sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Sunnuntaita

Tänään on hyvä päivämäärä 15.11.15, niinpä pitää tänäänkin tehdä yksi postaus, vaikka ei senkummempaa asiaa olisikaan. 

Lunta on taas satanut, kun entiset kerkisivät sulaa pois.
Ruusuangervo, kuvaa vaalennettu

Ruusuangervo, kuvaa ei ole vaalennettu
Pimeää on, eikä värejä ole nyt missään. Vain harmaata ja valkeaa.

Norjanangervoa
 Olisko tästä joulukuuseksi?

Närhi, vielä edellisillä lumilla
Aika on kuin pitkääpiimää, vaikka en ole sitä koskaan maistellut. Lukenut olen ja yrittänyt tehdä käsityötä, mut ei oikein luonnistu sekään.  Aurinkoa kaipaisi taas pitkästä aikaa!

Tervetulotoivotukset uusille lukijoille Tillariina K. ja Piipe Elch!

16 kommenttia:

  1. Täällä aurinko tänään hiukan pilkisteli, mutta en saanut luitani pihamaalle raahattua. Saapa nähdä, tuleeko tänne etelärannikolle lumi vielä tässä kuussa vai meneekö kenties joulukuulle? Voisi vähän valostuttaa maisemaa.
    Närhi on aika upea lintu ja sinä olet onnistunut saamaan sen kuvattua. Minä vain tiirailen niitä keittiön ikkunasta.

    VastaaPoista
  2. Olisi edes lunta. Täällä kärvistelleen täydessä pilkkopimeydessä. Minun puolesta saa tulla vaikka 20 cm. Teen sitten lumityöt! :)

    VastaaPoista
  3. Onpa teillä jo ihanan valkoista!

    VastaaPoista
  4. Minäkin näin tänään kaksi närheä, mutta ne lensivät pois, kun kaivoin kameraa esiin. Lumi näyttää kuvissasi kauniilta!

    VastaaPoista
  5. Lunta minäkin jo kaipaan. Kauniit lumikuvat.

    VastaaPoista
  6. Lunta on tullut lisää koko ajan.Minäkin kuvasin aamupäivällä, kun ajatttelin että ei se ensilumi maahan jää, mutta saattaa kyllä olla, että tämä lumi jää maahan koska niin paljon on jo lunta tullut. Hieno tuo närhikuva. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Kauniita lumi kuvia minäkin lunta jo kaipaisin valaisemaan:)

    VastaaPoista
  8. Lumesta ja lumimaisemista voi aina tehdä jutun. Sinisen hetkiä se on täälläkin eikä se siitä juuri valostu, kuvissa se näkyy juuri noin. Eka kuva in on ihanan raikas, tykkään siitä. Ja kyllä voisi olla tuosta hyvinkin kuuseksi!

    VastaaPoista
  9. Vaikka ei ole värejä, on kuitenkin valkoista lunta tuomassa valoa. Täällä etelässä on mustaa, synkkää ja pimeää. Kauniita kuvia olet taas ottanut.

    VastaaPoista
  10. Ihanan näköistä, meillä tuli vain räntää :(

    VastaaPoista
  11. Minä kaipaan jo meillekin lunta, kun on Niin pimeä ja sumuista :)

    VastaaPoista
  12. Lunta...ääk. mä en kyll ole mikkä lumi fani. No kaiketi lumikin vaihteeks olisi hyvä kun tää pimeys..
    kasveille lumi on hyväksi jos vaan pysyis.

    VastaaPoista
  13. Teillä on harmaata ja valkeaa. Täällä on pelkkää harmaata. Plääh. Haluaisin jo lunta vähän piristämään mieltä ja maisemaa.

    Eiköhän tää ole sellaista aikaa, että kannattaakin elää säästöliekillä. Ei sitä energiaa millään piisaa silloin, kun ei ole valoakaan. Tarttis vaan itsekin älytä, eikä hulluna touhuta niin, että järki lähtee.

    VastaaPoista
  14. Mitä ihmeen valkoista teillä on...apua! Närhi on kyllä nätti! Tuo sininen kylki viehättää :D

    VastaaPoista