sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Joulufiilis. Missä luuraat?

Kaupungilla on helinää helskettä ja vilinää vilskettä, kun on joulutori ja kaupoissa raikaa laulut ja ihmiset kiireissään ei jaksa jonottaa kassoilla. Torilla kilkuttaa pullojen soittaja musiikkia lasisista pulloista. Ihmisiä on liikkeellä tavallista enemmän, tuntuu että autojonotkin keskustassa kulkee koko ajan.

auringonlasku
Yhtenä päivänä viime viikolla näkyi aurinkoa, joten silloin on ihan pakko käydä auringonlaskua kuvaamassa. Ehkäpä vähän myöhässä olin ennenkuin menin Pyhäjärven rantaan.


Mulla on ollut lepo ja rentoutus viikko, koska ei ole ollut töitäkään. Ajattelin vain levätä ja vähän ostella joulua varten mitä tarvitsee. No sen olen tehnytkin. Lahjoja en osta, vain syötävää ja leivonnaisia teen jouluksi. Pipareita ja pikkuleipiä paistoin ja rommisuklaakakun.
Meidän pieni perhe saa ostaa itse mitä tarvitsee itselleen hankkia.

Muuten on Joulufiilis kateissa vieläkin, eikä nämä vesisateiset kelit paranna asiaa. Tuntuu ettei aamulla päivä valkene mitenkään.

Torstai iltana oli Museo Milavidassa  järjestetty esittely museokorttilaisille. 
Oli tosiaan esittely kuinka 1800-luvulla  herrasväki  Nottbeckit ovat viettäneet joulua Tampereella. Tietysti palvelijat olivat ensin siivonneet ja pesseet koko palatsin  ja sitten laittaneet herkut isäntäväelle.
 Ruokapöydästä ei tullut kuvaa, mutta tässä on kahvipöydän herkut

Joulukuusia oli silloin ollut jokaisen omassa huoneessa ja nämäkin oli koristeltu senaikaiseen tyyliin.
Valitettavasti kuvat on vain mun huonosti kuvaavalla kännykällä otettuja.







Meille tarjolla oli musiikkia ja joulutortut glögin tai kahvin kanssa, sekä voitiin askarrella kortteja vanhaan tyyliin kiiltokuvista ja kimalteista. Ihan ensimmäisen joulutortun siellä söin tänä jouluna :))

 Joulukorttejakin oli jo 1800-luvulla lähetetty



Kyllä tuo vierailu Milavidassa lisäsi vähäksi aikaa joulun tunnelmaa, 
varsinkin kun torstai iltana täällä satoi pienen lumikerroksen maahan....
Mutta aamulla se oli jo sulanut.

Vielähän tässä on viikko ja vähän toista aikaa jouluun. Jospa se joulutunnelma jostain löytyy vielä.
Jos ei löydy niin ei sitten.




7 kommenttia:

  1. Joulufiilis o tosiaan mullaki harvinaasen hukas. No, jospa se löytyys tonttujen myätä myähemmi.

    VastaaPoista
  2. ..kyllä se sieltä jostain joulufiilisskin löytyy...
    Minä vaikka jouluhöperönä piän itteäni...niin tosissan on saanu joululaatikoita penkoa,fiiliksen löytääkseen....((.tämä vuosi poikkeuksellisen harmaa..))
    voi kunpa vähän saatais teille lunta:)....
    Ihana jouluinen museo-tarina,KIitos Emilie!!
    Mukavaa alkavaa jouluista viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva tuo Milavidan näyttely!

    Taidan joku päivä loppuviikosta käväistä koulusta tullessani joulutorilla. Viikonloppuna kävin ystäväni kanssa Porvoossa Taidetehtaan joulumarkkinoilla ja vanhassa kaupungissa pyörähtämässä. Mutta vettä vihmoi ja joulutunnelma siitä, sekä ihmispaljoudesta kärsi. Kyllä se vaatisi lunta ja kiireettömyytä!

    VastaaPoista
  4. Ei minullakaan oikein ole ollut joulufiilistä ja kun tuo selkä on ollut kipeä, niin ei mitään suurempia/raskaampia hommia ole voinut tehdä. Toivottavasti paranee jouluksi, ett saa edes imuroitua :)

    VastaaPoista
  5. Jospa joulutunnelma vielä sinut tavoittaisi. Toisaalta, joulu tulee ja menee sujuvasti ilman suurempaa hössötystäkin. Jotain hyvää syötävää ja kiva kirja, siinähän se voisi olla.
    Mielenkiintoinen näyttely. On kiva katsella, miten joulua on ennen vietetty.

    VastaaPoista
  6. Varmasti mukava näyttely ajankohtaan sopiva. Kyllä minulla on jonkinverran jo joulufiilistä ja varmasti se vielä tihentyy. Kyllä se sinullakin vielä löytyy, jokaisella omansa ❤

    VastaaPoista
  7. Kiitos EMILIE!!!
    ihanan kortin olit tehnyt!:)tosi nätti;))
    Hyvää Adventti-Sunnuntaita ,Sinulle!:)Emilie:)))))

    Käyppä vilikasemassa.blogissani :) mikä Sinun Tonttu nimi on ?:=)

    VastaaPoista