Tervehdys taas tällaisesta harmaasta syksyisestä kaupungista, kaikeksi onneksi ei ole satanut (paitsi yöllä) muutamaan päivään. Jonakin aamuna oli vähän pakkasen puolella ja kuuraa koetin käydä kuvaamassa, mutta vain vähän löysin kuuraisia lehtiä.
![]() |
| Itsestään kylväytyneitä orvokkeja kävelyreitin varrelta |
Viime yönä taas valvoin ja nukuin vain 3 tuntia, niin ei ihme kun ei kävely suju tänään
![]() |
| 21.10.25 olikin ihan huikea näkymä aamulla ikkunasta... |
Nämä kevät- ja marraskuunkaktukset onnistuivat näyttämään kukkiaan, nämä punaiset kukkivat ensimmäistä kertaa näin monella kukalla. Tuo valkea on vanhin ja on kukkinut monena vuonna. Nyt siinä on vähiten kukkia, mutta on niitä monta. Mulla vaan ei ole kunnollisia paikkoja mihin näitä ripustaa. Ei voi amppelia mihinkään laittaa. Olen aivan hullaantunut ollut näistä.
Huomattavaa on, että minun kännykkä alkaa olla jo vanha että on linssiin tullut jotain harmaata suttua, tulee vaan huonompia kuvia koko ajan. Tässä on mietittävä uutta kännykkää. Ja läppäriin pitäisi saada jatkoaikaa, tai tämäkin pitäisi uusia.
Arvasin että nämä yllä olevat kukka-alueet kaivetaan kohta pois, kun kuvasin. Eikä mennyt monta päivää kun on vaan multapenkit jäljellä. Monivuotiset kukat on varmaan viety varastoon jonnekkin (bugainvilleat ja verenpisarat penkeistä)
Hatanpään Arboretumin Kivikkoaluetta en ole oikein koskaan kuvannut, siinä ei ole keskellä kukkivia kasveja. Niitä on reunoilla ja niitä olen kuvaillut pääasiassa.
16.10.25 olikin hieno aurinkoinen ilma illemmalla kun kävelin tässä. Vielä oli lehtiä riippakoivussa ja pikkulehtikatsurassa silloin. Voi olla tuo keltainen höyhenpensas kylläkin.
![]() |
| tuurenpihlaja ja sitruunapihlaja 20. lokakuuta |
Tuolla Arboretumissa on näitä näkymiä paljon nyt, mutta kuvassa ei näytä niin hienolta kuin oikeasti ovat, eikä tässäkään eilen aurinko paistanut.








Upeita kuvia täällä. Kiitos visiitistä minun blogissa!
VastaaPoistaKiitos ja tervetuloa tännekin. Piti käydä katsomassa blogiasi, kun taidetaan olla samassa kaupungissa.
PoistaKomea tuo oranssi taivas aamun auringon nousussa.
VastaaPoistaKiitos, se olikin ihan huikea näkymä, jostainsyystä en ole ennen nähnyt noin punaista näkymää tässä.
PoistaUpeita kuvia sinulla!
VastaaPoistaHyvää lokakuun loppua sinulle!
Kiitos! Tänään kävinkin kirjastosta hakemassa taas uusia kirjoja. Saa nähdä olenko lukenut aikaisemmin sen seuraavan Pöllön lukupiirin kirjan :D
PoistaTäällä jälleen ihania kuvia 💖 onnea uusille laseille. Toivottavasti totut niihin. Tiedän mitä se on kun ei lasit tunnu omalta. Mulla oli monitehot, mutta koskaan en niitä tottunut käyttään, nyt mennään ihan vaan luku laseilla niillä halvoilla. Kysyin meinaan silmälääkäriltäni, että voinko käyttää noita halppis suurentava laseja ja hän oli sitä mieltä että voin käyttää 😀 tää syksy on mullekin vaikeaa aikaa. Väsyttää, mutta hei koetetaan jaksaa kyllä se kesä sieltä tulee. Terkkuja täältä 💖
VastaaPoistaKiitos sinulle! Mulla ne on olleet kaksiteholasit, en tarkkaan muistakkaan, ehkä jostain yli 40;sestä asti. Ei ole ollut entisissä ongelmia niiden käytössä aluksikaan, mikä lie nyt. Olisiko pitänyt sanoa että laittaisi näihin entisiin uudet linssit, mutta enpä olisi pärjännyt ilman laseja sitä aikaa. Satuin viemään kaikki vanhat lasit pois. Sekoittaa nämä nykyiset lasitarjoukset (kahdet yhden hinnalla) ajatukset. Mutta ehkä niihin tottuu, vähän olen pitänyt uusia, mutta jotain niissä on hankalaa. Toiset lasit edehdyin ottamaan lukulasit, ja niitä en ole lukiessakaan kokeillut :) vielä
Poista