Terveiset..tautivuoteen reunalta. En enää ole vuotessa, laitoin sen tänään kiinni jo, koska on eka kuumeeton päivä ollut ja jo normaalimpi olo.
Sunnuntai iltana nousi kuume. Esikoisella se nousi jo lauantai iltana 39 °n, niin tiesihän sen ettei siltä voi välttyä pienessä asunnossa kun ollaan. Jostain Helsingin reissusta se oli päässyt mukaan, hotellista tai bussista. Toiset porukasta ei vielä ole saanut sitä.
Maanantai ja tiistai aamuna oli ihan kamala päänsärky, päänvihlonta ja korvan vihlonta. Maanantaina tehtiin koronatestit kotona ja molemmilla oli selvästi tulos +. Kyllä sen jo arvasi että sitähän se on.
Kuume nousi minullakin 39 °n lähistölle, ite otin kyllä vähän buranaa kun koski niin päähän, mutta esikoinen ei ottanut yhtään lääkettä. Kaikkea vitamiinia ja lisäravinnetta on kyllä otettu, esim kefiiriä ja gefilusta, kun ei ruoka ole maistunut. Maku- ja hajuaisti on kyllä säilyneet, mutta kurkku on kyllä ollut kipeänä vielä tänäänkin.
Eilen aamulla oli vielä 38 ° kuume, mutta se laski sitten päivän kuluessa, esikoinen oli jo eilen kuumeeton. Ei vielä ole olo normaali, että en vielä tanssi hulahulaa voiton kunniaksi, mutta toivon että tämä korona oli tässä. Pitää ottaa rauhallisesti vielä. Kolmen päivän kuume, - 3 kiloa painosta, mut Se ei haittaa, kun vaan jotenkin pää kestää pystyssä. Pihalla olen käynyt roskia viemässä, mutta liikunta on jäänyt tekemättä.
Oli aivan ihana kun helle ehti helpottaa, ettei tarvinnut kuumuuden takia enää kärsiä kuumeessa ollessa.
Ehdin tuskastua jo helteestä, ennen kuumettakin.
Perjantaina käytiin kaupungilla ja Finlaysonin Art Areaan tutustumassa. Finlaysonin tehdasrakennuksissa oli Ihanan viileää kun helteestä sinne meni.
Jos olette Tampereella niin kannattaa käydä Finlaysonilla, siellä on paljon taidetta, eikä ole sisäänpääsymaksua. Werstaallakin on uusia näyttelyitä.
Janne Rahusen lasiveistoksia ulkona Väinö Linnan aukiolla



























