Valkoruttojuuri

Katsoin että onko nuo poiksasia tuossa paaden päällä olevat linnut, muta kai ne oli vaan lepäämässä siinä.
Muurahainen

 Mun piti lähteä tuonne uudelleen ja pyöräilemään, mutta sitten tuli esteitä, kirjaimellisesti. Eli olikin jo tukittu takapiha rauta aidoilla, koska se naapuritalon purku on alkanut. Niin jotenkin tuntui että olkoon, 

ja siinä muutenkin oli eilen päivällä järkyttävä tapaus (hälytysajoneuvoja tuli pillit vinkuen lähelle), niin pysyinpä kotona loppupäivän.

 Sunnuntaina ajelin Hatanpäällä ja katselin seutuja, mietin millaista siellä olisi asustella...

Arboretumin maisemissa...



Joo, olisihan se hieno puisto lähellä jossa kävellä...

Krookukset oli vielä nupullaan, koska oli aikainen aamu

Tässä tällainen pikapostaus, enempää miettimättä. Aamuinen kauppareissu tehtävä tänään ja jotenkin se polkupyörä sieltä aitojen takaa hilattava kadulle ja tänään on alettava kysellä niitä vapaana olevia asuntoja ja koska niitä voisi käydä katsomassa sitten....

Oikein paljon  💖💗😍 kiitoksia kannustavista kommenteista edelliseen postaukseen. 

Kyllä se tästä sujuu, eikä onneksi ole kiirettä, 
ja jos ei löydy sopivaa asuntoa niin pitää muuta ratkaisua miettiä.
 
Hyvää kevään jatkoa! Moi Moi!

6 kommenttia:

  1. Toivotaan, että saat hyvän ja sopivan asunnon mukavasta paikasta! Onhan se muutto toisaalta piristävääkin :) Täällä on metsässä paljon sinivuokkoja ja leskenlehtiä :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä kannatti lähteä sinivuokkoja etsimään. Siellähän on rinne aivan sinisenään vuokoista. Kaunista katseltavaa.

    VastaaPoista
  3. Ihania kevätkuvia. Olet kyllä taitava. Onnea asunnon etsintään. Muutto tuntuu houkuttelevalta, kun on edessä jotain uutta... mutta se pakkaaminen...

    VastaaPoista
  4. Ihania keväisiä kuvia <3 Sinivuokot ovat kauniita. Meillä niitä näkee kukkapenkeissä. Onnea asunnon etsintään. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Niin kaunista siellä! Mukavaa viikonloppua -toivottavasti säät suosivat kävelyretkiä!

    VastaaPoista
  6. Kauniita kevät kukkia.
    Siellä sini-ja valkovuokot valtoinaan kukkii,
    Kauniita kuvia olet taas napsinu.
    Mukavia huhtikuun loppupäiviä,
    Sinulle Emilie!🤗🌞🌷

    VastaaPoista