maanantai 29. huhtikuuta 2013

Huhtikuun lopun mietteitä

Niin se on tämäkin kuukausi kohta mennyt. Vaikka kevät tuleekin keikkuen, Talvi on taas ohi. Ihanaa...
Lumet ovat sulaneet, paitsi kasoissa sitä on vielä. Viime yönäkin oli vielä pakkasta.

Tänään näin ensimmäisen kirjosiepon katselevan pönttöjä pesimäpuuhissa. Pönttöjä muutenkin katselee lintupariskunnat innoissaan. Hätistelevät toisiaan pois pönttöjen lähistöltä.


Sinitiaiset taitavat valloittaa tämän pöntön.


Lähellä oleva järvi on vielä jäässä. Jää näyttää jo siltä, etten uskaltaisi sinne mennä. Vesi on paljon alempana kuin syksyllä. Toivottavasti seuraavan kerran rannalla käydessä jäät ovat jo poissa.


Ensimmäiset kukkivat krookukset ovat jo kukkineet, onneksi nousee uusia kukkia kukkimaan.
Seuraavana ovat vuorossa nämä idänsinililjat.


Olen tänä keväänä huomannut, että krookuksia ja muitakin pieniä kukkia pitää istuttaa tosi paljon enemmän lähekkäin, jotta ne näyttäisivät miltään. Vaikka ohjeessa sanotaan että ne leviävät helposti, saattaa olla etteivät leviäkään.



Näitäkin krookuksia on noussut niin vähän, jotta ei näytä miltään. Valkoisia istutin viime syksynä.

Risuja olen silpunnut ja karsinut niin paljon, että selkä on ollut eilen ja tänään niin kipeä, että ei voi kumarrella. Myös ranteiden nivelet on kipeät, ettei kassara meinaa pysyä kädessä. Kait pitänee ottaa vähän rauhallisemmin jokunen päivä.
Vappukin alkaa olla tulossa, jospa pitäisi muutaman lepopäivän pihahommista.

Mukavaa viikkoa ja iloista Vappua!



15 kommenttia:

  1. myö käytiin ihan piruillessaan tossa rannassa ja jäät on alkunu lähtee..säälin niitä idiootteja jotka ei edelleenkään nosta mikään syksy laitureitaan ylös. oli taas useempi karannu rannasta jäiden mukana*kjäh kjäh*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hohhoijaa, paikallisradiossa kohta kysellään kadonneiden laiturien perään :)

      Poista
  2. On se merkillistä, kun mieli tahtoisi tehdä enemmän kuin kroppa kestää. Minullakin ranteet kipeytyvät oitis, mutta onneksi rauhottuvat päivän tauon jälkeen. On se vaan niin kivaa touhuta tuolla ulkona ja katsella kaikkea keväistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on :) Selkä tuntui aamulla taas ihan hyvältä, mut kyykkiessä kipeytyy. Tiedä sit mikä noissa ranteissa on, liekö sitä nivelrikkoa.

      Poista
  3. Kylmää vielä on, toi tuuli on niin kylmä. Tänäkin aamulla tuntui et on kymmenen astetta pakkasta. Pipo ja vanttuu kädessä pitää viel aamulenkillä olla. Ja malttamattomana sitä kumminkin pihassa kävelee päivittäin ja odottaa et joko ne kasvit alkaisivat kasvaa. Krookuksia mullakin on nyt kukkaan tullut, liloja ensin ja nyt tänään jo keltainenkin nuppu on ilmestynyt.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa kevättä, emilläkin on ollut kirjosieppoja jo muutamia päiviä, mikään ei kyllä kuki ja odotan kovasti helmililjoja. Oikein mukavaa vapun aikaa sinulle.

    VastaaPoista
  5. Puutarhurin paikat kipeytyvät kun hommat hurahtaa käyntiin..kaikkeen tottuu ja tekeminen on niin mukavaa.
    Minun ranteitani odottaa leikkuupöydälle pääsyä,-rannekanavat tukossa.
    Särkyjä ja puutumis oireita,tavarat putoilee.
    Totesin lekurille etten nyt kesällä ehdi mihinkään puukkopiiriin kun niin paljon työtä!

    VastaaPoista
  6. Toi onki hyvä vinkki, paljon krookuksia sammaan ryppääseen. Mää oon miättiny että tarttis hommata niitä lissää, ei oo ko yhresä paikasa. Nuukuuksisani varmaan tökkäisin aina yhren sinne tänne...

    VastaaPoista
  7. Täällä on ihan sama touhut linnuilla, pönttöjä katsastelevat ja varailevat. Se on ihan totta, että krookukset ei ainakaan minulla kovasti leviä, viime syksynä laitoin isomman alueen, ne ovat vasta nyt nousemassa.

    Mukavaa Walpuria!

    VastaaPoista
  8. Kiitokset kaikille kommenteista. Näin vapun aattona onkin taas vaihteeksi sateinen ilma, ei "tarvitse" mennäkään ulos risuja hakettamaan tai muuta käppäsemään :D Saa tai pitää tehdä sisähommia. Jospa sitä leipois jotain.
    Vappuna onkin perinteisesti otettu siemenperunat itämään.

    VastaaPoista
  9. Oikein mukavaa ja iloista vappua säästä huolimatta! :) Kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  10. meillä aina kirjosieppo häätää tiaiset pois pöntöstä.
    Kevään ensimäiset krookukset on vaan niin ihania, ja niitä kyllä pitää saada lisää. Tänävuonna meillä on krookuksia noussut ihan uusista paikoista, liekö myyrät kulettaneet sipuleita.
    Iloista vappua:)

    VastaaPoista
  11. Ihanan keväistä! Minä olen ihan ihmeissäni,kun syksyllä istuttamistani sipulikukista ei ole piipan piippaa edes näkyvissä :C

    VastaaPoista