perjantai 12. kesäkuuta 2026

Taidetta ja vanhoja kuvia

 Olen tällä viikolla palannut matkan jälkeen taas vähän paremmin "ruotuun", nukkunut muutaman yön paremmin ja jotenkin selvinnyt raskaasta viime viikosta. 

Tämä viikko on ollut viimeinen viikko jollon on museokorttini ollut voimassa, niinpä olen sitten käynyt kolmessa museossa ja siinä sivussa neljästi vieraillut kirjastossakin(palauttanut ja tuonut kirjoja), kolmas kirja on nyt luettavana (ohuita ovat olleet).

Tänään on sellainen lepopäivä, piti sataa vettä, mutta ei ole juurikaan satanut, mutta ei se mitään olen kaikki näyttelyt nyt nähnyt näistä tämänhetkisistäTampereen museoista.

 

Tiny Tim tomaatit virkistyivät myös nyt kun viileni ilma vähäsen. 
Parvekkeeni on myös erittäin trendikkäästi sisustettu, kuten näkyy :D (tai rajasin pois)
 

 Tampereen Taidemuseossa kävin katsomassa tiistaina Helene Schjerfbeckin näytteillä olevia tauluja.

Näitä oli vain muutama tälläkertaa Nordean taidesäätiöstä. Tämä Tampereen taidemuseo menee sitten kiinni moneksi vuodeksi

 Maaliskuussa kävin muut siellä olevat näyttelyt jo katsomassa.



Nämä ovat minun aina ihailemiani taiteilijoiden tauluja muiden muassa.

siellä oli myös näitä Liisa Hietasen virkattuja  taideteoksia näytteillä. 14.6.26 asti voi nähdä.

 

Keskiviikkona kävin sitten Tampereen Vapriikissa katsomassa uuden Mennyt maailma Tampere 1900-luvun alussa- näyttelyä 💖💖💖

Tämäkin oli sellainen valtava Historiallinen näyttely, jota pitäisi käydä monesti katsomassa ja tutkimassa. Onneksi tämä on nähtävissä vielä 31.tammikuuta 2027 asti. 

Valokuvanäyttelyssä on kuvia jokaisesta Tampereen eri alueesta erikseen, joista näkyy miten on kaupunki muuttunut.

Tampereen nyk. Hämeenpuisto on näyttänyt tältä vuonna 1898, kun lehmukset olivat vasta istutettuja
 


 eihän näistä kännykkäkuvista saa mitään selvää

Hämeenkadullakin on ollut 1910-luvulla on lehmuksia. taustalla oleva kirkko on Aleksanterin kirkko. Nämähän kaikki kaadettiin ratikkatietöiden aikana, eikä ne nytkään ole paljon isompia. kaipaan entistä aikaa jolloin tuuli heilutti suurempien puiden oksia.


Näinä päivinä on Tampereella kaadettu puita ihan roppakaupalla, tuntuu että täällä ollaan puiden vihaajia. Kai ne josain vaiheessa istuttavat tilalle uusia, mutta menee aikaa kun varjostavat yhtään paahteiselta auringolta.

Eilen kävin Sara Hildenin taidemuseossa ja Amurin Museokorttelissa ja siinä vaiheessa mulla ryöstäytyi kokonaan kuvien ottaminen käsistä ja tuli yli 130 kuvaa, oioioi. Toivottavasti jotain saan niistä lajiteltua blogiin.

Hyvää viikonloppua teille! 

3 kommenttia:

  1. Onpa Hämeenpuisto muuttunut paljon, mutta toki noista 1898 kuvista on jo aikaakin. Saattohoidossa oleva ystäväni kertoi vuosi sitten, että Hämeenpuistoon on tulossa uudistuksia. Ilmeisesti eivät vielä ole työn alla.
    Museokorttini kausi lähestyy loppuaan. Ajattelin sen loppukesästä uusia, sillä kortti on lisännyt merkittävästi museokäyntejäni. Siihen sijoitettu hinta on tullut moninkertaisena takaisin, kun moniin museoihin sisäänpääsy maksaa 12 €.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On ollut museokorttia minullakin jo monen monituista vuotta. Aina olen jatkanut sitä kun entinen on lopussa. Nyt ajattelin pitää väliä, mutta saa nähdä...Museoissa ja näyttelyissä on ollut niin mukava käydä.

      Joku kaivinkone siinä Hämeenpuistossa eilenkin kaiveli, toivon todella että jättävät ne puut rauhaan. Hämeenpuisto on tuonut viileän ja varjoisan tuulahduksen hellepäivinä Tampereella. Kaikkea ei tarvitsisi uudistaa ja tehdä uudelleen

      Poista
    2. Ymmärsin, ettei vanhoja puita kaadettaisi, vaan ihmisten ja pyöräilijöiden kulkua jotenkin eroteltaisiin uudella tavalla.

      Poista