tiistai 7. toukokuuta 2013

Puuhastelua

Kylläpä käypi vähän katteeks, kun kaikilla täällä blogeissa kukkii vaikka mitä kukkia. Täällä vain krookuksia vähän joka penkissa on kukassa, sinivuokot aloittavat kukkia  ja scillat. Niin hitaasti kasvavat muut. Jospa kaikki sitten täällä kukkisivat kauemmin, kun alku on myöhäisempää. Bellikset ovat pienellä taimella, samoin kuin esikotkin.

Kimalainen käy tutkimassa kaikki kukat

Eilen leikkelin läpipääsemätttömästä vadelmaryteiköstä pois vanhat versot, tulihan siitä nyt vaan vadelmaryteikkö, josta pääsee jo läpi :) Toinen ryteikkö olis vielä leikeltävä.
Illalla sitten haketin ne kiireellä, kun piti joutua katselemaan Edeniä telkkarista. Mukava on katsella puutarhaohjelmat, saavat niin suitsait nopeasti aikaan nättiä :D  Rahalla saa ja hevosella pääsee!
Puutarhaesittelyt siinä ovat aika pintapuolisia, kivoja pihoja katselis vähän tarkemminkin.
Toista se on meikeläisellä, hyvin nuukasti pitää ostella ja laitella.

On ollut niin ihanan lämmintä jo, että raaskin jo kalsarit heittää pois ;D  välillä tarkenee jo puseroisillaan pihalla. Olen kylmälle arka, enkä halua vilustuttaa itseäni vähillä vaatteilla.
Kaivellut olen päivän kasvimaalla ja kukkapenkeissä, niin eilen kuin tänäänkin. Yhdestä penkistä oti joutavan tukikepin pois, niin olipa vielä routaa 20 cm:n syvyydessä. Hyvä kun sain kepin pois. Ilmanko on hidasta kasvu. Ja radiossa on sanottu, että tää paikka on kylmin koko maakunnassa ollut. Tuo läheinen järvi on varmaan syypää.
Monta sankollista olen kaivellut juolavehnän juuria ja rönsyleinikkejä. Ne kyllä tarkenee kasvaa ;)
Siirrellyt olen myös joitakin kukkien juuria ylijäämäpenkistä oikeeseen penkkiin. Aattelin siirrellä myös leimukukat pois nykyisestä penkistä, mutta enpä ole keksinyt mihin ne laittaisin. Kun ei oikein näe vielä mitä mihinkin penkkiin nousee. enkä uuttakaan penkkiä enää viitsi alkaa tekemään.


Tässäpä koko tai oikeastaan ½ takapihasta. Nurmikko alkaa hiljakseen vihertyä, koivuissa ovat hieman silmut pullistuneet. Ruukut odottavat multaa ja kukkia. Ajattelin rakennella tuohon terassille puulaatikot, mutta taidan istutella kukat noihin ruukkuihin kuitenkin. Tai jos jostain saisi lautaa niin voisihan ne tekasta.

Olen kylvänyt kurkkuja, samettikukkia lisää, silkkikukkia, tuoksuherneitä lisää ja kaalit ( puna-, lehti- ja ruusukaalit). Samettikukat itivät niin huonosti, että aattelin jääväni ilman omia samettikukkia, mut lopulta itivät kuitenkin. Myöhässähän ne ovat, mutta pitänee ostaa niitäkin kukkana.
Muuten koko taimikasvatus alkaa jo tympiä, joutas jo taimet ulos, mutta ei vielä...

Kranssin päivitin kesäisemmäksi.
Kesäisen lämmintä keliä odotellessa, mukavaa viikkoa!

8 kommenttia:

  1. Ei tarttee kadehtiä, kun sulla on tulossa maasta vaikka mitä ihanaa ja mulla ei ole kuin muutama orvokki ja kälyinen parveke :). Hyvää kannattaa odottaa! :)

    VastaaPoista
  2. Nurmikko jo vihertää pihassanne,kaunis krassi ♥

    VastaaPoista
  3. Jonain vuonna joku kolkka on lämmin tai kylmin. Ensi vuonna toisin tai sitten jo jossain vaiheessa kesää on toisin.

    VastaaPoista
  4. Kuules nyt Emilie. Ei todellakaan kuki :D. Yhtään mikään..

    VastaaPoista
  5. Eipä meilläkään vielä kuki muut kuin parvitulppaanit ja scillat. Blogissani on sinulle tunnustus:)

    VastaaPoista
  6. Täälläkö oli kukattomien kokoontumisajot?? :)

    Ei kuki eikä verso juuri mikään vaan eihän nyt ole vasta kuin toukokuun alku.Takatalvi tulee vielä, sano mun sanoneen.

    Sulla on iso ja kaunis piha :)
    Ja hei,kuormalavoista saa helposti tehtyä kukkalaatikoita.Tein pari.Postaan kun ehdin :)

    VastaaPoista
  7. Tämä viittaa myös pääsystä mukaan kukattomien joukkoon :)

    Itsekin odottelen,että pääsisi vihdoin ja viimein ulkoiluttamaan noita taimia,mutta yöt ovat vielä niin kylmiä,että eipä taida ihan heti onnistua,kun en omista lämmitettävää kasvihuonetta.

    Sää on onneksi nyt mukavasti lämmennyt päiväsaikaan,että ei ihan toppavaatteissa sentään tarvitse enää pihassa hääriä.

    VastaaPoista
  8. Pihasi näyttää kauniille ja siistille! Eipä meilläkään kuki kuin jotain pientä vasta. Koko piha on muutenkin ihan mullin mallin..

    VastaaPoista