keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Kauniita päiviä

Eilen aamulla luin lehdestä, että kirjastojen palautusluukut ovat auki, jee.  Heti vein sinne kirjat, joita ei enää ollut mahtua mun pieneen hyllyyn. Kummasti helpottaa jo vähän. Yleensä vien kirjan pois heti sen luettuani. Niitä olikin nyt painava kassillinen. Uusia kirjoja ei täällä vielä pääse hakemaan, miettivät vielä miten avataan turvallisesti. Enkä heti ainakaan lähde sinne, varsinkin jos on tungos.

Läksin sitten pyöräilemään, kun pitäs vähän vaihdella liikuntamuotoja, ettei aina istu tai kävele :)
Ei minua nää tv jumppaukset oikein kiinnosta.

Oli Niin ihana ilma, ei kylmä, eikä kuuma, ei tuullut. Kuljin Näsijärven rannan vierusta, kuvassa kesää odottavat alukset Naistenlahdessa.
Ajattelin pyöräillä vähän eri paikoissa kuin ennen, ja suuntasin Kalevaan. Kiertelin siellä katuja sikinsokin. 

Kuljin myös Litukan siirtolapuutarhan ohi

Tie on näköjään pirstonut tämän siirtolapuutarhan kahteen osaan ja toisen osan viereen olivat rakentaneet Ratikkakiskot! Niitä ei ollut ennen, kun joskus siellä kuljettiin. Ei vielä näkynyt paljoa puutarhan kuopsuttelijoita. Täällä on kevät myöhemmässä kuin viime keväänä. Koivuissa ei paljoa näy vihreää, ja vasta nyt alkaa vaahterat kukkia.

Ajelin sitten Sorsapuistoon, lähelle Tamperetaloa
Istuva nainen, Viktor Jansson
Jostin syystä minua kiinnostaa patsaat, ja täällä niitä kyllä riittää. Tälläkin pyörälenkilla eräässä puistossa tuli vastaan ihan ennennäkemätön patsas, mutta kuva ei onnistunut kunnolla.

Sorsapuistossa olen kyllä käynyt ennenkin näitä katsomassa

Kajastus, Jansson


 Olihan tuollakin jäätelökioski,mutta en viitsinyt jäädä sen aukeamista odottelemaan


Tanssiva tyttö, Rautalin



Muutamia sorsia ja lokkeja siellä uiskenteli, mutta lintutarhoissa ei vielä ollut asukkaita.

Innostuin tässä neulomaan taas vaihteeksi amerikkalaisen tiskikukan ohjeella näitä tuttuja pikkuliinoja, en ole käyttänyt tiskirättinä näitä. Ensimmäinen odottaa keltaista lankaa lisää, kun en sitä löytänyt maanantaina kaupasta, mutta ostin muutaman kerän erilaisia puuvillalankoja, vähän edullisempia. Niistä sitten syntyy näitä tekeleitä.

Jotenkin on vaan alkanut pöly vaivata "hengessä" kun neuloin villasekoitelangasta, mutta ehkä näitä tehdessä ei niinkään vaivaa.

 Ostinpa sitten lopultakin tänä aamuna jäätelön ihan vaan kaupasta. Aina mulla tulee syötyä yleensä suklaajäätelöä, niin vaihteeksi valkosuklaa vadelma tälläkertaa :) Oli hyvä.

Viime yönä valvotti taas, tämäköhän lie ollut syynä... 
Toissayön valvoin myös samalla tavalla, mutta yhden yön siinä välissä nukuin.
Kaikenlaisia vaivoja sitten, ihan normaalisti illalla käy nukkumaan ja sitten joko herään puolenyön jälkeen tai en nuku siihen mennessä yhtään. Pitää sitten koetella erilaisia konsteja, että yö menisi.

Mutta kesää päin, vaikka ei se helpota nukkumista yhtään.
Nytpä menikin tämä aamu, ja näkyy olevan uusia postauksia tullut luettavaksi, niinpä alan lukea teidän kirjoituksianne. 
Kiitokset kommenteista!
Moi moi taas!








7 kommenttia:

  1. Jos patsaat innostaa niin ehkäpä sopii fiiliksii elokuva Rodinista, tässä areenaan linkki: https://areena.yle.fi/1-4333368

    Mukavat viikonjatkot, sää kun pysyisi tällaisena niin jo vain hymyilyttäisi=)

    VastaaPoista
  2. Kiva kierros Tampereella, kiitos siitä.

    VastaaPoista
  3. Aurinkoisista päivistä olemmekin saaneet nauttia. Mukavaa viikon jatkoa.❤️😎😊

    VastaaPoista
  4. Kauniit on maisemat!,keväiset,hiukan jo kesäiset??
    Kirjastojen aukiaminen hyvä!!!
    oi``` kauniin mallinen liina!,
    niin mitäpä se:kuuhullu muuta tekee kun valavoo..;))olen jotenkin muuttunut enempi kuu-hulluksi kun vuosikertoja tullu lissää...
    "jäätelö on hyvää ,kun yksin syö" :)9
    Mukavaa loppuviikkoa!,Sinulle Emilie!;)

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia ja hieno liina ja kauniin värinen!

    VastaaPoista
  6. Litukalla on miehen siskon siirtolapuutarhamökki. Kiitos Tampere kierroksesta. Kaunis liina.

    VastaaPoista