Sydämelliset onnittelut kaikille äideille ja äideiksi haluaville!
Eilen vietiin äitiemme haudoille nuo alemmat ruusut. Illalla ei satanut enää, mutta oli tosi sumuinen ilta.
Kuljettiin lossilla, eikä vastarantaa näkynyt. Eikä edes lossista näkynyt valoa vastarannalta.
Tämä onkin jo kolmas päivä kun ei ole aurinkoa näkynyt ollenkaan. Tänään ei ole kyllä satanutkaan onneksi, jotta on päässyt jotain ulos puuhailemaan jo.
Kävin pyöräilemässä ja ostin kameraan uuden muistikortin. En oikein luota tähän koneeseen, että kuvat oisivat varmassa tallessa, vaikka onhan niitä tallennettu tikuillekin. Onpahan yksi paikka kameran muistikortissa, missä voivat säilyä.
Pitihän mun ostaa itsellekin vähän "lahjaa"
Nam, en ole tätä vielä aikaisemmin maistanutkaan. Hyvin maistuu (taas tuli tästäkin päivästä älälaihduta-päivä ;)
Kasvimaalta tein tällaisia inhottavia löytöjä. Olisi kiva lukea, että mitä lajia nämä mahtavat olla?
Tuota rahaa en löytänyt kasvimaalta, on vaan merkkinä, että minkä kokoisia nuo ötökät ovat.
Piileskelivät lautojen alla. Laitoin laudat ihan sitä varten, kun sanotaan, että houkuttelevat etanoita.
Otin nämä purkkiin ja katson mitä syövät ja kuinka nopeasti kasvavat.
Tähän tuli ukkosen ilma väliin ja oli tällainen tauko ;)
On hyvää suklaa tämäkin.
Ukkosenilman jälkeen alkoikin paistaa aurinko.
Nuo keskiviikkona kuvatut ensimmäiset tulppaanit ovat näin sadeilmalla tällaisia. Ihan supussa.
Ihanaa nähdä edes hieman aurikoa pitkästä aikaa.
Pakko vielä laittaa yksi kuva ostamistani petunioista, vaikka eihän ne näytä vielä miltään, ennenkuin juurtuvat ja alkavat kasvaa.
Piti vielä sanoa, että kuulin käen kukkumista tänään monta kertaa.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
On hyvää suklaa tämäkin.
Ukkosenilman jälkeen alkoikin paistaa aurinko.
Nuo keskiviikkona kuvatut ensimmäiset tulppaanit ovat näin sadeilmalla tällaisia. Ihan supussa.
Ihanaa nähdä edes hieman aurikoa pitkästä aikaa.
Pakko vielä laittaa yksi kuva ostamistani petunioista, vaikka eihän ne näytä vielä miltään, ennenkuin juurtuvat ja alkavat kasvaa.
Piti vielä sanoa, että kuulin käen kukkumista tänään monta kertaa.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
Eivät nuo kyllä lehtokotiloilta näytä, ovat tummempia ja pienmpiä. Onneksi. Mutta voihan nuokin kasveja syödä, joten hus pois kasvien läheltä;)
VastaaPoistaJospa ne siitä kasvavat? Ei kai ne synny niin isoina. Sen takia aion pitää niitä purkissa ja katsoa kuinka nopeasti kasvavat.
PoistaOstin myös tuota suklaata pahan päivän varalle mutta maistoin kyllä sitä jo eilen, hyvää oli, nam,- niinkuin melkein kaikki muutkin suklaat;)
VastaaPoistaÄllöttäviä löydöksiä, yök!!
minäkin olen katsellut sitä monta kertaa kaupassa, mutta saanut hillittyä itseni. mut nyt ostin.
PoistaYäk mitä kotiloita.
VastaaPoistaHm, ei ole aikaisemmin ollut, tai en ole huomannut ainakaan. Viime syksynä näitä pieniä alkoi ilmaantua.
PoistaKiitos, samoin hyvää äitienpäivää Emilie ♥
VastaaPoistaKiitos!
PoistaNäyttävät tosiaan lehtokotiloita tummemilta, ellei kameran valotus vääristä. Toki kaikki etanat ja kotilot saavat meillä saman käsittelyn, ellen ole varma siitä, että jokin on tosiaan puutarhalle hyödyllinen.
VastaaPoistaHyvää äitienpäivää! Ja kiitos toivotuksesta!
Kiitokset!
PoistaKyllä ne aika tummia ovat. Tässä tietysti oli aika pimeääkin. Eikö sitten löydy sieltä näitä pieniä ötököitä? Litsin armotta kaikki, ja laitan saunanuuniin.
Voisko olla pyörrekiekkokotilo? Vaikka en mää näistä niin tiiä. Määki oon parina päivänä kuunnellu käen kukuntaa, se on niin mukavaa. :-)
VastaaPoistaJaa, enpä ole kuullutkaan. Eikä löytynyt netistäkään oikein mitään tietoa. Koko on kyllä sopiva. Ei näy maistuvan nuo tomaatin-, samettiukukan- ja basilikanlehdet, eikä kurkkukaan.Kiipesivät purkin kanteen, kun suihkutin vettä purkkiin vähän. Täähän on mielenkiintoista ;)
PoistaHyvää äitienpäivää sinullekkin!
VastaaPoistaPaljon kiitoksia!
PoistaHyvää äitienpäivää Sinullekkin:)
VastaaPoistaPaljon Kiitoksia!
PoistaTuollaisia kotiloita ei näillä mejän nurkilla ainakaan vielä ole pyörinyt, huh. Sinulla on ihanai kuvia ja uklaahan on terveellistä, jos sitä ei 'kilokaupalla' napsi. Mukavaa toukokuun toista suununtaita.
VastaaPoistaPaljon kiitoksia! Eipä ole kiva jos alkaa joskus nurmikot olla täynnä ratisevia nilviäisiä. Mutta eipähän sillekään mitään mahda.
Poista