maanantai 9. elokuuta 2021

Uusi viikko syksyn suuntaan

 Taas on viikko vierähtänyt eteenpäin kitkutellen. Mutta kyllä se tästä taas rullaa, kun jo vähän viileni ilmatkin, mutta vielä on lämpöä tarpeeksi. Kun vaan pysyisi terveenä.

Kuvia taas viikon varrelta, viime viikon lopulta ja viikonlopulta. Ei mitään ihmeellistä, vaan kuvia olen napsinut matkan varrelta.

Sain kerran aikaiseksi pistäytyä Milavidassa, jossa on tuo Paluu 20-luvulle näyttely 1920-luvun vaatteista yms


Saipa tutustua sen aikaiseen muotiin

Tämän kuvan taustalla on sen aikainen kuva Hämeensillastakin 


Voisipa ottaa nytkin tuollainen peili-lipaston kotiin :)
Urheiluvaatteita 20-luvun tapaan, ehkä eivät nykyurheiluun kävisi

Nottbeckeistä kertova osuus oli Milavidassa siirretty toisiin huoneisiin ja oli minusta jotenkin loistavampi nyt, kun oli tiiviimmin esillä. Ja oli vähän muutettu näkymiäkin. Odotan Joulua, jos vaan pääsisi tuonne käymään kun museo on "puettu" jouluasuun. Viime jouluna se oli peruutettu, muistaakseni.

Kirjahyllystä saattoi nyt paremmin nähdä vanhoja kirjoja...


Poikani on ollut täällä käymässä ja käytiin syömässä täällä, minä eka kertaa. Oli vähän tulisempaa ruokaa, mutta oli hyvää...ja todella paljon valikoimaa buffet pöydässä oli!

Suloisista kupeista jälkiruokakahvi ja pieni makea herkku lopuksi.

Kukat loistaa kosken varrella, Hotelli Ilves on vielä remontissa

Kerrankin sain perhosen kuvattua
Kaupungintalon ikkunassa on myös taidenäyttely, tarkemmin en katsonut mutta muutama taulu tuli kuvaankin :)

Tämän kuvan otin vähän sillä mielellä, että sama fiilis...Meinasin kyllä keväällä ostaa itekin noita heinäkasveja, on ne kauniit vaikka vähän surullisen näköiset nyt.
 
Tänään sain postiluukusta yllättävän ihanan kortin.
 

Ei löydy sanoja miten ihana on yllätys...KIITOS LIISA! Miten suloinen kuva kortissa. Kyllä sinä löydät upeita kortteja minulle. Toivottavasti luet tätä Liisa,  Enkelinsiipien suojelusta sinulle!

Olisi kaikenlaista puuhaa vielä. Jos saisi aikaiseksi! Matotkaan eivät näy peseytyvän, kohta ne eivät edes kuivu, joten jää pesemättä vielä. Kukkahyllyt voisi järjestää toisiin paikkoihin, kun nyt on sohva ja tv;n paikat muuttuneet. Kukille valoja pitäisi värkätä paikoilleen. Ja siivousta sitä riittää, pöly on loppumaton luonnonvara!

Eipä nyt enempää tälläkertaa, voikaa hyvin ja kiitokset kommenteista ja täällä käynnistä!

Moi moi!

keskiviikko 4. elokuuta 2021

en keksi otsikkoa

 Alkoi uusi kuukausi, onneksi vähän viileämpänä ja vettäkin on vähän tullut  kuivuuden voittamiseksi. 


Vielä on se kuuluisa "punainen lanka" kadoksissa.  Mutta päivästä toiseen menen kuitenkin.  Jotain suunnitelmia on kyllä,  saa nähdä toteutuuko.

Vähän parempi kuitenkin kun ei ole niit niin kuuma aurinko, saatoin jo leipoa jotain ja tehdä ruokaakin uunissa, kun ei ole enää niin kuumaa. 


Sain kuitenkin neulottua tämän kokeeksi, ei kuitenkaan neulominen vielä huvita. Vaikka olisihan niitä lankojakin varastossa.

Valokuvia ei nyt tule otettua enää entiseen malliin, siirsin äsken kännykästä muistitikulle viimevuotisia kuvia, järkyttävän määrän, miten kummassa lienen kuvannut niin paljon.  

Tummaksi veti kun kokeilin kuvata vasten aurinkoa :)

Markku Salo; Lelu, soitettava peltiveistos, Väinö Linnan-aukiolla

Väinö Linna aukiolla piipahdin eilen illalla 

Olisi muutenkin käytävä nyt vielä Museoissa, kun on museokortti ja vielä museot ovat aukikin. Piti jo eilen lähteä, mutta ihan unohtui. Saa nähä miten tänään. Nyt olisi enemmän aikaa, koska tv;ssäkään ei ole juuri mitään katsottavaa, kun en välitä urheilusta. Kirjoja hain kyllä heti maanantain kirjastosta, joten lukemista on.


Tässä bloggerissa on jotain outoa,tulee koko ajan mustalla pohjalla teksti Päivitys epäonnistui

Sitten kun olevinaan julkaiset valmiin tekstin, ei julkaise vaan teksteissä näkyy luonnoksena...Näin nytkin. Näin oli jo edellisellä kerralla. Osa tekstistä katosi.  

Jotain outoa tässä on nyt. 

Hyvää elokuun jatkoa teille!




lauantai 31. heinäkuuta 2021

Heinäkuun viimeinen päivä

 Ihan mielelläni teen tämän viimeisen postauksen heinäkuusta 2021. On ollut aika vaikea heinäkuu...on ollut surua, vasta tehty muutto, liikaa kuumuutta, paahtavaa hellettä, muutama matka eripuolille yleisillä kulkuneuvoilla ja sitten vielä korona on koko ajan niskan päällä pelottajana, koko ajan enemmän.


 

Nyt kuukauden lopulla on ollut jo vähän viileämpää lämpötilaa ulkona ja vähän myös vesisadetta on tullut. Nurmikot ja puutkin ovat kuivuneet käppyräisiksi jo ja keltaisia lehtiä on tullut puista tuulen mukana. Välillä tuntuu että onko jo syksy tullut. Saa nähdä vieläkö nuo puut ja pensaat toipuu kun saavat vettä.

 En ole oikein vielä kotoutunut tähän asuntoonkaan. Olen kyllä saanut nukkua yleensä aika hyvin, enkä ole nyt enää tarvinnut särkylääkettäkään enää illalla, kuin joskus. Toinen positiivinen asia on, kun tulen kotiin ja avaan oven on kotona viileämpää kuin käytävässä, hahhaa. On ikkunat auki sisällä. Viherkasvitkaan ei ole kaikki viihtyneet tässä asunnossa tai oisko kuumuus/pimeys kuumuuden takia verhot kiinni päivällä/vesi erilaista? En tiedä. Seuraan niiden vointia.

"Syksyn" lehtiä jo paljon maassa
Pilvet heijastuu veteen

On tullut nyt sellainen lamaannus, ettei oikein mikään suju. Ei huvita oikein mikään. Kuviakin tulee otettua tavallista vähemmän, kun tuntuu että olen kuvannut jo kaiken mitä tulee vastaan. Ei huvita käsityöt, olen kokeillut virkata ja neuloa, mutta tuntuu etten tarvitse mitään. Lukeminenkin tuntuu välillä ...äh ei oikein kiinnosta, jotkut kirjat sitten tulee luettua hyvinkin nopeaan, tv:ssä ei oikein ole mitään muuta  kuin urheilua, eikä se kiinnosta tippaakaan. 

Oli vaan ostettava puuvillalankaa, kun oli eurolla kerä :) Tekipä sillä mitään tai ei. Ostin vielä kaksi muutakin väriä.

 Kävelykin "tökkii" toisinaan, ei vaan tule askeleita, joskus tietysti se sujuu vähän paremmin. Olen kirjannut ylös viikottain liikunnan ja kuukausittainkin myös ihan kalenteriin. Pyörälläkään ei oikein ole asiaa mennä mihinkään hyvin usein, kun ei nyt huvita kauppoihinkaan mennä jos ei ole pakko. Vaikka pyöräily onkin niin mukavaa...Onkohan tämä nyt vaan jotain Koronaväsymystä.
 

Pilviä voi nyt kuvata maasta käsin kun ikkunasta ei niitä enää niin hyvin näy enää.

En vaan mistään varastosta löydä hyvin iloista ja positiivista kirjoitusta tähän. Toivottavasti sellainen fiilis joskus löytyy. Eihän tässä oikeasti ole mikään niin huonosti.

Kirjoja olen saanut kuitenkin luettua 7 kpl, viimeisen lopetin tänään.  
Liikuntaa on tullut tähän mennessä tässä kuussa n.160 km,  askelia n.216 000, kävelen vielä illemmalla joten lisää tulee vielä vähän, kuitenkin vähän enemmän kuin viime kuussa...
 

"Väänsin" vielä tästäkin heinäkuusta kollaasin tähän


Jospa se tästä korjaantuisi...onhan näitä "lama-"aikoja ollut ennenkin. 
 
Toivottavasti teillä on ollut parempi heinäkuu!
Kiitokset kommenteista edelliseen postaukseen.
Hyvää viikonloppua ja uutta kuukautta!