maanantai 16. joulukuuta 2024

On lunta tulvillaaan...

 onhan tuolla aika raikas talvisääkin, ainakin tuulee ja  lisää satelee luntakin taas.

Lauantai-aamuna olikin satanut ainakin 20 cm lunta. Kuva on illalla otettu. Aikamoista kahlaamista oli kävelyt.
Olisi ollut meno pikkujouluun päivällä, mutta kaikki kävelytiet oli auraamatta ja bussitkin olivat myöhässä tai liian täynnä, ettei päässyt kyytiin. Kylläpä keljutti, kun niin olisin vuosikymmenten jälkeen halunnut mennä pikkujouluun tällä kertaa. Enkä nyt taxia kuitenkaan älynnyt tilata. Piti sitten keittää itelle vähän riisipuuroa, kun teki mieli, eipä sitä tajua että voisihan sitä ostaa kaupastakin.
Sunnuntaina  15. pvä oli jo pääkävelyväylät aurattu, että pääsi edes kävelylle.
Äsken kävin taas kävelyllä tuolla lumisessa puistossa, kun on liikkuminen viime viikolla jäänyt vähiin, jostain syystä. Eikä vieläkään viime yönäkään kunnolla nukuttanut, vaikka otan Melatoniinia ja jotain rauhoittavia teelaatuja. Mutta voi olla sekin sitten vikana kun nukun aamulla pitkään, eli tänäänkin yli 8;aan asti.
Kuuset on olleet minulle sellaisia lempipuita, lapsena kiipeilin omassa pihassa olevaan  isoon kuuseen, jonka oksat olivat alhaalla ja hyvin paksut. Ei siis uskoisi että minäkin olen lapsena kiipeillyt puissa. Enkä yhtään tiedä vieläköhän sekin kuusi on pystyssä. Viimeksi kun sielläpäin kävin oli ainakin sen alaoksat sahattu pois, etteivät lapset tipu puusta.

Pyhäjärven rannassa tuuli tuiversi, ettei oikein haluttanut kävellä rannassa. 
Jotenkin on tämä elämä mennyt niin tylsäksi, ettei ole muuta aktiviteettia kuin kävelyt ja kaupassakäynnit. Niin tylsistyttää kyllä jo tämäkin talvi.
Mutta näillä mennään, moi moi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti