Näytetään tekstit, joissa on tunniste pimeys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pimeys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Valoa kaipaa hän!

Pakko kertoa, kun sain tänään ostettua itelle lahjan :)
Paristolla toimivat koristevalot. Kokeilin vaikka miten, mihin  niitä laittaisin. En tietenkään ajatellut loppuun asti, että miten piilotan tuon pattereiden rasian. Mutta mitäs siitä.










Olen haaveillut laittavani nämä roikkumaan oveen. Mut en tiedä miten, ja mihin laitan sen ison paristokotelon.  Jospa keksin jotain...

Eilen pääsin jo valoisan aikaan töistä ja yritin käydä kuvaamassa ulkona. Mut ei siellä mitään ollut.




Vaikka on lunta, on kuitenkin pimeää. Tänään oli sitten vielä pimeämpää...
Ja tosi liukasta. Nyt illalla tuntuu tulevan tännekin tuulinen ilma.

Ei ole vielä yhtään joulukukkaa hankittuna,
eikä mitään muutakaan jouluvalmistelua. Ei leivottu mitään eikä paistettu.
Kyllähän tässä vielä on kaksi viikkoa aikaa, joskus huomaa sitten että ei olekaan yhtään aikaa.
Jaksas nyt nää työpäivät tehdä ja onhan tässä vielä kaksi viikonloppua leipomiseenkin.

Mukava lukea teidän muiden jouluvalmisteluista :)

tiistai 20. marraskuuta 2012

Kymmenen kuvaa kesään

Kuvahaastepäivä kuukauden 20. päivä mulla, on taas käsillä.

"Tarkoituksena on kuvata kodin ikkunan maisema nyt, seuraavan kerran kuukauden päästä ja sitten taas samana päivänä seuraavina kuukausina sekä muodostaa näistä kollaasi.
Kun kymmenen kuvaa on otettu, onkin jo pian juhannus."

Kolmas kuva:


Kuljetin tuohon sinisen kärhötuen ja laitoin siihen jo valoketjun. Oli niin pimeä ainakin tänään, jotta sai palaa koko päivän.
Lokakuu
Syyskuu










Lisään tähän vielä "pimeitä" kuvia.
Eilen illalla oli jo kuu näkyvissä, ja kokeilin onnistuuko sen kuvaaminen.