sunnuntai 9. elokuuta 2020

Sunnuntain kuulumiset

 Tänään ajattelin pitää lepopäivän, vaikka oli ajatus lähteä marjametsään. Mutta kun yön taas pyörin valvoen, niinpä ei enää jaksa lähteä.  Mutta ettoneet unohtui, kun huomasin taas tapahtumia olevan täällä useita, Tallipihalla Nostalgiset Lelumarkkinat, ja Nottbeckien palatsin pihalla perinteiset Niittyjuhlat. 

Niinpä sitten kuljeskelin molemmissa, välttäen tungoksia. En paljoa leluista välitä, mutta olihan siellä muutama viherkasvi myynnissä! :) Eikä tietysti ollut käteistä mukana, niinpä piti käydä kotona välillä etsimässä  muutama kolikko ja mennä uudelleen, onneksi oli vielä toinen kukka jäljellä. Joskus myöhemmin sitten kerron mitä kukkia olen haalinut tänä kesänä.

Tomera täti Suklaapuodin rapulla :)
Tallipihalla on monenlaista niin kaunista ja nättiä, esim. tämä

Aloin muokata kuvaa, niin tulipa vähän ongelmia, saa nähä mihin tää sijoittuu nyt.

Niittyjuhla 9.8.20

Finlaysonin palatsin puisto sekä Finlaysonin alueen koko kortteli tapahtumapaikkana. Finlaysonin patruuna Wilhelm von Nottbeckin aikakautta kunnioittava koko perheen tapahtuma, jossa musiikkia, ohjelmaa ja 1800-luvun tunnelmaa eri kohteissa. Ohjelman järjestäjinä Tampereen Kulttuuriyhdistys ry, Finlaysonin alue, Museo Milavida, Tallipiha, Työväenmuseo Werstas, Finlaysonin kirkko Lasten katedraali ja Taidekeskus Mältinranta
Milavidassa olivat vierailulla patruunapari von Nottbeck


en vaan onnistunut ottamaan heistä kuvaa kunnolla, mutta perinteisestihän heitä ei rahvas kiinnostanutkaan ennen
Hepalle ehti tulla jo nälkä herrasväkeä odottaessa, en muistanut kysyä hänen nimeään

Palatsin puistossa käyskenteli myös muuta herrasväkeä

Myös musiikkia ja tarjoilua oli saatavilla

Sitten kulkiessa käväistiin myös Finlaysonin kirkossa, se onkin Lastenkirkkona muulloinkin

Oli sielläkin tapahtumia etenkin lapsille, pihaleikkejä yms

Tästä tuli taas liian pitkä postaus, mutta vielä yksi kuva

Tuli Syreenikiitäjän toukka vastaan, vinhaa vauhtia suoraan ajoradalle päin. Minä olin erimieltä ja komensin(nostin ) sen takaisin heinikolle ja kohti pensaikkoa. Toivottavasti pelastin sen hengen.

Eipä tässä muuta kuin alan nauttia gluteenittomia sämpylöitä, joita sitten paistoin vielä tässä päivän päätteeksi.

Moi vaan taas!


8 kommenttia:

  1. Ei ollut liian pitkä, just sopiva=)

    Tuo tomera täti on kyllä siisti, huolisin eteiseeni tuijottamaan hulttioita;D (mun vieraat, huoh..ei vaan, kunhan läpätän=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, oli niin tomera, että jos ois rappuset, niin ois voinu kysyä onko niitä myynnissä!

      Poista
  2. ;)Hauska.topakka emäntä!
    kiitos Emilie ,näistä ihanista erillaisista tapahtuma vierailuiden tarinoista!
    Nokka kohti uutta viikkoa!😏💜
    (olen yrittänyt vastata Sinun omaan blogiin kommentteihin..en pääse läpi,onkohan nyt uusi vastaan vanha bloggeri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kirjoitin tähän yhden vastauksen, mutta se katosi? Hyvä kun kommenttisi tuli tähän!

      Poista
  3. Siellä on paljon tapahtumia. Kyllä täälläkin on kaupungilla kaikenlaista välillä, ei vaan tule yleensä lähdettyä,tai sitten mies on näytelmissä tai jotain muuta...kun meiltä on kaupunkiin lähes 30 km.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut paljon tapahtumia, suurinpiirtein kaikille vaikka mitä. Nyt korona on sotkenut ja poistanut kaiken, paitsi jotain ulkonaolevia on alkanut olla. Eihän näissä enää tule käytyä niin paljon kuin viime kesänä kävin.
      Ennen meillä oli 10 km kaupunkiin, niin mies ei varmaan lähtenyt mihinkään mihin minä oisin mennyt.

      Poista
  4. Kiva juttu, nyt tämä Tallipihakin on avautunut kun korona väheni. Siellä on monia putiikkeja avoinna, käsitöitä, suklaata, kahvilaa yms.

    VastaaPoista
  5. Hienoja nämä sinun kaupunkikierrokset. Ilo lukea.

    VastaaPoista