perjantai 10. tammikuuta 2025

Viime vuoden asioitakin vielä...

 Ei se auta kuin käydä istumaan tähän ja koettaa kirjoittaa jotain.

Tuo Sartsa kirjoitteli Silmukka soikoon blogissa liikunnasta, vaikka kyllä siellä ainakin lankaa kuluu ja kädet saa liikettä, vaikuttaa siltä että on Sartsa ahkerana.
Niin piti sitten itekki alkaa laskea viime vuoden liikuntaa. Siinä vaan on ongelma, kun on tullut myös pyöräilykilometrejä ite lisättyä siihen sovellukseen, kun se onneton ei osaa pyörällä ajoa mitata oikein. Mutta luulen että askeleet suurinpiirtein mittaa. Eikä ole kännykkä kokoajan sisällä mukana.

Tänään kävelin tuolla yhteensä 8386 askelta, 1,5 tuntia  ja 5,22 km, en kerralla, mutta kahdella reissulla. Tänään oli kiva kävelläkin, kun oli sopiva pakkanen. Eilen jäi kokonaan kävelyt tekemättä, kun aamulla niska (vaihteeksi se) pamahti kipeäksi, joten pää ei juurikaan kääntynyt. Saattoi olla sekin syynä kun edellisenä päivänä aloitin taas neuleen...
Näkyy tää vanhuus tulleen nyt tänä talvena, joku paikka on joka päivä kipeäna ja vaihtelee. Tänään oli jo parempi. Aikaa on mennyt keskimäärin tunti päivässä liikkumiseen. Mutta ei ole mitään pakkoa. Eihän mulla ole muutakaan tekemistä kuin kävellä tai istua, kun olen eläkkeellä.
Jäätilanne 4.1.25

No nyt viime vuodesta jotain. Kännykkä on näyttänyt km:jä 1585,35 km, toisin osa on lisätty pyöräilystä.  Askelia on noin 150 000-230 000 tullut joka kuukausi, ei niitä viiti laskea yhteen. Tavoitteena on ollut kävellä 5000-9000 askelta /pvä. Ei sitä aina tule, varsinkin jos pyöräilee. 

Mulla on kännykässä GoogleFit  sovellus, joka antaa ns Cardio pisteitä, joita pitäisi saada min 150 viikossa, niin pysyisi terveempänä😁 ja mittaa askeleet, kcal;t ja aktiiviset minuutit. Ite voi säätää tavoitteensa. Mulla ne on säädetty riitävän pieniksi, niin ei ohjelma nillitä että, kävele vielä 200 askelta niin saavutat tavoitteesi. En tykkää sellaisesta.
Tämän päivän jäätilanne, eli sulaa vettä on vielä joen suistossa
 
Viime vuoden alkupuolella kävin vielä kuntosalillakin yli 50 kertaa, tosin ne otin hyvin rauhallisesti, tein mitä osasin, eli soudin tai pyöräilin, jotain hartia/selkä liikkeitä ja abduktio/addiktio, jotka auttoivat lonkan kipuun silloin. Jotain muutakin tein, kun en muista niiden nimiä, eikä ole neuvojaa, ohjelma oli omassa päässä vain. Pikkusen on ollut nyt mielessä, että joko taas kokeilis ottaa kuntosalia, vain hieman on ajatuksissa ollut.

5.1. oli vaihteeksi valoa ja aurinkoa

Tuo puisto on tässä ympäristössä ollut parasta, en varmaan ois tässäkään kunnossa jos ei tuonne pääsisi kävelemään. Tulee tietysti liikuntaa, jos lähtee kaupunkiin kauppaan kävelemällä, mutta ne ostokset sitten pitäisi kantaa, eli eipä paljoa jaksa kantaa. Onkin tilattu nyt monesti maitoja ja painavampia kotiintuotuna. Nastakengillä kävellä lompsutan, ei muuten uskaltaisi kuin hiipiä, kun noin joka toinen päivä on + keliä ja sitten taas pakastuu. Luntahan täällä ei ole paljoa, kun välillä sulaa, ehkä 5-10 cm;ä.
Kun alkaisi aurinko paistaa niin äkkiä sulaisi lumet. Ensi viikolla on jo tämä kuukausi puolessavälissä. Hienoa.
Aina ohikulkiessa ihailen tätä Hatanpään huvilaa, se on myynnissä kuulemma. Ostaisinko tämän jos voittaisin EJP;sta 10 miljoonaa. Vois tornikamarista "prinsessana" kurkistella..Hmmm. 😄
 
Kirjojen lukemista olen aloittanut, yhden luin ja toinen on alussa. Viime vuonna olin lukenut 55 kirjaa. On vähentynyt lukeminenkin taas vaihteeksi niistä parhaista päivistä. 

Mulla ei nyt ole paljon tavoitteita tälle vuodelle, jatkan entiseen malliin, jos vaan pysyn tässäkin terveydessä. Ehkä voisi tavoitella syödä oikeaa ruokaa joka päivä, hmm. Nyt olen pari päivää ollut ilman ruisleipää, niin vatsa vaikuttaa paljon paremmalta.

Monia "pitäisi" asioita on mielessä, saa nähdä tuleeko tehtyä, vähintään jotain roskikseen tai jotain kierrätykseen. Saa nähdä.

Moi moi taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti