keskiviikko 29. huhtikuuta 2026

Vappua odotellessa

 Keväinen lämpö meni ohitse äkkiä viime viikonlopun lumisateen ja tuulenpuuskien jälkeen.  Vapuksi on kerrottu lämpimän ilman tulevan takaisin, saa nähdä.

Tämänverran oli Tampereelle satanut lunta la-su 25-26.huhtikuuta, ja tämäkin lumi oli illemmalla sulanut. Tuuli on ollut hyvin vilpoisaa eli jäätävää, joten olen siirtynyt taas talvitakin käyttäjäksi. Piti laittaa villasukatkin jalkaan, kun jäinen tuuli puhaltaa lenkkareissakin 😟

Kävelyt on jääneet taas vähemmälle, kun kipeytyi sitten jalkakin, alkoi kummasti vihloa toisessa jalkaterässä, joten pakko vähän rauhoittua. 

Keväisestä käenrieskasta olen pikkutytöstä lähtien tykännyt. Lapsena keräsin näitä omalta pellolta, jossa sitä kasvoi ihan keltaisenaan. En tietysti tiennyt mikä se oli nimeltään. Keskikoulussa piti kerätä kasveja ja hankittiin Värikuvakasvio, jonka oli suomeksi toimittanut Eino Kärki. Se kirja minulla on vieläkin hyllyssä ja usein käytössäkin. Silloin ei ollut tekoälyä (eikä kännykkää tms) nyt on helppo kysyä tekoälyltä kaikki asiat, mitä ei itse tiedä 😃

Koivuissa on tänään tuonverran lehtiä. Toki jossain on vähän enemmän tai vähemmän, riippuu paikasta.

Vappu on tulossa. Meillä ei senkummemmin ole silloin mitään erilaista ohjelmaa. Viimevuonna olin katsomassa vapun hulinoitsijoita torilla. Oli hulinat kyllä. En tiedä nyt menenkö. Ehkä parempi kiertää väkijoukot kauempaa.
Oli ehkä viime vuonna kevääntulo paljon tätä vuotta pidemmällä, sen huomaa hyvin kännykässä olevista kuvista. Tosin voihan tämä huomenna näyttää jo paremmalta :)

🎈🎉🎪🎆  Hyvää Vapun aikaa teille! 🎈🎉🎪🎆

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti