Keväinen lämpö meni ohitse äkkiä viime viikonlopun lumisateen ja tuulenpuuskien jälkeen. Vapuksi on kerrottu lämpimän ilman tulevan takaisin, saa nähdä.
Tämänverran oli Tampereelle satanut lunta la-su 25-26.huhtikuuta, ja tämäkin lumi oli illemmalla sulanut. Tuuli on ollut hyvin vilpoisaa eli jäätävää, joten olen siirtynyt taas talvitakin käyttäjäksi. Piti laittaa villasukatkin jalkaan, kun jäinen tuuli puhaltaa lenkkareissakin 😟Kävelyt on jääneet taas vähemmälle, kun kipeytyi sitten jalkakin, alkoi kummasti vihloa toisessa jalkaterässä, joten pakko vähän rauhoittua.
Keväisestä käenrieskasta olen pikkutytöstä lähtien tykännyt. Lapsena keräsin näitä omalta pellolta, jossa sitä kasvoi ihan keltaisenaan. En tietysti tiennyt mikä se oli nimeltään. Keskikoulussa piti kerätä kasveja ja hankittiin Värikuvakasvio, jonka oli suomeksi toimittanut Eino Kärki. Se kirja minulla on vieläkin hyllyssä ja usein käytössäkin. Silloin ei ollut tekoälyä (eikä kännykkää tms) nyt on helppo kysyä tekoälyltä kaikki asiat, mitä ei itse tiedä 😃
Koivuissa on tänään tuonverran lehtiä. Toki jossain on vähän enemmän tai vähemmän, riippuu paikasta.🎈🎉🎪🎆 Hyvää Vapun aikaa teille! 🎈🎉🎪🎆



Kylmää on täälläkin edelleen. Huomenna pitäisi olla lämmintä. Tehokkaasti tuo kylmä kausi katkaisi kasvienkin vihertymisen, mutta tulee se kesä sieltä joskus.
VastaaPoistaIloista vappua sinulle joukoissa tai ilman!
Kiitos samoin sinne! Jo tänään vaikuttaa lämpenevän.
PoistaKäenrieskat olivat minulle jo lapsena sinivuokkojen ja valkovuokkojen sekä leskenlehtien ohella kevään merkki. Kotipihassa oli aina valtavasti käenrieskoja.
VastaaPoistaIhana myös tuo koivu, meilläkin osa koivuista jo vihertää ja toissa päivänä kun oltiin liikkeellä ja aurinko paistoi, oli tosi kaunista.
Mukavaa vappua!
Kiitos samoin! Kevätkukkia saa odottaa pitkän talven ja kyllä ne ovatkin parasta ihan.
PoistaTäälläkin oli melkoisesti lunta tuolloin, mutta se suli päivän aikana auringon lämmössä. Nyt jo säät lämpenevät.
VastaaPoistaTänään jo vaikuttaa lämpenevän. En kylläkään lähtenyt katsomaan vapun juhlijoita. Jonakin päivänä pitää käydä taas kaupassakin ja katsoa joko ne kirsikkapuut kukkivat keskustassa.
PoistaMukavaa vappua ja viikonloppua.
Tänne ei viime viikonloppuna lunta tullut. Hetken ilma oli sakeanaan rakeista, joista ei maahan jäänyt mitään. Sen sijaan kylmää on ollut, kun tuuli on tullut suoraan pohjoisesta. Huomenna, vappupäivänä pitäisi olla lämpimämpää, mikä ilahduttaa.
VastaaPoistaOsa koivuista alkaa jo selvästi vihertää. Riippuu ilmeisesti koivun laadusta.
Hauskaa vappua sinulle!