tiistai 23. huhtikuuta 2013

Puutöitä

Tänään en sitten sipertänytkään kukkapenkkien kanssa, vaan isäntä pisti nurin naapurin rajalla ojan penkassa olleet puut. Siihen oli kyllä ihan naapurilta lupakin. Olivat melkein kiinni sähkölinjassa, mutta onneksi kallellaan meidän kasvimaalle päin.

Haavan kauniit värit, keltajäkälää

Oletteko nähneet "haavan kissoja" :) ?

Kasvimaa eilen

Tänään kasvimaalla oli hieman enemmän puita
Siinäpä sitä on meikeläisellä hommia kannella oksia ja risuja pois kasvimaalta. Hyötyliikuntaa ainakin tulee siinä samalla. Ja kuivuuhan ne puut ensi talveksi polttopuuksi.

Tänään olikin viileä päivä. Viime yön olivat minun taimeni terassilla. Illalla tuntui lämpimältä siinä ja uskalsin jättää ne. Mutta aamulla olikin enää 5 astetta lämmintä ja taimet rupsallaan. Onneksi ne nousivat taas pirtsakoiksi, kun toin ne sisälle. Nyt lopetan näiden kanssa hönkäilyn ja annan olla niiden sisällä. Ei vielä ole lämmintä tarpeeksi. Viime keväänä palellutin susannan taimet pihalla ruukussa, enkä meinaa vieläkään oppia. Pitää olla yölläkin ainakin +10 astetta terassilla, ennenkuin voi siihen jättää taimia. Basilikat ainakin ovat arkoja kylmälle. Onneksi eivät kuitenkaan paleltuneet.

Että tämmöstä tänään, mukavaa viikkoa!



6 kommenttia:

  1. teil on ollu samat puhteet kun meilläkii.. :D

    VastaaPoista
  2. Meilläpäin täytynee odotella vielä ainakin kuukausi, ennenkuin viedä jotain ulos karaistumaan.
    Sain siskoltani mukulabegonian muutama vuosi taaksepäin, täytynee pikkuhiljaa kantaa se siälle, jotta kesäkuussa olisi hyvät alut.

    VastaaPoista
  3. Puun kaatoa meilläkin, talven polttopuiden teko alkaa taas.
    Mie kans tuppaan liian aikasin viemään taimet ja kasvit ulos, nyt koitan malttaa.

    VastaaPoista
  4. Mun taimet kasvihuoneessa ovat vielä hyvinvoivia. Äitini kävi katsomassa eilen. On sulla tuossa vielä risusavottaa edessä..

    VastaaPoista
  5. Puutyöt ovat rankkoja, mutta siinä tulee harjoitettua hyötyliikuntaa ja oltua ulkona. Samaa hommaa on harrastettu meidän pihalla.

    VastaaPoista