torstai 9. elokuuta 2012

Tässäkö tämä kesä olikin?

Kylläpä nyt tuntuu, että kesä on jo mennyt. Miten kummassa se menikin niin nopeasti?
Sataa jatkuvasti, koivuista putoaa keltaisia lehtiä nurmikolle, kukat ovat jo kukkineet ja tekevät siementä. Eikä huvita enää edes lukea puutarhakirjoja ja suunnitella istutuksia.
Kun vaan tuo sade edes taukoaisi, niin pääsisi marjoja keräämään. Ja olisihan ne istutettava kukat siihen minun kaivelemaan penkkiin, siirrettävä yksi pioni valoisempaan paikkaan ja jaettava muitakin kukkia sekä raivattava rehottavia pensaita ja kukkia. Jospa huomenna olisi jo pouta.

Jokunen päivä sitten leikkelin takapihalla rehottavaa ruusuangervoa, niin löytyi tällainen toukka, olisikohan sireenikiitäjä, mukavan pullea. Saisi syödä mun ruusuangervoja vähän pienemmiksi ;) olen ajatellut muutenkin siirtää ne pois siitä.


Melkein säikäytti, hyvä kun en leikellyt toukkaa.


Ainiin, minun piti vielä kirjoittaa niistä haukipyöryköistä. Unohdin ottaa kuvia niistä, mutta hienonsin hauen vanhalla lihamyllyllä kahteen kertaan. Jauhoin massan sekaan muutaman hapankorpun, sipulin, ja sekoitin sitruunamehua, kermaviiliä ja mausteita(pippureita, paprikaa, valkosipulia, suolaa).Paistoin maistiaispullan pannulla ja lisäilin mausteita. Sitten paistoin kalapullat uunissa, hyviä olivat.

1 kommentti:

  1. Aika hienon värinen toukka, ei heti erota itse kasvista vaan voisi kuvitella olevan osa sitä.

    VastaaPoista