tiistai 10. marraskuuta 2020

Piristystä marraskuuhun kaipaisi

 Eilen tuli lopultakin lähdettyä kävelylle auringonlaskun aikaan eli siinä klo 16, kun  aurinko laski.


Auringonlasku Pyhäjärven rannassa


Tänä aamuna oli sitten jo pakkanen ja näkymää ei juuri ollutkaan

On se aurinko siellä kun vaan näkyisi


Nyt ei kyllä näy yhtään sinistä enää, tuo kuva on otettu ehkä tunti sitten.

Liukkaus on kuulemma ihan mahdoton, ite en ole käynyt katsomassa vielä, kun ei nyt niin ole menoa mihinkään.

Tänään puuhailin vähän kasvien kanssa, istutin tuon  rönsyliljan taimen samaan ruukkuun emonsa kanssa

Ja poistin pikkuruukuista sellaisia pistokkaita missä ei näkynyt mitään elämää. Aina laitan pudonneet lehdet ruukkuun, jos juurtuisi. Usein ne juurtuukin ja muorinkukan lehtikin juurtui vedessä, mutta eihän siitä tiedä jatkaako kasvua mullassa sitten.


Onneksi on jalostettu nämä marraskuuta ilahduttavat kaktukset kukkimaan tähän aikaan, tekisi mieli ostaa keltaisiakin.
 
Sunnuntaina kävin pyöräilemässä Näsijärven rannalla. Sellainen nostalgia reitti, jossa viime vuonna kuljin useammin kun kävin vanhuksen luona Koukkuniemessä vierailulla.


Saapihan nähä koska taas pääsee pyöräilemään, kun /jos tulee liukkaat kelit. Ehkäpä on pakko lähteä myös talvikenkiä ostamaan, jos lenkkareilla on liukasta.

Piristävän värinen aamupala.

Ostin noita persimoneja kakunkoristeeksi vajaa pari viikkoa sitten, mutta se olikin ihan kivikova ja ei niin minkään makuinen. Nyt toinen oli jo kypsynyt ja olihan se makeaa :))
 
Pitäisi koettaa piristää itseä sisältäpäinkin syömällä värikkäästi ja paremmin. 
Mulla on mennyt nyt syönti niin huonoksi, kaupassa käydessä ei tunnu mikään kiinnostavan, mutta kyllä sitten.. (jos erehtyy ostamaan suklaata)...se maistuu. Jos on yhtään suklaata kaapissa ...olen suklaaholisti, menee tietysti kaikki karkitkin, jos vaan erehtyy ostamaan. Ei tästä nyt tule mitään...
Pitää taas ottaa itseä niskasta kiinni ja syödä paremmin, värikkäämmin, terveellisemmin, 
riittävästi eikä liikaa...
Syömällä oikeaa ruokaa...siihen pyrittävä. 
 
Hyvää viikon jatkoa teille! 
Moi moi!
 


lauantai 7. marraskuuta 2020

Vähän uutta ja vanhaa

 Kiitokset ensinkin kommenteista edelliseen postaukseen!

Tänäänkin oli hieno ulkoiluilma, mutta en nyt jaksanut lähteä pitkälle lenkille.

Aamulla tuntui hienolta herätä valvotun yön jälkeen aamulla aurinkoiseen keliin ja parvekkeelle kahville!
Kävin sitten kaupassa ja olo tuntui tokkuraiselta, kun taas valvoin yön, kun jostain naapurista kuului karjumista useaan otteeseen yöllä, eikä mulle uni tullut silmään ennenkuin joskus klo 2:n jälkeen. 

Väsytti, mutta ei kuitenkaan päivällä saanut nukuttua, kun en yleensäkään pidä ettoneita päivällä.

Mistä saisi sellaiset korvatulpat, että saisi nukkua, eikä ne painaisi?  Ja mistä saisi sellaisen asunnon, että  yöllä olisi hiljaista. Päivisin täällä on hiljaista.

Eilen oli myös aurinkoinen ja lämmin päivä ja kävin pyöräilemäsä, niinpä taas tie vei Plantageniin ja 3 pientä kasvia läksi mukaan.

Mulla on ollut mielessä tehdä lasipurkkiin kasviterraario, mutta en muistanut lähtiessä katsoa sen purkin kokoa tarkemmin. Muistelin sen olevan vähän isompi, mutta olikin 3 litran purkki ja tuli vähän liian isot kasvit ostettua, muttaa jos eivät mahdu niin saahan niitä pois otettua.

Tätä sohrasin eilen illalla :D
Siihen sitten laitetaan kansi ja kasvien tulisi elellä siellä sisällä omissa oloissaan. 
Ei ole kokemusta, en tiedä kuin käy!

Valkea marraskuun kaktus kukkii, 💖😍 laskin ainakin 27 nuppua. 

Eilen illalla kävin pimeällä kävelemässä ja koetin kuvata kaupungin valoja, 
nämä nyt näyttivät ihan entisenlaisilta.



Tänään en sitten jaksanut kunnolla lenkkeillä, mutta hienot pilvet oli kyllä parvekkeeltakin katsellessa.

Piti kuitenkin vähän kaupassa käydessä kävellä puistossa.

Nämä vanhat lehtikuuset eivät taivu tuiskussa eikä tuulessa

Oikein hyvää Isien päivää, jos kellä on isä 
Mulla ei ole juhlien aihetta, en edes haudalle voi vielä kynttilää.

Mukava viikonloppua!




torstai 5. marraskuuta 2020

Värit vähenee päivä päivältä

 Värit alkavat vähentyä luonnossa kummasti, kun tuuli vielä riipoo loputkin lehdet pois, jonnekin.

Lehdet putoo, kukat jää, kukissa näkyy syksy tää..

Viimeinen lehti hortensiassa

leikin vähän kuvamuokkausta :)

Lenkkipolulla on jo lehdetöntä ja väritöntäkin 3.11.20 kuvattuja

Kumma kun yhteen koivuun on jäänyt lehdetkin vielä, ja ne olivat vielä tänäänkin puussa

Tässäkin tuuli ihan suoraan, ja tänään olikin melkein myrskyä, kun kävin tuolla kävelyllä. Piti vähän katsella, tuleeko vanhat puut niskaan.


Oravia näkee joka reissulla, yleensä koetan kuvata. Tämäkin on tosi kaukaa kuvattu ja rajattu kuva oravasta

Värejä yritän bongata joka kävelyllä. Tänään pitikin tehdä koko päivän lenkki samalla kertaa, kun oli iltapäivällä muuta ohjelmaa.

On melkein ainoita aktiviteetteja nämä kävelyretket, kun nyt harvemmin tulee käytyä kaupassakin. Siitä huolimatta tulee istuttua aivan liian pitkään sohvalla. 

Tänä aamuna kastelin kukat,  ja pyyhin kukkahyllyt,joten siinä meni varmaan tunti.
Olen kyllä aika paljon lamaantunut, kohta mökkiydyn kokonaan. Eilen paistoi osan päivää aurinko, niin heti huomaa olevansa vähän pirteämpi.

Tässäpä vielä kokonaan avautunut soihtuköynnöksen kukka.  Aah jospa näitä oisikin enemmän, olisi hieno. Toivottavasti saan pidettyä tämän elossa talven yli.

Kiitokset kommentista 
Moi, Moi!