Pienesti olen laitellut joulukoristeita ja ostin sähkökynttilöitä, kun ei tunnu oikeiden polttaminen hyvältä.
Papetitähden virittelin ikkunaan, ei ole noin keltainen vaikka siltä näyttää.
Kävin Ratinan stadionilla katsomassa Paraatikatsemusta, kun ryhmät marssivat paikoilleen.
Väkeä oli paikat täynnä katsomassa, vaikka istuimet näyttivät tyhjiltä. Vettä satoi joten ei tehnyt mieli istumaan tuonne penkeille.
kalustoa olisi ollut näytilla Ratinanniemessaä, ohikulkiessa vilkaisin.
Hämeenpuisto oli tankkien yms ajoneuvojen täyttämänä pitkän aikaa.
Illemmalla oli myös Keskustorilla kaupungin itsenäisyysjuhlat. Ohjelmaa oli, mutta missasin esittäjät ja ehdin juuri paikalle kun ilotulitus alkoi.
Vähän kauempaa olisi ollut parempi näkyvyys, tässä savu lähes peitti raketit.
Sitten ilta menikin Tv:tä katsellessa mukavasti.
Lauantaina satoi vettä, kävin ostamassa lisää joulukortteja, koska niiden askartelu ei oikein sujunut.
Olin tehnyt myös piparitaikinan ja leivoin sitten pipareita. Pitkästä aikaa ostin myös koristetta ja koetin koristella niitä. Eipä oikein sekään onnistunut, mutta kokeiltu on :)))
Kirjoitin joulukortit valmiiksi, osa itsetehtyjä jo kuorissa ja loput ostettuja kortteja.
Tänä vuonna ei oikein ollut intoa joukorttien laitteluun, mutta sain niitä kuitenkin melkein 20 kirjoitettua. Osa korttien saajista onkin poistunut täältä, joten korttilista pienenee.
Eilen kävin Taidemuseossa katsomassa japanilaisen Manga sarjakuvataiteen näyttelyn.
Osamu Tezuka Mangan jumala ja Mangamania näyttelyt ovat avoinna 5.1.2020 asti
Minulla ei ollut mitään tietämystä tästä sarjakuvataiteesta, mutta kyllä se vähän kirkastui kun täällä kävin.
Eilen päivällä pyörähdin vielä Tampereen Joulutorilla.
Siellä olikin tuoksua ja tunnelmaa taas tarjolla :)
Nyt onkin vietävä korttipussi postilaatikkoon ja lähdettävä kävelylle.
Vierailen vapaaehtoisena erään vanhuksen luona, kun flunssakin alkaa jo hellittää.
Hyvää joulukuun jatkoa teille kaikille!
Jotenkin niin surullista, kun joulukuussa nurmikko vihertää kuin kesällä konsanaan. Ei oikein meinaa päästä tunnelmaan, vaikka kuinka valosarjoja virittelee. Toivotaan, että tästä vielä valoksi muuttuu.
VastaaPoistaKyllä sitä lunta vielä sataa, ainakin säätiedotuksessa niin luvataan. En ole ennen tykännyt lumesta, mutta nyt kyllä kieltämättä voisi olla maa valkeana, saisi parempia kuvia ainakin otettua.
PoistaKaunis kuva itsenäisyyspäivänä!
VastaaPoistaHarmi kun teillä ei oo lunta....on niitä mustia jouluja meilläkin päin joskus -80 luvulla ollut...
ihana piparin tuoksussa kirjoitella joulukortteja.))
Onko tuo kuusi porttimainen?vai valehteleeko minun silmäni:))????
onpa jännä:))
Komia kuusi!
Mukavaa viikkoa,joulutouhuja tai kulttuuria ,kumpikin ihanaia juttuja;))
jk.ihana Sinulla tuo vapaaehtois-juttu;)
Monta kertaa on maa ollut valkeana, mutta sulaneet pois. Saa nähdä tuleeko valkeaa joulua. Jotenkin kuitenkin kaipaan valkeutta, koska sitten kuvatkin näyttäisivät paremmilta :)
PoistaKyllä, siinä on portti josta lapset juoksentelevat läpi. Miksei muutkin :)
ihana portti:)
Poista..juoksinin kyllä minäkin..houkutus suuri:))
Sinähän olet kerkinyt vaikka mitä. Tämän paraatin katsoimme televisiosta. Kyllä oli upea. Jotain koristeluja olen tehnyt minäkin, mutta aika vähän kuitenkin. Joulukortit ostin kaikki. Hyvää loppuviikkoa.
VastaaPoista