Jopas alkoikin maaliskuu pakkasilla. Tänä aamuna oli mittarissa -23 astetta pakkasta. Eilen oli vielä "siedettävä" pakkanen ja kävin rannalla katsomassa oliko siellä mitään uutta.
Ei ollut, oli vaan lunta ja kirkasta auringonpaistetta.
Viikonloppu meni mulla neuloessa pupua. Nyt on neulottu jalat ja toinen käsi. Jospa jo huomenna saisin sen valmiiksi.
Tänä aamuna katselin kylvöksiäni ja kas kummaa, basilikat ovat itäneet jo, kylvin ne 28.2. . Enpä muistanut, että ne itävät näin nopeasti. Olisi kerennyt kylvää niitä varmasti myöhemminkin.
Mulla oli kolmenlaisia basilikan siemeniä , kuvassa olevaa ja punalehtistä, sekä kanelibasilikaa. Kylvin niitä kaikkia, koska olipa niitä kuinka paljon tahansa, ne eivät kasva tarpeeksi hyvin, jotta riittäisivät kunnolla talveen asti. Nytkin alkavat kaikki kuivatut yrtit, lehtikaalit ja nokkoset yms. olla lopussa. Nokkosta ainakin olisi mennyt enemmän. Ite oon käyttänyt sitä aamulla jogurtin ja marjojen seassa aamupalallla.
Leivoin eilen kermaviilipiirasta. Pullataikinpohjalle laitoin ensin omatekoista tyrnihyytelöä, mustikat ja kermaviili-kanamunaseos päälle. Pitkästä aikaa tehtynä maistui hyvin
( ei se ole kylläkään yhtään karppausruokavalioon sopivaa)
Tervetuloa Karina lukijaksi ja Mukavaa viikon alkua kaikille!