Taimista on vielä kaalit istuttamatta, osa on niistä vielä liian pieniä, odotan sadetta, jotta juurtuisivat paremmin.
Herneet, retiisit ja mangoldit ovat ainakin taimella, samoin palsternakan taimia on ympäri kasvimaata, kun viime kesänä palsternakka kukki ja sitten siementi runsaasti. Saas nähdä tuleeko niihin kunnon juuria.
Eilen menikin siivouspuuhiksi, kun nuohoojat kävivät nuohoamassa savupiipun. Ennen ja jälkeen piti sitten siivota ja matot hakata, vaikka tarpeenhan se oli, kun ei ole ollut aikaa eikä halua sisähommiin ;)
Ruohoja olen niittänyt, voikukat näyttävät vaan kestävän niittoa, varret nousevat vaikka kuinka niittäs.
On se kummaa tämä toukokuu, kun on ihan heinäkuiset helteet olleet ja mäkäröitä sitten pörrää ympärillä. Toissapäivänä joku pisti minua kulmakarvan kohtaan ja silmän ympärys ja -alus turposi ihan vesikellolle, voihan rähmä. Kipeäkin se oli, ettei oikein nukkua voinut sillä kyljellä. Jalat ovat myös punaisia laikkuja täynnä, kestävät vielä monta päivää, vaikka niitä voitelee apteekin voiteella. pitää ulkona pitää nyt hyttyshattua, mitä yleensä marjassa ollessa pidetään.
Laitan tähän nyt joitain eilisiä kuvia muistoksi.
Parvekeruukkuissa petuniaa ja lobeliaa
Siperian hernepensas kukkii, mehiläiset tykkää
Kasvimaalla ei viherrä kuin rikkaruohot. Penkkien väleihin laitan sanomalehtiä ja oksasilppua, sitä mukaa kuin saan haketettua.
Varjopenkki. Laitoin pesuvatiin linnuille juomavettä. Tuohon reunaan laitoin ikeasta ostelut helmililjat
Mukavat siemenaihiot vuokolla ja kuunliljat kohta parhaimmillaan.
Metsässä kasvaa pieni ihana orvokki, olisko suo-orvokki
Puna-ailakki ja saniainen ojan varressa
Mukavaa viikon jatkoa!
Näyttää kivalle! Tuo viimeinen kuva luonnonkasveista on herttainen ja niiin kesäinen!
VastaaPoistaNiin, puna-ailakkia kasvaa tässä hyvin paljon. Kukkapenkeissä ja pientaeilla, saniaisia myös on paljon tuossa ojan varrella. Tykkään paljon saniaisista.
PoistaPaljon kauniita kukkijoita. Kaunis tuo salavan aluspenkki. Luonnonkukatkin ovat kyllä ihania. Pitäisi käydä jossain niityllä kävelyllä.
VastaaPoistaEihän ne nuo salavan rungot ole niinkään kauniita, mutta eipä niitä voi poikkikaan leikata. Tykkään kun niistä näkyy läpi. Viime kesänä karsittiin paljon oksia noista pois.
PoistaOllaan niin maalla jotta on omassa pihassakin luonnonkasveja :)
Meilläkin puna-ailakki leviää ihan pitkin pihaa, nytkin on omenapuiden alla useassa paikassa. Samoin sinne on ilmestynyt lemmikkiä. Saavat rauhassa kasvaa;)
VastaaPoistaKauniitahan ne on molemmat, on täälläkin jotain villiä lemmikkiä ollut.
PoistaKesä ja kärpäset, kuuluu yhteen, mutta ei noilla öttiäisillä ois vielä kiirettä. ne polttiaiset on kyllä kiusallisia.
VastaaPoistaMie ihailen kanssa tuota salavan alus penkkiä.
Niinpä, tässä on ollut seisovia vesiä ojissa. Yksi päivä katoin mikä siellä vedessä vipeltää, oli täynnä itikan toukkia. Oisin toivonut että ois ollut sammakoita.
PoistaToivottavasti kasvais tuohon ne kärhöt, jotta näkis edes niihen kukat.
Tuntuu tosiaan, että ollaan oltu täydessä kesässä jo pitkään, vaikka tänään on vasta toukokuun toiseksi viimeinen päivä. Hyttysiä on ihan tajuttomasti ja se kyllä haittaa touhuja pihamaalla. Taitaa mennä enemmän aikaa lätkimiseen kuin mihinkään muuhun.
VastaaPoistaNiinpä, teevessäkin ihmeteltiin tätä lämpöä, mustikat ja lakat kukkii Lapissakin. Toivottavasti kypsyisivätkin, ettei tulis takapakkia kesälle.
PoistaSuloinen pikkuorvokki : )
VastaaPoistaVoitit blogiarvonnassa. Laitatko postiosoitteesi, niin voin lähettää sinulle palkinnon. Mukavaa kesäviikonoppua! Terveisin SariW puutarhastudio(at)kolumbus.fi
Onpa ihanaa, kerrankin voitin. Olen ihan täpinöissäni.Paljon paljon kiitoksia. Laitoin osoitteeni.
Poista