torstai 18. huhtikuuta 2013

Lämmin aamupäivä


Tänään oli kai tähän asti lämpimin (aamu)päivä. Aamupäivällä paistoi aurinko ihanasti ja olikin jo 20 astetta lämmintä auringossa. Varjossa oli +10 astetta lämmintä. Levittelin pihalla jäitä ja lumikasoja takapihalta. Jäät ovat paikoin tiivistyneet kivikoviksi, tuntuu ettei ne sula millään. Takapihallakin katolta pudonneet lumet on pinnalta kivikovia, vaikka niihin on levitelty hiekkaa, tuhkaa ja kahvinporoja ja lumensulatusainetta. Nyt on siitä hajoteltu suurin kasa. Penkistä näkyy jo hieman krookuksen nuppuakin, en vielä viitsinyt ottaa siitä kuvaakaan, olivat niin pieniä.

Etupihaltahan ovat jo lumet sulaneet, paitsi kasoihin aurattuja lumia on vielä todella isoja kasoja vielä. Eilen jo sain haravoitua pienen alueen etupihalta :) Kukkapenkkiä en vielä alkanut kaivella, kun näkyy vasta ihan pieniä narsissien alkuja. En muista missa kohti niitä kasvaa. Antaa sulaa vielä.
Iltapäivällä tuli pilviä taivaalle, heti tuntuu ilma viileämmältä. Ja alkoikin sataa taas vettä.


Kaupassa käytiin ja ostin Lidlistä pussin jossa oli 3 daalian juurakkoa ja liljapussin. Vaikka niissä on kolme mukulaa tai juurakkoa, voi olla että niissä on pari hyvää ja yksi huono tms, koska niitä ei kunnolla näe kaupassa, ovatko hyviä. Viime keväänä ostin myös sieltä daaliat, ja niistä yksi taisi sitten lopulta kukkia. Hyvin näyttivät taimet ja sipulit käydä kaupaksi. Useammat ostivat monia juurakoita ruusujakin ja noita sipulipusseja.

Toisesta kaupasta katselin orvokkeja, mutta olivat tosi huonon näköisiä ja kuivia, joten anti olla ostamatta. Jos löytäisin sellaisia vaaleanpunaisia tänä vuonna niin olisin iloinen. Joskus näin siemenkuvastossa sellaisen siemeniä, mutta jäi sit ostamatta.  Joka vuosi on ollut mulla eri värisiä orvokkeja.


Edelliset gladiolukset lähtivät hyvin kasvuun. Viimevuotiset gladioluksethan minä laitoin aivan liian aikaisin multaan ja ne rehottavat jo isona. Enpä tiedä tuleeko noista mitään kukkia enää. Vielä saavat kasvaa sisällä toista kuukautta, jos ei vaan kesä tule aikaisessa. En tiedä haittaisko jos noita leikkais? Kerran jo leikkasin niiden lehtiä lyhemmäksi.


Tänään raahasin taimeni jo tuohon lasiterassille, kun oli niin kuumaa täällä sisälläkin. Toin ne kuitenkin jo takaisin, ei heti uskalla jättää yösi siihen, kun siinä ei ole lämmitystä. Nyt se niiden roikkojen eestaas raahaus alkoi. 

Mukavaa torstai illan jatkoa! 

3 kommenttia:

  1. Mie ostin tänään orvokkeja, olivat niin kauniita.
    Kohta pitäs saada daaliat maahan ja lunta riittää niiden kasvupaikalla.
    Jos terassi ei mene pakkaselle, ni voit varmaan jättää taimet sinne yöksikin, luulisin?

    VastaaPoista
  2. Hyvin ovat lähtenee kasvamaan,eipä kannata jättää yöksi lupasi yö kakkasta ♥

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen ostanut Lidlistä erilaisia sipuli- ja kukkamukuloita. Osa on ollut hyviä ja lähtenyt hyvin kasvuun osa taas ei. Asiaan vaikuttaa varmaan myös se, kauanko esim. sipulipussit ovat olleet kaupan lämpimässä tai ovatko ne jostain muusta syystä päässeet kuivumaan.

    VastaaPoista