lauantai 25. elokuuta 2012

Nautitaan vielä viimeisistä kesäpäivistä

Olen toivonut, että olisi tänä "kesänä" vielä edes jokunen aurinkoinen vapaapäivä. No tänään oli yksi sellainen.
Keräsin mustaherukoita, mehutin niitä, leikata päristeltiin miehen kanssa nurmikot, vieraitakin kävi, sain ihailla kukkiakin ja perhosiakin saapui lepattelemaan kukkiin. Eipä paljon parempi päivä olisi voinut olla. Pihakin näyttää taas siistimmältä, kun koivunlehdet ovat pois nurmikolta ja heinät leikattu. Vaikka hetihän noita keltaisia lehtiä putoilee sinne taas.


Kävin katsastamassa tässä yhtenä päivänä, että minne mun daaliat katosi. Ja löytyihän sieltä pari tällaista kukkaa. "Star Elite" daalia. Tuli istutettua nekin väärään paikkaan, eli sormustinkukat peittävät ne kokonaan. No ensivuonna sitten on laitettava ne muuanne.

Leimukukkia mulla on nämä kolme väriä.




Punainen alkaa vasta nyt kukkia.
Ainiin on vielä yksi jossa on tummanpunaiset lehdetkin, mutta siinä ei ole vielä kukat auenneet.


Syyshortensia jonka siirsin kesäkuun puolivälissä, kukkii ihan yli odotusten. Se ei tuntunut kärsivän ollenkaan liian myöhäisestä siirtämisestä, päinvastoin. Entinen paikka oli liian varjoinen, enkä ollut nähnyt sen kukkivan ollenkaan.


Kärhö on täyttänyt keväällä saamani sinisen tukikehikon. Kaverina sillä on valkoinen kelloköynnös, johon ihan kohta on kukkia avautumassa.
Kultapallot jäivät tietysti tukematta. Leikkasin niistä kylläkin kesällä varret poikki, jotta eivät kasvaisi ihan kamalan korkeiksi. Kaatuilevat siltikin :)

1 kommentti:

  1. Viikonloppuna on kyllä ollut oikein mukavat säät :)
    Syyshortensiat ovat niin nättejä,harmi,kun omani ei oikein tunnu viihtyvän pihasani :C

    VastaaPoista