sunnuntai 19. heinäkuuta 2026

Hankaluuksia välillä

 Miten nämä päivät menivätkään taas, yli 10 päivää meni ihan huomaamatta. Eikä todellakaan helteet loppuneet, vaan alkoivat tänä aikana. Aamut menivät ihan hyvin mutta iltapäivästä iltayöhön asti meillä kärsittiin kuumuudesta. Parveke kun kuumeni lähelle 40;n  asteeseen. Aamuisin piti käydä kävelyllä ja kauppassa yms, illalla saattoi etsiä vain varjopaikkoja.

Sen minkä ajan saattoi pitää ovia ja ikkunoita auki, jostain naapurista tulvii tupakansavua. Niinkuin nytkin taas. Valitettu on, mutta ei voi mitään, kun ei ole kaikissa asunnoissa kielletty polttamasta, kuin vain uusissa vuokrasopimuksissa on sellainen. En sitten tiedä kuka siitä päättää, muut kuin he siellä jossain taloyhtiön elimessä. Voi kun jostain saisi asunnon, jossa ei haisisi tupakka.

Lollipop

 Tuntuu kyllä viileämpi sää hyvältä tänään. Eilen aamulla oli vielä tukalan hiostava ilma, mutta iltapäivällä alkoi sataa ja ukkostaa. Vettä tuli kyllä hyvin paljon, monet paikat on tulvineet ja kirkon tornikin sai ukkosesta osumaa. Kävin katsomassa ruusuja tuolla Arboretumissa, ruusut ovat pärjänneet hyvin. 

Näistä mäkisistä paikoista oli lähteneet sorat monestakin paikasta alamäkeen. Syvät on kuopat.

Likusterisyreeni
Tämä mun yksi lempipuista oli kaatunut, latvus on painava ja olihan se jo kallellaan ennenkin.

Jostain isommasta puustakin oli oksia murtunut.

Tämän viikon kävelytavoitteen sain käveltyä ja kuntosalillakin kävin kolmesti. Vähän tuntuu vartalossa, että on kuntosalilla jotain tehty, vaikka hyvin varovasti koetan sitä vieläkin aloitella taas. 

Kirjoja olen lukenut ja huomenna onkin vietävä niitä kirjastoon takaisin, tai ainakin tiistaina. Sähkön pörssihinta on pysynyt alhaalla, joten ollaan leivottukin jotain muutaman kerran.

Erivärisiä punahattuja uudella alueella.

Aspirin Rose

Augusta Luise-ruusu

Kyllä minä vaan toivon että ulkolämpötilat pysyisivät näin maltillisena, en oikein kestä helteitä enää. Öisin on pitänyt pitää parvekkeen ovea ja ikkunoita auki ja sitten kiinni kun tulee  tupakan hajua. Nämä viikonloput ovat muutenkin hankaloita kun oli Festarit täällä ja naapurista kuului molempina iltoina ja öinä metakkaa. En minä ainakaan lähde soittamaan ovikelloa ja valittamaan. Huh, tuskin ymmärtävät edes suomenkieltä.

No, vielä ensiyönä on Jalkapallo-ottelukin, en tiedä katsoiko joku naapuri niitä vai oliko joku muu metakka. Festari-alue on senverran kaukana, ettei sieltä kuulu mitään.
Hyvin vakavasti pitää miettiä muuttamista tästä kämpästä pois. 

 

1 kommentti:

  1. No niin, nyt pääsin tänne!
    Tuo tupakointi on törkeää, ei tässä talossa saa missään polttaa sisätiloissa. Ulkona on kaukana talosta tupakointipaikka.
    En kestä minäkään helteitä enää, voi kun olisi tällaista mukavaa parikymmentä ja alle loppukesän.
    Kuinka hyvin sieltä Ratinasta oikein kuuluu sinun kotiisi äänet? Minäkin tule Eppujen konserttiin elokuussa.

    VastaaPoista