Heinäkuun helteisiä päiviä

Onpas hurahtanut tämäkin kuukausi hyvin vähällä bloggauksella, vaivainen yksi kirjoitus, enkä ole monesti lukenutkaan täällä teidän kirjoituksia.  En tiedä mihin on aika mennyt. Kai siihen että aamulla ja illalla pysyy vähän pihalla puuhaamaan, edes sen verran että saisi ruohot leikattua. Kaupassakin on käytävä lähinnä iltamyöhään, pyörällä kun ei tuohon auringon paahteeseen oikein tee mieli lähteä.
 Onhan tämä ollut outo kesä, vaikka olen ennen tykännyt lämpimästä. Mutta nyt kun ei pysty päivällä "mitään" tekemään. Itsekin olen ajatellut, että onko vanhuus tullut, kun alkaa hiki valua pelkästä kävelystä pihalla. Ruohonleikkuusta tai kukkapenkkien kitkennästä puhumattakaan.
Sydän melkein vuotaa verta kun näkee tämän pihan rappiotilan entiseen verrattuna. Yksin ei jaksa hoitaa.

Kuviakin olen koettanut ottaa, mutta niiden siirtäminen koneelle ja muokkaus on tuntunut niin...tiedättehän ettei oikein huvita mikään. Ei oikein huvita edes avata läppäriä.

Kuten olen kertonut on ollut tarkoitus luopua tästä talosta ja pihasta, kun vaan ostaja löytyisi.
Ei ole vielä kukaan tullut suoraan ostamaan, mutta on vielä tarjoaja, jonka  asuntoa koetettaan ensin saada kaupaksi.

 Minähän kylvin vain vanhat siemenet keväällä (ostin vain yhden pussin lehtisalaattia). Punaisesta ruiskaunokista tuli vain kaksi tainta, olisivat kyllä hienoja, onneksi edes nämä kukkivat.

Omista siemenistä vuosikausia säilyneet ruusupavut ovat kukassa. 

Vanhatkin siemenet kyllä ovat jossain tapauksessa itäneeet. Salaatit kasvavat ainakin ihan hurjasti, tosin etanat käyvät niitä syömässä ja jättävät rumat jätöksensä niihin.

Kasvimökissä tomaatit kasvavat, luulin niiden olevan Moneymakeriä, mutta kummallisen viiruisilta raakileet näyttää. Ehkä ne onkin Tigerellaa.

Lehtikaalit olivat nättejä pienenä, mutta tulihan niihinkin joku syömään. En tiedä syksyn mittaan häviääkö ne toukat.

Kurkuyrit tarjoaa ruokaa kimalaisille yms.

Eli luopumisen tuskaa olen kokenut, mutta toisaalta, entäs jos ei kukaan osta ja tässä jatkan vaan olemista. Hyvin kaksijakoinen olo! 

Välillä luopumisen tuskaa ja välillä tuskaa siitä etten pääsekään muuttamaan.

Luopumisen tuskassa olen "raatanut" pihalla silloin kun vielä ei ollut niin helle. Tuli terijoensalavien leikkauksesta hirveä määrä risuja, joita ei voinut polttaakaan,  ja hakettanut olen niitä. Marjapensaat siivonnut kuivista oksista, ja todennut että mustaherukat on kaikki poistettava, ei ne enää virkoa.

Välillä ajattelen luopuvani koko toivosta saada muuttaa ja mietin kohta alkavani suunnitella syksyn kukkasipulien istuttamista. 

Kun luopuu, niin saa! tai joku sen tapainen elämän ohje on jossain ollut.

Melkein ainoat kasvit jotka eivät ole kärsineet kuivuudesta on nämä maksaruohot. Ovat koivun kannon vieressä, vai saako ne kosteutta siitä koivun kannosta.

Itse kylväytyneet kehäkukat ovat kukkimassa, pitäisi van vanhat kukat poistaa

Sitäkin olen miettinyt joskus, että miten jatkan tätäkään blogia, kun/jos ei ole edes puutarhaa. Jatkanko kirjoittelua jostain muusta aiheesta sitten. Mutta sen näkee sitten.

Tässä kuvassa näkyy kuinka taustalla kotkansiipisaniaiset ovat kuivuneet. 

Sinikuunlilja taitaa viedä kosteudet.

Ihmeesti nuo vanhat kukat kukkivat kuitenkin, kastellut en ole paljoakaan.

Tuosta keltaisesta liljasta tykkään kyllä paljon.

Tulipa pitkä juttu tästäkin. 

Toivottelen nyt ihanaa heinäkuun viimeistä viikonloppua ja loppupäiviä ennen elokuun alkua.

Ainakin piha ja tienvarret ovat jo valmiiksi täynnä keltaisia lehtiä, kuin syksyä odotellen.