Maaliskuu alkoikin vaihteeksi lumisateella.
Olen nyt ottanut ohjelmaan käydä aamulla, jopa ennen aamupalaa, kahvin jälkeen aamulenkillä. Toki ihan lyhyellä, mutta silloin on hyvin rauhallista kaupungilla, ei ole kuin jokunen koiranulkoiluttaja liikkeellä. Autojakin liikkuu vähemmän.
Nämä kuvat ovat VäinöLinnan puistosta Tampereen Amurista
Lunta on satanut ainakin 5 cm ja lumityöntekijät olivat kyllä pihoissa auraamassa. Kohtapa sitten onkin jäänaskalit otettava kenkiin, kun alkaa olla taas liukasta.
Eilen kävin Näsinpuistossa kävelyllä ja otinpa kuvan lumisesta Haitulasta.
Ennen näitä pieniä Haituloita olen kuvannut
Voivoi, kun ei tule etsittyä kirjastosta näitä Kirsi Kunnaksen satukirjoja, joista voisi lukea näistä lisää
 |
| Amurin Museokortteli |
Viime viikolla jotenkin iski myös paniikki koronaviruksen takia.
Nyt olen vähän rauhoittunut jo.
Tajusin, että minulla ei ole paljoakaan varastossa ruokaa, ei vessapaperia tai pesuaineita tms.
Niinpä sitten aloin raahata niitä kaupasta.
Yksi ihminen pärjää viikon ajan esimerkiksi näillä
0,5 kg perunaa
0,5 kg riisiä ja makaronia
0,5 kg rasvoja
0,5 kg sokeria, hunajaa
1 l iskukuumennettua maitoa
1,5 kg viljatuotteita ja
pähkinöitä
1,3 kg maitoa ja maitotuotteita
1,5 kg vihanneksia ja juureksia
1 kg hedelmiä ja marjoja
1 kg lihaa, kalaa, kananmunaa
- herkkuja tarpeen mukaan
Tämä edelläoleva lista on kopioitu Kotilieden sivulta, kun kuuklasin "kotivara"
No niin, viikoksi tämä. Kahvihan tuosta listasta puuttuu ja tee. Mutta jokainen tietysti varaa sitä mitä itse syö ja lisäksi wc paperia ja pesuaineita. Nythän kuluu reippaasti käsienpesuainetta, kun pitää pestä käsiä jatkuvasti. Sitten tarvitaan myös käsivoidetta! Ja käsidesikin on hyvä olla, vaikka en juurikaan sitä ole käyttänyt.
Mulla ne tärkeimmät ja eniten kuluvat ruokatavarat ovat maito (kahviin), ab-jugurtti, raejuusto ja marjat. Niinpä maitoa säilyvässä muodossa piti löytää. Pakastin on suurinpiirtein täynnä vihannessekoituksia ja lihaakin monenlaista, lisäksi kalasäilykkeitä on. Aina pakastan osan sämpylöistä, jos niitä ostan tai leivon.
Jos vähänkin liikkuu missään muiden joukossa, niin näköjään voi joutua karanteeniin kahdeksi viikoksi milloin tahansa! Se tuli eilen selväksi.
Tämäpä tästä! Taitaapa mennä tämäkin löpinä liian pitkäksi!
Vielä en malta olla laittamatta helmikuun lopun ihania ilmoja,
Ranta-Tampellan kerrostaloalue tuolla rakentuu.
 |
| pyörälenkillä, Viinikan kirkko taustalla |
Helmikuu päättyi loistavaan auringonpaisteeseen viikkoon ja olihan monena päivänä sitä ennenkin aurinkoa.
Jonkun kerran näytti luntakin sataneen ja sitten ne sulivat pois. Vettäkin losotti monena päivänä ja aikamoisia myrskyjäkin koettiin. Oli Runeberginpäivä, ystävänpäivä, laskiaispullapäivä ja syntymäpäivä, jota kävin rääppimässä. Joten herkkuja on voinut olla monenlaista helmikuussa.
Mulla jäi oikeat laskiaispullat nauttimatta, tein vaan korviketta vaaleasta leivästä, josta paistoin köyhiä ritareita ja nautin hillon ja kermavaahdon kera.
Aurinkoisia ja sateisia harmaitakin päiviä oli
Ihastuttava Phalaenopsis orkidea Little Lady avasi lopultkin ensimmäisen kukkansa 😍
Eipä ole pitkään aikaan mulla orkidea uudelleen kukkinut!
Hyvää jatkoa ja terveyttä maaliskuun päiviin teille kaikille!