perjantai 10. elokuuta 2012

Marjankeruuta

Tässä oli vapaapäivät ja oli tarkoitus alkaa istuttamaan kukkia pois "valeistutuksesta" tyhjänä olevaan penkkiin. Ei vaan kerennyt aloittaa hommaa.
Mustikan keruu oli nyt tärkeämpää ja ensimmäisen vapaan aikana satoi vettä.
Mustikoilla on nyt viimeiset päivät kerätä, koska ne pehmenevät pilalle ihan kohta. Tuossa meidän lähimetsässä niitä olisi vielä, taitaa vaan pakastimet olla jo niin täynnä, ettei mahdu, jotain pitäisi sieltä välillä tyhjentää pois.
Mustaherukoitakin pitäisi mahtua vielä pakkaseen, mehuna ei ne meillä näytä maistuvan. Soseena menivät ainakin viime talvena hyvin aamupalalla jogurtin ja raejuuston kanssa, sitten ainakin kun muut marjat loppuivat.


Turkkilaista jogurttia, raejuustoa, omenaa ja mustikoita, nam.

Aamulla leikkelin ensin nokkosia kuivumaan. Tälläkertaa en huuhdellut, enkä ryöpännyt niitä. Olihan ne huuhtoutuneet monta päivää vesisateessa.


Siitähän sitten talvella saa lisäillä pirtelöön tms. Jos ei mene ruoaksi, niin voi tehdä vaikka lannoitetta kasveille keväällä.

Illalla kun olin käynyt keräämässä tarpeeksi mustikoita (siis kun alkoi jo selässä tuntua kipeältä kyykkiminen) rupesin leipomaan Pirkka-K-ruokalehden ohjeesta mukailtua Kesäkurpitsapiirasta. http://www.pirkka.fi/ruoka/reseptit/26177-makea-kesakurpitsapiirakka#kommentit


Mukailin ohjetta vähän "karpimmaksi"
200g kesäkurpitsaa raasteena
150g voita sulatettuna
3 munaa
1,5 dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1dl tattarijauhoja
1dl mantelijauhetta
½dl kaurahiutaleita
1tl kanelia
1tl kardemummaa
1tl leivinjauhetta
½tl soodaa
(1dl maitoa, jätin pois, koska taikina oli niin löysää)
Kuorrutus:
purkki maitorahkaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
½dl tomusokeria (kun en ikinä muista käyttää Steviaa)
½:n sitruunan mehu (en halua käyttää sen kuorta)

Tuli hyvän makuista. Tarttui vaan vuoan pohjaan, että seuraavan kerran leivinpaperin laitan alle.

Sattui vaan vahinko, kun tuli sitä taikinaa niin paljon, että osan laitoin paistumaan kasariin, kun ei muuta kuppia löytynyt. Sitten kun otin sen pois uunista, tartuin uunikuumaan kasarivarteen ja poltin kämmeneni, käääk.
Kyllä poltti ja kirveli. Eikä ollut mitään palovammavoidettakaan. Aikani pidin kättä kylmässä vedessä. Pakkohan se oli pois vedestä ottaa ja keksin sitten käydä pihalta piharatamon lehtiä ja niitä laitoin palovammojen päälle ja siteen sitten. Onneksi kirvely loppui vähitellen.
Olkoon side huomiseen, katson sitten kuinka isot rakot tuli. Töitä on vielä viikonloppuna edessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti