Jotenkin taas tajusin että on taas perjantai... Tuntuu kuin maanantain saa menemään, niin heti onkin sitten perjantai, vaikka mitään en saa aikaiseksi, eikä ole mitään odotuksia millekään päivälle. Vain kävelyä yritän suorittaa ja tällä viikolla kävin katselemassa taidetta. Ja pyöräillyt olen myös, mikä on jokseenkin riemukasta ollut taas talven jälkeen.
Pieniä surkeita ruttuisia rääpäleitä näin yhtenä päivänä puiston kukka-alueella. Silloin ei olleet lumikellotkaan kukassa kunnolla. Niin märkiä on olleet kävelytiet, ettei oikein huvita kenkiä kastellä, tietty vois mennä pyörälläkin...mut ei tuu askeleita sitten.
Keskiviikkona kävin katsomassa taidetta Kansalaistalo Laikun salissa.
![]() | |
Kynäjalava, Armas Raunio 1957 |
Viime syksynä kun muutin tähän asuntoon, lähellä oli kynäjalavia, joita en ole ennen nähnyt tai tunnistanut. Sitten hupsuna keräsin niiden lehtiä, ja niitä on nyt kaikki kirjojen välit täynnä, kun hurahdin
![]() |
Eilen kävin Vapriikissa, koska jäi kaivertamaan Songlines7 Sisarta-näyttely, jonka kävin katsomassa jo marraskuussa, mutta se tarvisi vielä tarkempaa perehtymistä.
![]() |
Seitsemän Sisarta kulkivat Australian läpi lännestä itään |
![]() |
Tällaisessa maastossa he ovat voineet asua |
Heidän maalauksensa näistä Laululinjoista eli matkoista ovat värikkäitä, kuva on kyllä huono. Mutta poislähdettyä tuolta näyttelystä silmissä näkyi pitkään punaisia palloja :D
Nämä henkilöt jotka olivat täälläkin olleet järjestämässä tätä näyttelyä, esittelivät videoilla omalla kielellään näitä asioita. Täällä olisi pitänyt olla vielä pitemmän ajan, koska ei vaan kaikkea pysty heti ymmärtämään.
Nyiru oli "noita" joka jahtasi näitä sisaria, ja muttui välillä itse hedelmäksi, tomaatiksi tai käärmeeksi, jotta sisaret olisivat syöneet hänet.
Katselin nyt sen esityksen, joka näkyi pyöreässä teatterissa ja katseltiin selällään ollen, kuin taivaalta. Ekalla kerralla se oli niin täynnä ettei mahtunut sinne. Mutta se oli tärkeä tämän tarinan kannalta, siinä esitettiin koko seitsemän sisaren tarinan historia. Eli tämä myyttinen matka ja sen pelotteet olivat varoitus naisille, että pitää varoa miestä Nyirua, joka jahtasi heitä. Nyiru muutti itsensä käärmeeksi ja naiset söivät sen ja olivat sairaita kolme päivää...
sitten sisarukset muuttuivat tähdiksi ja lensivät taivaalle ja siellä he sitten loistavat tähtinä.Vielä on noin viikko aikaa käydä katsomassa tämäkin näyttely 30.3.2025 (maantaisin kiinni) asti. Vieläköhän pitäisi käydä kolmannen kerran....
Kuvia on paljon enemmän, mutta tämä on vain pintaraapaisu tästä suuresta näyttelystä, tämä on erikoisin täällä nähty näyttely ja on paljon näkemistä. Kuulemma seuraavaksi tämä menee Pariisiin esille.
Varmaan mielenkiintoista. Sinulla taitaa olla joku museokortti tai vastaava. Sehän on käytettävä hyödyksi kaikin tavoin, eli vielä ehdit kertaalleen :)
VastaaPoistaLuulin ensin, että tässä puhutaan siitä 7 sisaren kirjasarjasta, mutta olikin ihan muuta. Yksihän niistä sisaristakin oli Australiasta.
Oli kyllä. Todellakin ihan uutta ja erilaista koko tämä näyttely. Joo, monta museokorttia olen käyttänyt jo, vuosikausia. Ei muuten kannattaisi käydä. Vielä on jäljellä pari kuukautta aikaa. Aina vähän sitten miettii vieläkö jatkaa, vai ei.
PoistaSamat näyttelyt olemme kiertäneet katsomassa. Songlines-näyttely ei ole ihan helppo sisäistää. Komeaa katseltavaa se kyllä on. Tykkäsin noista täplätekniikalla tehdyistä maalauksista. Ovat kuulemma samalla myös aborginaalinaisten karttoja. Sait hyviä kuvia näyttelystä. Useimmat huoneet olivat hämäriä.
VastaaPoistaMinusta museokortti on loistava keksintö. Muutamalla museokäynnillä se on jo maksanut itsensä.
Mukavaa viikonloppua sinulle!
Näihin näyttelyihin pitäisi tutustua silloin kun on opastus. Nyt kun kävin oli monta koululaisryhmää ja jokunen murunen opastusta kuului omiinkin korviin. ekalla kerralla kuvasin jo niitä upeita värikkäitä maalauksia.
PoistaTeillä olikin mukavantuntuinen reissu täällä Tampereella...
Kiitos taas kun jaoit meidän kanssa tämänkin elämyksen 🌞 mukavaa viikonloppua sinulle 💗
VastaaPoistaKiitos. Aina jotakin mielenkiintoa koettaa pitää yllä, ettei latistu tähän kämppään :D
PoistaVarmasti mielenkiintoisat näyttelyt.
VastaaPoistaKiitos. Niin, koko aikaisemnan elämän kun pyörii vaan kodin ja työpaikan välillä, eikä muualla käykään kuin kaupassa, on mukava kun näkee muutakin maailmaa, edes kuvissa. Mulla oli nuorena kirjekaveri Australiasta, olin kiinnostunut siitä maasta. Mutta eipä sinne tule mentyä :D
PoistaMaailmanmatkailua kuin 7sisarta aikoinaan. Heistä riittää taruja, tarinoita varmaan jokaiselta mantereelta... ja taiteenkeinoin upeaa tulkintaa. Aboriginaalitaide on omaa luokkaansa -, en tiedä miksi tulee tuntuu, että niissä on jotenkin aina osana myös linnunrata. Kiitos upeista kuvista!
VastaaPoistaMinä olen "törmännyt" 7 sisareen eniten Afrikassa-Kyllene-vuorella syntyneisiin Plejadeihin - taiteen keinoin mytologia avautuu yhä uudelleen ja uudelleen.