tiistai 10. marraskuuta 2020

Piristystä marraskuuhun kaipaisi

 Eilen tuli lopultakin lähdettyä kävelylle auringonlaskun aikaan eli siinä klo 16, kun  aurinko laski.


Auringonlasku Pyhäjärven rannassa


Tänä aamuna oli sitten jo pakkanen ja näkymää ei juuri ollutkaan

On se aurinko siellä kun vaan näkyisi


Nyt ei kyllä näy yhtään sinistä enää, tuo kuva on otettu ehkä tunti sitten.

Liukkaus on kuulemma ihan mahdoton, ite en ole käynyt katsomassa vielä, kun ei nyt niin ole menoa mihinkään.

Tänään puuhailin vähän kasvien kanssa, istutin tuon  rönsyliljan taimen samaan ruukkuun emonsa kanssa

Ja poistin pikkuruukuista sellaisia pistokkaita missä ei näkynyt mitään elämää. Aina laitan pudonneet lehdet ruukkuun, jos juurtuisi. Usein ne juurtuukin ja muorinkukan lehtikin juurtui vedessä, mutta eihän siitä tiedä jatkaako kasvua mullassa sitten.


Onneksi on jalostettu nämä marraskuuta ilahduttavat kaktukset kukkimaan tähän aikaan, tekisi mieli ostaa keltaisiakin.
 
Sunnuntaina kävin pyöräilemässä Näsijärven rannalla. Sellainen nostalgia reitti, jossa viime vuonna kuljin useammin kun kävin vanhuksen luona Koukkuniemessä vierailulla.


Saapihan nähä koska taas pääsee pyöräilemään, kun /jos tulee liukkaat kelit. Ehkäpä on pakko lähteä myös talvikenkiä ostamaan, jos lenkkareilla on liukasta.

Piristävän värinen aamupala.

Ostin noita persimoneja kakunkoristeeksi vajaa pari viikkoa sitten, mutta se olikin ihan kivikova ja ei niin minkään makuinen. Nyt toinen oli jo kypsynyt ja olihan se makeaa :))
 
Pitäisi koettaa piristää itseä sisältäpäinkin syömällä värikkäästi ja paremmin. 
Mulla on mennyt nyt syönti niin huonoksi, kaupassa käydessä ei tunnu mikään kiinnostavan, mutta kyllä sitten.. (jos erehtyy ostamaan suklaata)...se maistuu. Jos on yhtään suklaata kaapissa ...olen suklaaholisti, menee tietysti kaikki karkitkin, jos vaan erehtyy ostamaan. Ei tästä nyt tule mitään...
Pitää taas ottaa itseä niskasta kiinni ja syödä paremmin, värikkäämmin, terveellisemmin, 
riittävästi eikä liikaa...
Syömällä oikeaa ruokaa...siihen pyrittävä. 
 
Hyvää viikon jatkoa teille! 
Moi moi!
 


8 kommenttia:

  1. Kyllä oli täälläkin kaupungissa liukasta aamulla, sai varovasti kävellä, onneksi se pian suli. Nyt kotona on hyvin sumuinen sää ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuntui keljulta silloin tiistaina kun tuli liukkaus. Heitin mielessäni jo hyvästejä kävelylenkeille. Kaikeksi onneksi vielä ei tullut sitä liukkautta joka päiväksi.
      Kävin sitten jo eilen varoiksi ostamassa talvikengät. Jos ne helpottaisi kävelyä liukkaallakin.

      Poista
  2. Kauniit auringon lasku kuvat,ja myös nuo alakuvat!
    ..joo kyllä tiukka keskustelu itekseen on käytävä,karkki-hyllyn /keksi ym..hyllyjen lähestyessä.Mutta kun ostaa hedelmiä,jos tykkä raejustosta/rahkasta,ovat makeita;))
    Väinöä käytin iltapäivällä pissalla,kalossit jalassa,olinpa tehdä "graanlundit"
    ..mustaa jäätä:((
    Hyvä ruoka ,parempi mieli 🥗🍅🍎🍐🥒🥕
    Mukavaa viikkoa!,Sinulle Emilie🌹🤗🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitos Liisa! Tiistaina oli välillä asfaltit ja suojatiet ihan peilijäässä. Onneksi sulivat vielä.
      Pitää ihan alkaa miettiä, mitä voisi tehdä ruuaksi. Yksin ei maistu enää aina ihan samat soossit. Eikä huvita edes laittaa vain itelle.
      Mie erehdyn ostamaan suklaata, jos ne on tarjouksessa, tai muuten heikkona hetkenä. Muuten kierrän ne hyllyt kaukaa :)

      Poista
  3. Voi, kuinka kauniita taivaskuvia olet ottanut! <3

    En ole tiennytkään, että noita lehtikaktuksia saa keltaisin kukin kukkivina!

    Mikähän siinä on, että suklaa ja karkit voittavat aina taistelussa terveellisiä herkkuja vastaan! ='D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marketta! Joo näkyy olevan, mun ystävä on laittanut kuvan omistaan.
      Tuli näin joulun alla ahdistus, kun ei oikein mitään sais syödä, kun on sokeria tai suolaa ja rasvaa kaikissa. Eikä nyt kauppaankaan piipahdeta hakemaan mitään ihan ohikulkiessa. Kun se maski pitää olla, yök. ;D

      Poista
  4. Aivan ihanat valokuvat. Minäkin "taivastelen" todella paljon. Upeita nuo kaktukset. Minulla oli kaktukset kesän ulkona valohoidossa ja nomaalisti kukkivat kun tuon sisälle. Ei ole nuppuja vielä tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kait se onkin vähän parempi katsella ylöspäin, eikä aina harmaata tietö tai asfalttia :) Paitsi jos meinaa kaatua!
      Onpa ikävä kun ei kuki kaktukset, mullakin olivat parvekkeella, vaikka ei siinä viileää, eikä pimeää ollut, niin heti alkoivat kukkia.

      Poista